Unownien loitsu

Tie raunioille oli löytynyt melko helposti, olivathan ne yleinen nähtävyys tätä nykyä. Alisa työnsi korkeat heinät pois tieltä astuessaan hiekkaiselle maalle. Ympärillä kohosi lukuisia ikivanhoja rakennuksia, joista osa oli sortunut kokonaan, osa oli säilynyt melko vähillä vahingoilla.

Aurinko paahtoi kuumasti kirkkaalta taivaalta, matkassakin oli kulunut tovi. Heti sisäänkäynnin vieressä oli suuri opaskyltti, jossa kerrottiin lyhyesti paikan historiaa. Kylttiin oli lätkäisty myös paikan kartta, josta näki eri kammioiden sijainnit. Kyltissä ei puhuttu mitään Unowneista, ainoastaan paikasta itsestään. Alisa kohautti olkiaan ja katsahti muuhun porukkaan kysyvästi, nyökäten sitten kohti ensimmäistä kammiota.

Sisältä hohkasi kylmää ilmaa ja oviaukkoa peitti ohut sumu. Kammiossa oli myös haudanhiljaista. Askeleet kaikuivat pitkin seiniä Alisan astuessa sisään ja jäädessä odottamaan muita. Jossakin kammion perukoilla tippui vettä katonrajasta kylmälle lattialle, ja senkin tipahtelu kaikui moninkertaisena autiossa rakennuksessa. Alisa päästi Magmarin pallostaan luodakseen valoa seinille, joita peittivät riimumaiset kuviot ja suuret kaiverrukset, jotka esittivät ilmeisesti muinaisia tapahtumia.

Serkukset olivat patikoineet Alisan jäljessä melko ripeää tahtia. Reno oli puolessa välissä matkaa riisunut hupparinsa ja sitonut sen vyötäröllee, poika ei liiemmin pitänyt auringosta ja kaipasi jo sisälle raunoihin. Pusikoissa remuamiseen paremmin tottunut Greta sen sijaan asteli reippaasti eteenpäin, vihellellen välillä jotain sävelmää pokénaviin liitetyn radion tahdissa.

Raunioilla Gretan jäädessä tutkimaan tietoplakaattia, Reno astui suoraan sisään rakennukseen ja näytti suoraan sanoen helpottuneelta päästessään pois paahteesta. Poika päästi Chin pallostaa koska uskoi että siitä olisi eniten hyötyä tutkimisessa. Yleensä hyvin pirteä Chi vaikutti kuitenkin varovaiselta, se silmäili seiniä epäilevänä ja pysyi lähellä Renoa. Poika huomasi sen käytöksen ja vilkuili myös huonetta havaitsematta kuitenkaan mitään epätavallista.

Myös Greta asteli sisään rakennukseen ja äkätessään Magmarin hän pyysi Colen ulos tuomaan lisävaloa. Quilava silmäili närkästyneenä suurta tuliankkaa ja heitteli niskojaan pöyhkeilevästi. Greta sihahti sille toruvasti ja käveli sitten erään seinämän luokse tarkkailemaan lähempää kaiverrettuja riimuja, jotka muistuttivat Alisan kirjassa olleita kirjaimenoloisia pokémoneja. Tytön radio särisi voimakkaasti ja Greta alkoi väännellä siihen paremmin kuuluvaa taajuutta.

Magmar tuskin huomasti Colea seistä möllättäessään unisena paikoillaan. Alisa otti seinältä sammuneen soihdun ja tuikkasi sen tuleen Magmarin hännällä, luoden valoa entistä ylemmäs ja suuntasi sitten syvemmälle kammioon.

Edelleen kammion ainoat äänet lähtivät heistä, mikä oli Alisasta outoa. Missään ei näkynyt niinkään muita ihmisiä kuin pokémonejakaan. Tulen loimu kuitenkin rauhoitti tilannetta huomattavasti, ja Alisa liikkui jo reippaammin.

