Kotopuolessa

Derek havahtui äkisti Melinan huoneessa riehumiseen. Jätkä yritti vaivautuen nousta liukuoven käydessä, mutta turhaan. niskat olivat aivan jumissa yön jäljiltä, sohvan ollessa epämukava nukkumapaikka.
"Makuupussi... paljon mukavampi."
Jätkä piruili mielessään ja kurtisti nenäänsä hiukan, nousten samalla varoen, hitaasti ylös. Nuoren aikuisen katse kiersi huoneessa. Kirkas, loihtiva aurinko oli voittanut sadepilvet ja kajasti lasioven lävitse tytöntyllerön huoneeseen kauniisti.
Mies nousi seisomaan hymyissä suin, virutellen käsiään ylös loivasti. Silmät sirillään tuo käveli lasioven luo ja avasi sitä paremmin auki, tervehtien katseellaan melinaa.
-Huomentaa...
Jätkä tokaisi väsyneen oloisena ja pyöräytteli päätään ja niskojaan. Lihakset kaipasivat verryyttelyä.
Yllättävää sinänsä, että Derekillä oli kädessään Pokemon pallo. Tuo laski ensimmäisenä Oxin ulos, kostealle nurmikolle luikertelemaan.
-Ox, sua ei tarvita Erikalla, mut aattelin et sä oot hyvä kannuste Takeshille, Cherolle ja mahdollisest Victorille.
Derek hymyili luottoystävälleen ja vilkaisi jälleen Melinaa, lähinnä toisen huulia, muistaen eilisen.

Melina käänsi katseensa heti tutun äänen suuntaan ja hymyili hiukan.
- Huomenta...
Tuo kuunteli samalla keskustelua Oxille, tämänkin pitäisi pian päättää, mitä pokemoneja tämä käyttäisi salilla. Mikä oli vähän vaikeaa, mutta eiköhän tämä jonkinmoisen keinon keksisi. Toisen naksutellessa niskojaan tämä naurahti kevyesti.
- Ilmeisesti sohva oli vähän epämukava paikka nukkua?
Tyttö kysähti vielä pienesti hihittäen.
- Eilinen oli tosi mukava päivä..
Melina katsahti taivasalle, mutta osittain jätkänkin suuntaan vihreillä silmillään hymyissä suin, hiusten liehuessa aamuisen tuulen pyyhkäistessä yli. Eilinen päivä oli kyllä melko vaikea unohtaa, vain sen yhden tapahtuman takia.

Derek naurahti pienesti.
-Niin oli.
Jätkä vastasi kahteen kysymyskeen yhdellä iskulla. Tuo istuutui riippukeinuun, Melinan viereen ja katsoi tyttöä vihreisiin silmiin, hymyillen ehkä viehkosti.

Derek kiepautti kätensä Melinan selän takaa tuon toiselle olkapäälle ja piti naista kainalossaan, hymyillen.

Melina hieman havahtui toisen istahtaessa vierelle ja tytön itse ollessa juuri nyt jätkän kainalossa, tämä oli nojautunut päällään toista vasten hetkisesti, koska tuossa oli niin mukava olla. Toisen hymy meinasi saada tämän tytön sukat jaloissa pyörimään hiukan. Tämä nosti päätänsä ja antoi nopean pusun toisen poskelle, hymyillen hiukan. Kohta tämäkin rupeasi treenaamaan pokemoniensa kanssa.

Äkisti Derekin valtasi tunne, joka kielsi tämän hetken. Jätkä irtaantui tytöstä, mahdollisimman huomaamattomasti ja siirtyi hitusen kauemmas, nousten jopa seisomaan. Tuo ei vilkaissutkaan Melinaan, vaan kohdisti katseensa Melinan huoneeseen, reppunsa suuntaan. Derek puristi kätensä nyrkkiin, alahuuli hampaidensa välissä puristuen samalla. Jätkä luikki lasioven liu'uttua sisään ja nappasi repun käteensä. Tuo veti esiin jälleen kehystetyn kuvan, Jessicasta ja Derekistä.
'Miks tää tuntuu nii vaikeelle?'
Jätkä mutisi mielessään ja katsoi silmät haikeina kuvaa. Hetken tiirailtuaan tuo sulki kuvan reppunsa uumeniin ja huokaisi, tiukaten pienesti jännityksestä otetta repussaan. Derek ei voinut, kuin tarttua Pokenaviin ja soittaa...(Vermilion topassa puhelu, joka hoituu hiljaa ja nopeasti, jottei Melina siihen puuttuisi pahemmin)

