Hengähdystauko

Norbit pysähtyi äkisti kuullessaan rasahduksen ja kääntyi katsomaan. Huomatessaan tapahtuneen hän rynnisti kauhuissaan Reikan luo, mutta jo muutama juoksuaskel aiheutti uuden uhkaavan narahduksen. Norbit vilkaisi jalkoihinsa ja huomasi harmaan laudan katkenneen. Palaset heilahtivat hitusen, kun hän nosti jalkansa, laskien sen sitten ehjälle laudalle.

Norbit mietti juuri keinoja saada Reika pulasta, kun se tapahtui: Baiten kehittyi... ja kasvoi valtavaksi. Chya toljotti silmät laajoina. Kukasta lähti voimakas tuoksu. Niin voimakas, että Norbitia alkoi taas pyörryttämään iskun jäliltä. Hän kuitenkin piti tasapainonsa, ja katseli ihaillen, kun Reika pääsi pinteestä, osaamatta muuta kuin virnuilla, huokaisten helpotuksesta pienen naurun saattelemana.

Tästä lähdettiin jatkamaan vain ylöspäin!
Tornin portaat eivät näyttäneet loppuaan, kuten eivät myöskään hautakivet.. Tosin minusta tuntui että ne alkoivat harvenemaan tässä kerroksessa, mutta niin taisi olla myös edellisessä.

Torni ei näyttänyt meille pajastavan mitään kammottavia tarinoitaan tai myyttejään, mutta Reika kerkesi rikkoa vahingossa jo lahon lattian. Kaikkien yllätykseksi hänen Ivysaurinsa kehittyi viimeiseen muotoonsa! Tuollainen minunkin Ivysauristani vielä jonain päivänä tulisi, enkä malttanut odottaa.. Malttiko Ivysaurkaan?
Katselin mietteliäänä uutta kehitysmuotoa samalla kun olin jo valmiina jatkamaan seuraavat portaat ylös - niiden oli pakko olla viimeisimpiä! - kunnes äkkiä kuului nuoren miehenalun ärähdys:
-Mitä te haluatte? Miksi te olette täällä..!

Säikähdin aivan suunnattomasti, sillä ihmisiä ei ollut näkynyt sitten toisen kerroksen. Käännähdin ympäri lopulta päästäen vieressäni olevan Neonin kädestä irti. Viimeisten portaiden varjoista astui mustapukuinen, ehkä noin kahdenkymmenen päälle iältään oleva mies tummassa lippalakissaan. En edes kerennyt vastata mitään miehen älyttömiin kysymyksiin: olihan torni julkinen paikka. Miehenalku kuitenkin ärähti ettei päästäisi lähtemään meitä niin helpolla, heittäen seuraavaksi Poképallon kehiin:
-Mene Ekans!

En paljoa odotellut komentaen Butterfreetä ottelemaan, olimmehan me nokittain tummiin pukeutuneen miehen kanssa. Sitäpaitsi hän hyökkäsi..!
Ekans oli valmiina hyökkäämään Butterfreetä kohti, mutta Butterfree teki Gustin - voimakas tuulenvire ravisteli koko kerrosta!
Usva lattianrajasta hälveni ja kummitusPokémonit sujahtivat äkkiä piiloihinsa.
Paria lukuunottamatta..

Haunter, jos toinenkin, alkoi liitelemään aavemaisesti ja viekkaasti taistelumme ympärille ennenkuin olimme päässeet edes vauhtiin. Eikä pesään saatukkaan lisää hiiliä - mieshenkilö ei enää kestänyt kummitusPokémoneja.
-Taas niitä! Apuargh!
Tuo huudahti peloissaan, aivan poissa tolaltaan Hauntereuiden ilmestyttyä ottaen Ekansin Poképalloon ja juosten äkkiä pois alempiin kerroksiin vieviin portaisiin. Haunteritkin liukenivat melkein yhtä nopeasti paikalta miehen perään ja minä - minä sain kylmiä väreitä selkäpiiriini.
-O-oliko hän aivan sekaisin?
Kysyin varovaisesti vilkaisten sitten nopeasti ympärilleni, mutta haamuPokémoneja ei näkynyt missään.

Norbit toljotti miehen perään ihmettelevä ilme naamallaan, kunnes Bura avasi suunsa.