Kammio oli täynnä suuria patsaita, jotka näyttivät esittävän muinaisia pokémoneja. Pokémonien ja soihdun valossa näki lukea myös yhden patsaan viereen pystytetyn opaskyltin, jossa kerrottiin patsaiden tarkoituksesta ja pystyttäjistä.

Alisa katsahti Gretaan, jonka radio näytti yhä temppuilevan.
- Ei täällä taida signaalia löytyä,
Alisa sanoi katosen ympärilleen, kunnes äkkäsi yhden patsaan alustassa taulumaisen aukon. Tyttö rypisti kulmiaan ja katsoi kuviota lähempää, huomaten siihen upotetut neliöt. Kuvio näytti jotenkin vajaalta...

Magmar potkaisi kävellessään jotakin, joka kolisi pitkin lattioita. Alisa kumartui poimimaan pienen kivilaatan ja katsoi sitten kuviota, josta totta tosiaan puuttui yksi neliö. Ennen kuin tyttö ehti tehdä mitään, Scizor tarttui kiinni ja veti hänet kauemmas patsaasta. Se seisoi jähmettyneenä täydessä pituudessaan ja näytti kuuntelevan jotakin.

- Halutaanhan me tietää, mitä kuva esittää,
Alisa sanoi Scizorille, laskien rauhoittavasti tämän saksen alas ja vapauttaen taas tiensä patsaalle. Hän napsautti neliön paikoilleen. Valmiiksi kuvaksi muodostui taskurapumainen pokémon.

- Kabutobs,
Alisa sanoi hiljaa. Samassa koko huone tärähti. Katosta putosi kevyt pilvi hiekkaa. Kabutobsin silmät syttyivät kuin rubiinit. Hetken oli aivan hiljaista. Sitten radio heräsi ja alkoi soittaa hiljaista, kaikuvaa melodiaa, joka muistutti satojen pokémonien etäistä ääntelyä. Alisaa kylmäsi ja tyttö säpäsähti lähemmäs Gretaa, kun jokin leijaili aivan hänen vierestään.

Chi näytti myös valpastuvan huomattavasti ja se asettui suojaavasti Renon edelle. Poika näytti kuitenkin päällepäin tyyneltä ja käveli lähemmäs tyttöjä tarkkaillen samalla seiniä. Jotain outoa täällä oli tekeillä mutta mitään ei vieläkään näkynyt. Poika ei ollut huomannut vilahdusta, joka oli leijaillut Alisan ohi

Greta kuunteli radion piipityksiä hieman hermostuneena, hän vilkuili ympärilleen ja äkkäsi lattiaan ilmestyneen aukon.

- Hei katsokaa tuonne,
Hän sanoi ja käveli varovasti lähemmäs. Myös levoton Cole ryntäsi kurkistamaan aukosta alas, eikä tajunnut jarruttaa ajoissa vaan putosi suoraa päätä alas pimeyteen aiheuttaen valtaisan pölypilven osuessaan maahan.

- Cole!
Greta huudahti ja tähyili pokémoniaan.

Alisa huitaisi soihdullaan nähdäkseen mikä hänet oli yllättänyt, mutta mikä ikinä olikin, oli nyt poissa. Tyttö katsahti Gretan osoittamaan suuntaan parahiksi huomatakseen Quilavan rymähtävän alas aukosta.

- Espeon!
Alisa heitti pallon matkaan, jolloin violetti kissapokemon ilmestyi näkyviin ja loikkasi heti kuuliaisesti aukon reunalle. Pokémonin silmät loistivat, saaden Colenkin hohkamaan violettia valoa. Pokémon oli nostamssa tulisiilin ylös, kun jokin näytti vuorostaan tunkeutuvan sen mieleen. Espeon vingahti ja heilahti taaksepäin, menettäen keskittymiskykynsä ja pudottaen Colen takaisin maahan.

Pehmeä, aavemainen laulu täytti kammion.
'Uuunooown, uuuunooown'
Aukosta leijaili tusinan verran niitä omituisia kirjaimia. Niiden kaikkien silmät tuntuivat tuijottavan tiiviisti heihin niiden jatkaessa omituista ääntelyään, mutta ne eivät näyttäneet hyökkääviltä, eivätkä tehneet ylipäätään mitään muuta kuin tuijottivat.