"???"
Melina näytti tuossa vaiheessa varsin hämmentyneeltä toisen mentyä takaisin tytön omaan huoneeseen, riippukeinu oli sen verran lähellä tämän huonetta, että tämä katsoi vähän aikaa, mitä toinen teki ja kävi pitkälleen riippukeinulle, katsoen sen jälkeen enemmänkin horisonttiin päin, kuin huoneeseensa. Tuo ei halunnut puuttua asiaan, vaikka se askarrutti. Juuri silloin Melinan äiti sattui tulemaan parvekkeelle.
- Tuliko nukuttua hyvin?
Cindy kysähti, johon tytär nyökkäsi kumman vaitonaisesti. Nainen alkoi olla huolissaan tyttärestään ja meni tämän luokse ja huomasi nyt tytön käden, joka oli sidoksissa.
- Mistä sinä tuon sait? Eilen vaikutit niin iloiselta ja nyt näytät, kuin kalkkilaivan kapteenilta.
- Eilen Fearowit tekivät haavat, kun koitin pelastaa Rattatat niiden kynsistä, Derek auttoi.. muuten, voitko tutkituttaa pääni? Siihen särkee nytkin aika lailla, kun tipuin pahasti yhden kerran jyrkänteeltä?
Cindyn ilme oli aluksi kauhistunut tuon loppujutun kuultuaan, mutta otti tutkimusvälineet ja alkoi tutkimaan Melinan päätä tytön noustessa hitaahkosti ylös.
- Ei tuo selitä sinun äkkinäistä hiljastumistasi.. luulin, että olisit vahva, kun olet entisen pokemonkouluttajan/nykyisen pokemonhoitajan ja voimakkaan pokemonkasvattajan tytär, sinä et muistuta isääsi luonteen perusteella paljoakaan, vaan enemmän minua herkyytesi takia. Sinusta näkee kauas, mitä sinä tunnet. Olet tykästynyt paljoltikin Derekiin. Olet huolissasi hänestä juuri nyt, tiedän, koska minulle kävi vastaavaa sinun ikäisenäsi, kun olin isäsi kanssa.
Cindy päätti ja jatkoi tyttärensä pään tutkimista. Melina huokaisi tyynesti, sanomatta sanaakaan, mutta nyökkäsi myöntävästi äidillensä. Tyttö jäi vai miettimään, miksi Derek lähti tämän viereltä niin yhtäkkiä pois. Rattatatkin Melinan jalkojen juurella näyttivät vähän apeahkoilta, katsoessaan tyttöä. Tunteet jätkää kohtaan olivat kasvaneet paljon sen verran eilisen jälkeen, että se teki tytön olon varsin alakuloiseksi äskeisen jälkeen. Se ei johtunut siitä, ettei Melina olisi ollut ollenkaan vahva, oli hän vahva, mutta enemmäkseen heikko. Pari kyyneltä vierähti tytön poskille. Siinä vaiheessa Cindy tajusi tilanteen vakavuuden, toinen tosiaan tykkäsi jätkästä erittäin paljon tunteiden ollessa nyt pinnassa. Nainen lohdutteli tytärtään toimenpiteensä aikana. Toimenpiteen jälkeen Cindy meni takaisin yläkertaan huoneeseensa valmistamaan tuloksia.
- Minun on pakko mennä kävelylle...
Melina totesi hiljaa ja portin kautta suuntasi kohti läheistä metsikköä Rattatat sylissään. Metsikössä ollessaan tyttö päästi hiirulaiset vapauteen ja kirmasivat tiehensä. Tyttö oli iloinen Rattatoiden puolesta, mutta ei muuten. Sama olo pysyi vieläkin, se alakuloisuus.

Hetken päästä tyttö sai tuntea yllättävän, erittäin puristavan, Onixin kivisen otteen kehonsa ympärillä. Samat mustaan pukeutuneet miehet, jotka olivat yrittäneet kaapata tytön aikaisemminkin, tulivat näkyviin.
- Päästäkää irti! Minä olen muutenkin herkässä mielentilassa!
Miehet eivät kuunnelleet, noille toisen olo oli samantekevää, nuo eivät luovuttaisi helpolla tällä kertaa, Onix kiristi otettaan ja silloin Melina päästi erittäin kivuliaan huutonsa ilmoille. Tätä sotkua ei olisi nyt tähän kaivattu.