-Rakettiryhmä.

Norbit vilkaisi Buraan kulmat kurtussa,
-Mikä ryhmä?

-Rakettiryhmä. Näitkö sen punasen R:n sen paidas? Mitä ne täällä tekee? Ne ei nimittäin oo mitään partiolaisia,
Bura valaisi.

Norbitin ajatukset laukkasivat. Jokin nimessä oli niin tuttua..

Nuori nainen seurassamme sai avattua suunsa lausuen sanan "Rakettiryhmä." En vain muistanut oikein hänen nimeään, vaikka Norbit olikin ystävättärensä varmaan esitellytkin. Mutta hän ei saanut vain Norbitin kiinnostusta, vaan myös minun.Olin mös toistaa ihmeissäni nimen mutta Norbit kerkesi ensin.

-Mikä se sellainen Rakettiryhmä on?
Kysäisin kääntyen Buran puoleen. En ollut ennen kuullut mistään sellaisesta. Ja mitä Bura tarkoitti, "ei mitään partiolaisia..?"

Loin vielä pitkän katseen portaisiin tummaan pukeutuneen miehen jälkeen. Olisiko meidänkin parempi lähteä?

-Ilmeisesti tämän tornin salaisuus ei kuulu meille, mutta rakettiryhmä on rikollis liiga, joka työskentelee Giovannille. Jos en nyt mene täysin mettään, Giovanni on tietääkseni yksi salipäällikkö.
Reika oli matkallaan kuullut paljon ja jopa tiesikin jotain. Empien hetken tyttö lähti astelemaan kohti viimeistä, ylintä kerrosta. Rauhattomasti tytön askeleet horjahtelivat rappusilla tämän astellessa ylös.

Viimeisten rappusten jälkeen Reika pääsi viimeiselle kerrokselle ja näki lisää miehiä ja naisia jolla oli R -kirjain paidassa. Jokaisen vihaiset kasvot kääntyivät katsomaan Reikaa. Porukan takana oli myös mies, joka selvästi oli loukussa.
-Painu hiiteen täältä. Tämä ei kuulu sinulle!
Mies ja nainen huusivat yhteen ääneen. Tuntematonta sakkia.
-No en lähde mihinkään ennekuin kerrotte mitä täällä tapahtuu!
Mies ei oikein pitänyt Reikan asenteesta ja tarrasi tämän hupparin kauluksista kiinni ja heitti seinää vasten alkaen uhittelemaan. Samassa Dean ilmestyi samaan kerrokseen ja heitti miehen pois Reikan kimpusta.

-Ja tästä te ette vähällä selviä!
Tyttö huusi vihoissaan ja kiitti ohimennen Deania. Rakettiryhmän kaksikko naurahti ja heitti pokepallot matkaan.
-Matkaan Ekans!
-Ja matkaan Raticate!
Kaksikon valinta oli... Outo. Reika ei tiennyt mitä sanoa, mutta lähetti vain yhden pokemonin kentälle.
-Umbreon, näytä taitosi!
Reika sanahti pallolle ja heitti sen matkaan. Umbreon loikkasi ulos pallosta äännähdellen valmiina taisteluun.

-Sinun koirasi saa kyytiä! Raticate, Hyper fang!
-Ekans, Acid!
Kaksikko antoi käskyt pokemoneilleen. Reikan oli mietittävä siirto ja nopeasti.
-Umbreon, Giga impact!
Umbreon ei Acidilta säästynyt, mutta jysäytti Raticaten voimalla lattiaa vasten. Vanha mies oli pelastettava keinolla millä hyvänsä. Umbreon jäi myös myrkytyksen vangiksi.
-Älä luovuta, Bite Raticate!
-Ekans, Bite!
Molemmat lähtivät hyökkäykseen Bitella. Jos Umbreon jäisi loukkuun tuohon, se olisi kai siinä.
-Protect!
Umbreon loi itselleen suojakentän ja kaksikon pokemonit iskivät siihen hampaansa.
-Giga impact lävistäen!
Umbreon lävisti Protectin ja sai vastustajan pokemonit lentämään seinään.