Greta ei ensin tajunnut kiinnittää huomiota outoihin kirjaimiin. Hän oli huolissaan Colesta, joka kuitenkin vingahti närkästyneenä aukon pohjalta ja sytytti oman liekkinsä. Liekin valo paljasti, ettei pudotus ollut kamalan pitkä ja Greta helpottuneena. Tytön selkäpiitä pitinkin kuitnekin kulki väristys, kun hän tajusi tuijottavat silmät jotka leijailivat ympärillä.

”Gengaar....”
Chi murahti pokémoneille varoittavasti. Se ei epäröisi hyökätä jos otukset yrittäisivät jotain. Pokémonit kuitenkin leijailivat rauhallisesti seurueen ympärillä toistellen aavemaista mantraansa. Reno oli vetänyt muistikirjansa taas esiin ja kirjoitti kovaa vauhtia jotain, vilkuillen välillä päänsä ympärillä vinhasti pyörivää pokémonia.

Myös Alisa huokaisi helpotuksesta huomatessaan Colen olevan kunnossa. Hän kuitenkin vilkaisi varuillaan pokémoneja, joista tiedettiin kovin vähän.
- Niiden sanotaan yhdessä pystyvän mihin vain. Älkää antako niille syytä hyökätä,
Alisa sanoi astellessaan rauhallisesti salaluukulle ja jyrkkiä portaita alas.

-Jaa
Reno sanoi Alisan kehotukseen. Hän sulki muistivihkosensa ja käveli myös lattia-aukosta. Chi leijui pojan jäljessä kuin henkivartija. Greta seurasi viimeisenä ja oli kaatua viimeisillä portailla, kun levoton Cole hyökkäsi jalkoihin hyörimään. Tyttö kumartui rapsuttamaan pokémonia huojentuneena. Myös oudot kirjainpokémonit olivat seuranneet kolmikkoa toistellen edelleen laulumaisesti nimeään. Gretan radio piippasi edelleen, välillä piippaukset olivat korkeampia ja pitkäkestoisempia kuin toiset ja Greta epäili, etteivät kaikki äänet kuuluneet unowneille.

Alakerran huone oli suurempi kuin ylempi. Sielläkin oli suuria patsaita rivissä, jotka esittivät pitkälti samoja pokémoneja kuin ylemmässä huoneessa. Pokémonien ja Alisan kannatteleman soihdun valo paljasti, että seinät sisälsivät myös riimuja ja kuvia. Lisäksi huoneessa näytti olevan muutamia oviaukkoja, ehkä sokkeloisiin käytäviin, ehkä toisiin pienenpiin huoneisiin. Huoneen, tai pikemminkin kammion katseenvangitsija oli kuitenkin perällä sijaitseva, koko seinän kattava kuva siipensä levittäneestä suuresta linnusta, jonka Greta tunnisti Alisan kertoman perusteella Ho-Ohiksi.

- Hei Alisa, katsopa tuonne,
Greta sanoi ja koputti Alisan olkapäätä, osoittaen sitten seinää.

Reno taas katseli toisella peräseinällä sijaitsevaa kuvaa, joka taasen esitti suurta lintumaista lohikäärmettä. Chi pysytteli visusti kouluttajansa lähellä ja vilkuili korkean katon rajassa pyöriviä unowneja.

Alisa oli kiinnittänyt huomionsa seinien kirjaimiin, jotka muodostivat ilmeisesti kokonaisia lauseita tai jopa tarinoita, mutta käännähti Gretan osoittaessa katsomaan peräseinää. Soihtu oli pudota hänen kädestään.

https://www.youtube.com/watch?v=HSY9ILkzfGE

- Iera zhalam,
Alisa henkäisi ja pudottautui polvilleen kivilattialle, kumartaen ensin syvään ja avaten sitten paksun kirjansa. Tyttö selasi nopeasti raunioista kertovalle aukeamalle, yrittän löytää mainintaa kammiosta ja kuvista, mutta turhaan. Hän nappasi laukkunsa sivutaskusta kynän ja luonnosteli pikaisesti sekä Ho-Ohn että toisen seinän otuksen paperille, jonka sujautti sitten kirjan väliin. Myös Scizor oli jäänyt tuijottomaan vaikuttuneena kuvaa. Magmar puolestaan näytti yhtä tylsistyneeltä kuin aina.