Derek puristi Pokenavia otteessaan ja sulki sen. Jätkä vilkaisi Melinaa, joka oli kadonnut parvekkeelta jonnekkin, lultavasti kävelylle. Syvä huokaus kuului jätkästä, tuon miettiessä tunteiden myllerryksessä, mitä tehdä.
" Rakastanko Melinaa? Tuntuu, etten omista vähäistäkään tunnetta häneen, kun taas, tuntuu, että välitän hänestä liikaa... Ehkä rakastan Jessicaa...Tai ehkä en rakasta kumpaakaan. Jessica on hyvä ystävä... Ei vielä niin läheinen kuin Melina. Mutta... Melina ehkä rakastaa minua, mutta ailahtelee kuin tuuliviiri, niinkuin minäkin. "
Jätkä mietti, kunnes päätti suunnata yläkertaan ilmoittamaan lähdöstään. Tuon katseeseen osui Cindy omissa touhuissaan.
-Mä lähen ny. Melina vissii lhäti johoki, mut sen sisko lupas ilmaantuu tänne muistaaksee. Sano Melinalle terkkui et soittaa vaik Sheenalle ni tavataa keskenää jossai. Mun on pakko selvittää yks juttu.
Derek pahoitteli katseellaan tilannetta ja siirtyi alakertaan, vilkuttaen vielä Cindylle. Mies juoksi portaat alas ja ryntäsi ulos talosta, jatkaen matkaansa metsään, erisuuntaan kuin Melina, sillä siitä suunnasta pääsisi pois, minne Derek meni. Jätkä pysähtyi ja vilkaisi taakseen. Ox alkoi herätä pieniltä torkuilta ja alkoi lyllertää perässä, kunnes otti jätkän selkäänsä ja rynnisti vauhdilla pois, metsän tuulen huminassa.
//Derek ja Ox jonnekki

// SE TELTTA ON SIT JOSSAI MUKANA

Cindy nyökkäsi Derekille, siinä tapauksessa tämän olisi etsittävä Melina. Heti jätkän lähdettyä Cindy sai tutkimuksensa valmiiksi ja suuntasi ulos metsikköön valmiiden tuloksien ja Wigglytuffin kanssa, nainen suuntasi äänen suuntaan, jonka sattumalta kuuli ja näky ei ollut mikään hyvä.
- Jättäkää minun tyttäreni rauhaan. Wigglytuff, Sing!
Miehet peittivät korvansa, että Melina, koska tuon kädet olivat vapaana, mutta Onix nukahti sen siliän tien, irroittaen otteen Melinasta. Raivoissaan yksi miehistä kutsui Onixin palloonsa ja koko miehistö lähti pois paikalta. Cindy juoksi tuon luokse.
- Oletko kunnossa? Sain tulokset, sinun päässäsi ei ollut mitään vikaa. Jos stressaat liikaa, se aiheuttaa särkyä, joten koita olla stressaamatta.
Melinan jalat olivat turta, mutta pystyi nousemaan polvilleen jotenki. Silmät olivat kostuneet vieläkin.
- Jalkoihin sattuu... Missä Derek on?
Arvatenkin saattoi, että Melina kysyisi tuollaista. Cindy laski katseensa aluksi alas, kunnes loi katseensa takaisin tyttäreensä.
- Hän lähti jatkamaan matkaansa, laittoi sinulle terveisiä, että soittaisit Sheenalle, että tapaisitte jossain.
Hiukan hädissään Melina otti pokenavinsa ja aloitti puhelunsa Sheenalle.(Sheena vastaa kesken ottelun seuraavassa vuorossani Vermilionissa).

- Minun...on pakko mennä... Sheena sanoi olevansa Vermilionissa.
- Et tuossa kunnossa, tutkimuksieni parissa soitin siskollesi Melodylle ja pyysin hänet lähettämään Arcanine tänne. En kertonut tilastasi vielä, kerron hänelle vasta lähdön jälkeen.
Cindy selitti, hetken kuluttua Arcanine saapuikin paikalle. Cindy nosti varovasti Melinan Arcaninen selkään jalkojen takia. Kun Melina istahti mukavasti, Cindy pyysi viemään tytön Vermilioniin. Arcaninen lähdettyä liikkeelle, Cindy teki nopean puhelun Melodylle.
- Melody, sinun siskosi on tulossa Vermilioniin. Ole häntä vastassa.
- Selvä pyy..
Puhelu loppui melko nopeaa, kunnes Arcanine ja Melina olivat kadonneet näköpiiristä. Olihan tuolla kiva nähdä tyttärensä pitkästä aikaa.
"Sinnittele Melina, sinä olet kyllä vahva.."

//Melina Vermilioniin..