-Häipykää!
Reika huusi vihoissaal. Rakettiryhmä empi hetken, mutta sanoi palaavansa jonain päivänä. Reika huokaisi helpotuksesta ja asteli miehen luo auttaen tämän ylös maasta. Mitä lie rakettiryhmä halusi.
-Hei, kiitos! Olen sinulle velkaa henkeni. He halusivat tietoja pokemoneista... Ota tämä lahjana henkeni pelastamisesta. Se ei ole paljoa, mutta kuitenkin.
Mies ojensi Reikalle jonkin sortin huilun.
-En tiedä mitä sillä tehdään, soitetaan kai, mutta minä menen nyt. En kestä enää tätä paikkaa.
Sen sanottuaan mies pakeni paikalta ja Reika jäi hölmönä katsomaan tämän perään.

-Rikollisliiga..!
Kuulin itseni parkaisevan hiljaa. Tiesinhän että maailmassa oli paljon pahaa ja rikollisuuttakin siihen mukaan luettuna, mutta olimmeko.. olinko minä äsken nähnyt juuri tuon rikollisliigan edustajan? Eikai täytynyt kuin uskoa.. Siksi en katsonut hyvällä kun Reika lähti vielä kerroksen ylemmäksi. Ei, minä oikeastaan säikähdin, pinkaisten Reikan perään.
-Reika ei mennä sinne!
Huudahdin tytölle yrittäen tarrata tuosta kiinni, mutta se oli liian myöhäistä - jouduin nousemaan pari porrasta ja olimmekin jo keskellä ongelmia. Vaistoni sanoivat niin. Useampi mustiin pukeutunut henkilö oli meitä vastassa ja osasin heidät jo yhdistää tähän rikollisliigaan. Heillä ei tainnut olla puhtaita jauhoja pussissa, ei todellakaan huomatessani loukkuun jääneen vanhan miehen.

Säikähdin miehen käydessä Reikan kimppuun, mutta onneksi tytöllä oli oma suojelusenkeli. Clefairy loikkasi viereeni suojelevasti vaikka olin hiukan sivummalla toiminnasta. Katseeni oli nyt miehessä - hänet pitäisi pelastaa. Juuri kun olin astumassa askeleen seinänvierttä pitkin kohti häntä viimeinen Rakettiryhmäläinen astui eteeni uhmaten ettei se kävisi.
Hän heitti Gloomin ulos pallosta Clefairyn loikaten eteeni, se halusi olla yhtä suojeleva minulle kuin Dean Reikalle(koska se oli sen mielestä miehistä ja urheaa ja jotain joka sulattaisi naisen sydämen)
-Gloom Absorb!
Huudahdi rikollisliigan kätyri Gloomin iskien suoraan Clefairyyn, mutta ruohotyypin isku ei tuntunut tekevän paljoa vahinkoa.
-Double Slap!
Huudahdin Clefairyn hyökäten kohti Gloomia. Ulkomuodosta ei olisi voinut päätellä ruohotyypin Pokémonin väistävän niin viekkaasta ja vikkelästi. Niin siinä kuitenkin vain kävi, mutta emme ollenkaan lannistuneet. Pian tyydytimme Gloomin uneen Clefairyn kauniilla äänellä.

Reikakin oli selvinnyt vastuksistaan kolmikon luovuttaen vaikka vannoi vielä palaavansa. Vanha mies säällitti minua, kuinka hän varmasti oli säikähtänyt Rakettiryhmän kaappausta. Yritin kysellä hänen vointiaan mutta mies vakuutti sen olevan kovinkin hyvä nyt. Helpottunut hän oli kiittäen Reikaa niin, että antoi tuolle huilun lähtien sitten hennoin vanhuksenaskelin pois.
-Osaatko soittaa sitä? ..Meidänkin olisi parasta jo lähteä.
Totesin vilkaisten sitten portaikkoon. Halusin oikeastaan jo alas. Pois täältä.

Norbit toljotti tapahtumia portailta, Buran kavuten hänen taakseen seuraamaan tilannetta. Jotenkin jokainen Norbitin lihas jäätyi paikoilleen, ja vaikka Chya astui uhmakkaasti hänen eteensä valmiina ottelemaan, Norbit vain seurasi sivusta.