- Tämän on täytynyt pysyä hyvin piilossa,
Alisa sanoi ja katseli ympärilleen tomuisessa huoneessa, jossa ei ilmeisesti ollut käyty ties kuinka pitkään aikaan. Unownit näyttivät vilkastuvan heti, kun ilmapiiri kammiossa kiihtyi. Alisa huomasi otusten innon ja pakottautui rauhoittumaan, mutta hymyili itsekseen ajatukselle, että he olivat tosiaan löytäneet jotakin, mistä hänen heimonsakaan ei tiennyt, tai ollut ainakaan koskaan puhunut.

- Uskalletaanko lähtee seikkailemaan?
Alisa kysyi virnistäen käännyttyään taas Gretaan ja Renoon päin. Käytävät voisivat johtaa mihin vain ja muodostaa ties minkälaisen sokkelon, mutta ajatus kieltämättä houkutti.

Greta katseli Alisan touhuja hieman kummastuneena. Reno sen sijaan vain tarkasteli seiniä ja patsaita, mutta kääntyi Alisaa kohden tämän ehdottaessa kiertelyä.

- Kyllä se minulle sopii, ja onhan meillä Chi jos satutaan eksymään,
poika sanoi ja katsoi edelleen hermostuneen oloista gengariaan. Pojan rentous kuitenkin rauhoitti sitä eikä unownit näyttäneet reagoivan sen tunnetiloihin.

Greta oli kävellyt hieman lähemmäs Ho-Ohia esittävää kuvaa, jolloin radio räsähti taas eri tavalla kuin yleensä. Unownit näyttivät hetken levottomilta, mutta jatkoivat sitten taas jonossa pyörimistään.

- Käy minullekin,
Greta sanoi ja käveli taas muiden luo. Cole istuskeli maassa ja näytti melko tylsistyneeltä paikallaan junnaamiseen.

Alisa nyökkäsi ja katsoi vielä kerran Ho-Ohn kuvaa, koskettaen sitä varovasti kädellään. Iästään huolimatta lintu oli säilyttänyt vaikuttavuutensa, sen terävä katse porautui suoraan vastapäätä uhoavaan Lugiaan, Ho-Ohn muinaiseen vastapariin, josta kimonotyttöjen näytelmäsä oli myös kerrottu.

Alisa napsahti takaisin todellisuuteen ja asteli pimeällä kapealle käytävälle, joka vietti hieman alaspäin, entistä syvemmälle maan alle. Käytävä johti pieneen huoneeseen, jonka seinillä kierteli jälleen samoja riimuja. Huoneesta ei näyttänyt johtavan uutta reittiä mihinkään. Alisan katse osui sisäänkäynnin puoleiseen seinään haparasti kaiverrettuun tekstiin. Se näytti tuoreemmalta ja amatöörimäisemmältä kuin Unown-riimut. Alisan vatsa muljahti ympäri jo ennen kuin hän ehti lukea varoituksen sanat.

- Kääntykää!
Koko rakennus tärisi, nyt paljon voimakkaammin kuin aikaisemmin. Ennen kuin Alisa ehti ottaa askeltakaan kohti ovea, katosta rojahtavat suuret lohkareet tukkivat uloskäynnin. Pienempiä kiviä satoi edelleen maahan ja viimeinenkin valonpilkahdus hävisi muurista.

He olivat loukussa.

Greta valahti kalpeaksi eikä kyennyt liikkumaan hetkeen ennenkuin tajusi tilanteen täysin.

- Voi pyhä miltank, mitäs nyt tehdään?
Hän kysyi värisevällä äänellä, ennen kuin tajusi Renon makaavan maassa. Poika oli ollut lähempänä ovea ja olisi jäänyt kivin alle ellei Chi olisi työntänyt poikaa pois alta. Gengar ilmestyikin pian kivikasan läpi ja katsoi kouluttajaansa helpottuneena.

- Kiitos Chi,
Reno sanoi pöllämystyneenä ja nousi Gretan avustama ylös, puistellen sitten hiekkaa vaatteiltaan. Cole raapi hermostuneena kiviä ja pyöri välillä ympyrää yrittäen siirtää lohkareita jotka eivät hievahtaneetkaan. Greta katseli ympärilleen jos löytyisi jotain merkkejä toisesta uloskäynnistä. Ei mitään, mutta hän äkkäsi sen sijaan jotain muuta.

- Ne leijuvat kirjaimet eivät seuranneet meitä tänne,
Hän sanoi. Myös radio oli hiljennyt.

Alisa pudisti päätään tiedottomana ja puski sitten seinää täysillä vomillaan Scizor apunaan, mutta kivet eivät liikkuneet mihinkään suuntaan. Tyttö oli tarttumassa Espeonin palloon kun tajusi, että se oli ollut jo ulkona.

- Espeon! Kuuletko? Missä olet?
Ääni kaikui pienessä huoneessa. Hetkeen ei kuulunut muuta kuin pientä kivien rapinaa muurin toiselta puolelta, sitten hiljainen maukaisu. Alisa huokaisi helpotuksesta, mutta näytti huolestuneelta. Jos pokémon oli yksin Unownlauman keskellä... Se ei saisi hyökätä yksin, niitä oli liikaa.
- Odotas... Espeon, pystytkö siirtämään kivä?
Alisa painoi korvansa kiviä vasten ja kuulosteli. Pokémon yritti selvästi, mutta silti kivet eivät hievahtaneetkaan. Tilanteessa oli jotain outoa. Kiviä pitäisi pystyä siirtämään psyykkisin voimin, ellei sitten jokin pitänyt niitä paikoillaan...

Reno katseli vierestä ja nyökkäsi sitten Chille. Kummituspokémon nyökkäsi takaisin ja häilyi näkyvistä.
Chi ilmestyi toiselle puolelle seinämää. Se tervehti lyhyesti Espeonia ja kiinnitti sitten huomionsa Unowneihin, jotka liikkuivat nyt jonkinlaisessa muodostelmassa, laulaen edelleen rauhallisesti. Gengar koputteli kiviä aikansa ja yritti myös siirtää niitä, ennen kuin se kääntyi kirjainpokémoneja kohti.

’Gengaaaar....’
Chi murahti ja sen silmät alkoivat loistaa sinisinä. Unownit pysähtyivät leijumaan paikoillaan ja niidenkin silmät loistivat sinertävinä.

Toisella puolella Reno oli istunut maahan ja keskittyi ilmeisen tiukasti johonkin.

Alisa huokaisi ja pyyhkäisi hikeä otsaltaan, hengittäen raskaasti. Hän kiskoi huivin kaulaltaan, vaikka kammiossa oli melko viileää. Tyttö oli tottunut metsissä juoksenteluun ja raikkaaseen ilmaan, ja nyt ainoa ulospääsytie oli tukittu: ahtaanpaikankammo uhkasi iskeä.

Hän pakottautui kuitenkin pysymään rauhallisena Unownien vuoksi ja lysähti Gretan viereen istumaan, vilkaisten sitten Renoon. Hän arveli tietävänsä mitä Reno yritti ja tahtoi antaa tälle työrauhan.

Greta riisui myös takkinsa ja nojasi seinään. Äkkiä tyttö muisti, että hänellä oli laukussaan juomapullo, jonka hän oli täyttänyt Ilex järvellä. Tyttö kaivoi pullon laukustaan ja avasi korkin. Vesi maistui edelleen hyvälle ja raikkaalle. Juotuaan muutaman kulauksen Greta tarjosi pulloa Alisalle.