Pian rakettiryhmäläiset vetäytyivätkin, kipittäen vanhus perässään Norbitin ohi portaat alas. Viimein tyttö asteli pidemmälle koleaan, varastomaiseen huoneeseen. Katto kohosi korkeana kupolina suoraan yläpuoella, mutta rappusia ei enää ylöspäin lähtenyt, mikä oli kyllä pienoinen pettymys. Seikkailu olisi saanut jatkua pidempäänkin.

Taisi jokin Pokémon kolistella vielä nurkissa, aivankuin pieni rapina olisi kuulunut ylimmän kerroksen seinänvierustoista. Jokin pieni liikahti varjoissa mutta katosi yhtä nopeasti. En ollut edes varma olinko nähnyt mitään, mutta olin saanut jo tarpeekseni. Olimmeko kohdanneet rikollisliigan ja pelastaneet sen kaappaaman vanhuksen? Huhhuh, miten tällaista edes pystyi tapahtumaan!

Ylimmässä kerroksessa taisi olla kaikista kylmintä tai sitten vain kuvittelin.
-Eikö lähdettäisi jo pois?
Inahdin kietoen käteni samalla ympärilleni. Minulla oli kylmä ja halusin jo ulos täältä kolkosta, viileästä paikasta. Seuraava kaupunkikin tulisi meitä odottamaan, ainakin niin luulin. Tässä pienessä kyläpahasessa ei tainnut olla enää mitään meille.
-Täällähän ei ollut salia, eihän, että saamme jo jatkaa matkaamme?
Kaikki olivat kovin hiljaisia ja minua inhotti puhua yksin niin isolle porukalle. Mutta halusin jo pois täältä ja luulin että matkamme olisi taas jatkuttavan. Ainakin niin, että olisimme jossain ihmisten ilmoilla ennen yötä tästä Jumalan hylkäämästä kylästä.

Lähdin kävelemään Clefairy ja Butterfree kannoillani kerroksia alaspäin (muiden seuraten?) Sitämukaa mitä kerrokset jäivät taakse ilma tuntui lämpenevän kovinkin. Ja kun viimein astuimme taas ulos päivänpaisteeseen mitä se vähän yrittikään paistaa oli tunnelma pihallakin edelleen kolkko. KOKO kylä oli niin kolkko, että minua puistatti.
Mutta eteenpäin kylästä päästäksemme ylempi taho pakotti meitä kulkemaan Underground Pathissa. Tieyhteydet Saffron Cityn läpi tai itse sinne eivät kuulemma olleet käytettävissä, joten meille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa.

/Eli kohti Celadon Cityä, siis?/

//Joo alotan uuden aiheen tän jälkee sinne.

-No en todellakaan osaa. En edes tiedä mikä tää niiku käytännös on?
Reika naurahti pidellen kummannäköistä huilua käsissään. Tyttö pakkasi sen kuitenkin laukkuunsa ja pyysi pokemonit takaisin palloihin. Nyt myös Baitenin joka oli aivan liian suuri tömistelemään porukan perässä.

Kerroksia alaspäin ravattuaan ja ulos viimein päästyään Reika todella huokaisi helpotuksesta. Kaameasta tuskasta oli viimein päästy ulos. Neonkin oli heiman ahdistunut kaikesta tuosta ja oli helpottunut kun sai haistella taas raikasta ilmaa, vaikkain kylä itsessään oli aika kammottava...

-Lähdetään kohti seuraavaa kaupunkia.
Neon tuumaili ääneen ja lähti kulkemaan tällä kertaa jalkaisin eteenpäin odottaen kuitenkin Beonicaa. Reika ja Deankin pääsivät lopulta tornista ulos ja astelivat muiden mukana kohti seuraavaa kaupunkia.

Norbit ja Bura jolkottivat muiden perässä portaat alas. Puheet seuraavasta kaupungista saivat kuitenkin Buran epäröimään. Kaikki olivat jo niin menossa, ettei nyt ollut oikea aika epäröidä. Ulkoilma tuntui niin raikkaalta ja puhtaalta tunkkaisen ja viileän tornin jälkeen. Tuntui kuin tornin hengettömät sielut pyörisivät edelleen Norbitin ympärillä, kun tämä otti Bura ja Maisha vierellään muut kiinni. Chyakin jaloilleti kävellen muiden kanssa. Maisha kulki tavalliseen tapaansa häntä ylväästi pystyssä, otsan punainen kivi koleassa valossa kimallellen.