Reno istui lähellä kivikasaseinää ja keskittyi ankarasti. Hän ei ollut kokeillut ennen telepatiaa näin paksujen seinien läpi, lisäksi Unownit tuntuivat haittaavan sitä jotenkin. Lopulta poika avasi silmänsä ja katsahti tyttöihin.

- Chin mukaan nuo kivet ovat illuusio, jonka unownit ovat luoneet. Chi yrittää saada ne purkamaan illuusion mutta jos nei eivät suostu joudutaan luultvasti ottelemaan,
Poika sanoi totisena ja katsoi merkitsevästi Alisaan.

Alisa nousi jaloilleen ja nyökkäsi päättäväinen ilme naamallaan. Mahdollinen ottelu tulisi olemaan vaikeaa kiviseinän läpi, kun ei nähnyt mitä itse ottelussa tapahtui, mutta olivathan he harjoitelleet otteluita jopa silmät sidottuina. Hän vilkaisi seinään kaiverrettuun varoitusteksiin miettien, oliko sekin illuusiota vai oliko joku oikeasti jäänyt tänne. Epätoivoisesti kaiverretut sanat "leave, hurry" hohtelivat aavemaisesti hämärässä.

Mutta heillä oli pokémonit ja lisäksi tyyppietu, joten tilanne oli hallinnassa. "Onneksi se hattarapää ei ole mukana", Alisa ajatteli. "Hän olisi jo kiljunut seinät halki."

Reno nyökkäsi ja sulki jälleen silmänsä keskittyen.

Toisella puolella Chi lopetti Unownien kanssa löpisemisen ja viittilöi Espeonin vierelleen.

” Chi... hypnosis koko ...joukkoon”

Renon ääni gengarin mielessä oli hiljainen ja pätki, mutta se sai kuitenkin selvän mitä sen täytyi tehdä. Pokemonin silmät alkoivat loistaa kun se lähetti kirjaimia kohti nukuttavan ääniaallon.

Unownit näyttivät hidastuvan hieman. Osa hajaantui uniaaltoja pakoon, osa rojahti suoraan maahan. Loput leijailivat unisina ilmassa.

Alisa naksautti sormensa kädet nyrkissä ja antoi käskyn riittävän kuuluvasti, jotta se kantautuisi seinän toiselle puolelle.

- Shadow Ball, pommita!
Espeon veti syvään henkeä ja alkoi viskellä varjopalloja kirjainjoukkoon niin tiuhaan tahtiin kuin suinkin pystyi. Pakenevat kirjaimet ottivat osumia. Pallot sinkoilivat myös ilmassa lagaavan kirjainpilven läpi ja pudottelivat useampia yksilöitä. Maa alkoi taas järistä jäljellä olevan joukon yrittäessä ylläpitää illuusiota, vaikka yli puolet pokémoneista oli jo karannut.

Scizor puski kiviseinäää uudestaan. Tällä kertaa rautasirkka upposi uloimpien kivien läpi, tömähtäen siihen ohueen seinämään, joka oli yhä pystyssä. Unownit kiljuivat kiihtyneinä ja iskivät takaisin mystyisellä iskulla, joka heitti Espeonin seinään. Seuraavaksi ne tähtäsivät Gengariin.

Chi odotti mitä tuleman piti ja valmistautui suojaamaan itseään. Unownit hyökkäsivät yhdessä ja Chitä kohti sinkoutui jonkilainen aalto, joka kuitenkin soljui kummituspokémonin läpi. Gengar katsoi unowneja viriniestäen pirullisesti. Se vilkaisi myös Espeonia, nähdäkseen oliko se loukkaantunut. Pokémon oli saanut aika ilmalennon.

Gengar valmistautui jälleen hyökkäämään. Unownien vähennyttyä se kuuli kouluttajansa äänen selkeämmin ja saatuaan hyökkäyskäskyn se keräsi tassujensa väliin mustaa energiaa, alkaen sitten pommittaa Espeonin jäljiltä jääneitä kirjaimia. – Shadow ball

Toisella puolella Cole oli tullut Scizorin avuksi ja takoi lohkareita minkä pystyi.

Loputkin Unownit rynnistivät karkuun. Scizor ajoitti voimakkaan lyönnin samaan aikaan kun Cole ja seinä sortui rymisten. Lohkareet haihtuivat ennen kuin ehtivät osua maahan. Espeon kömpi pökerryksissä pystyyn, mutta huiskautti häntääsä arvokkaasti äännähtäessään tyytyväisenä Gengarille.

Alisa juoksi kammiosta käytävälle ja kehui koko tiimiä hymyillen.
- Uskalletaanko käydä muissa kammioissa?
Alisa kysyi virnistäen haastavasti.

Myös Reno ryntäsi tarkistamaan pokémoninsa kunnon. Chi kuitenkin vaikutti olevansa elämänsä kunnossa ja diivaili voittajan elkein ympäri huonetta. Reno hymyili helpottuneena ja katsahti taakseen varmistaakseen, että myös Greta ja Cole tulisivat kammiosta ulos.

Greta oli jo ehtinyt huoahtaa helpotuksesta, kun Alisa ehdotti jo toiseen mahdolliseen surmanloukkuun säntäämistä! Reno sen sijaan virnisti takaisin Alisalle ja marssi jo seuraavaa ovea kohti Chi perässään. Cole kipitti myös kyseiseen suuntaan, eikä Gretalla ollut pahemmin vaihtoehtoja. Kyllä häntäkin kiinnosti nähdä mitä huoneissa oli ja Unownit tuskin häiritsisivät heitä hetkeen, mutta kammioissa saattoi olla muutakin kuin niitä outoja kirjainpokémoneja. Radio oli alkanut jälleen näyttää elonmerkkejä. Äänet olivat hiljaisempia kuin aiemmin, mutta ainakin se todisti, että unownit olivat vielä mestoilla.

// Chi tasolle 39, oppi Dream eaterin

Alisa nauroi Gretan kauhistuneelle ilmeelle nostaessaan Espeonin syliinsä. Violetti kissa kehräsi tyytyväisenä huolenpitoon.

- Hei, katsokaas tuonne,
Alisa sanoi äkkiä ja osoitti maata vähän matkan päässä. Hän siirsi soihdun lähemmäs, jolloin pimeästä nurkasta paljastui yksi pökertynyt Unown.

- Sehän näyttää... R-kirjaimelta,
Alisa pohti ja käänsi pokémonia saappaankärjellään. Otus ei reagoinut kertakaikkiaan mitenkään, mutta näytti olevan elossa.

- Sinun ansiostasi pääsimme ulos, eiköhän tuo ole sitten palkkiosi,
Alisa sanoi vilkaisten huvittuneena Renoon. Unown havahtui hereille ja ampaisi suoraan ilmaan, mutta karkaamisen sijaan leijui lähemmäs Renoa. Se porasi hypnoottisen katseensa poikaan, muttei pystyisi yksin juuri mihinkään.

Reno hymähti Alisan kommentille ja katseli leijuvaa Unownia. Otus vaikutti valmiiksi väsyneeltä ja Reno kaivoi repustaan poképallon, aktivoi sen ja heitti unownia kohti. Otus katosi pallon sisään, joka ei edes heilahtanut vaan valo sammui lähes heti. Reno kaiveli pokedexinsä esiin, joka piipitti:

´Unown, symbolipokémon. Unowneja uskotaan esintyneen muinaisilta ajoilta asti. Ne käyttävät telepatiaa kommunikoidessaan toistensa kanssa. Tästä mysteerisestä pokémonista tiedetään kuitenkin hyvin vähän.´

Reno vilkaisi palloa ja kiinnitti sen sitten vyöhönsä. Otus oli todella pienitasoinen ja osasi tuskin mitään, joten poika ei vielä tiennyt mitä tekisi sille.

Gretan vierellä nököttänyt Cole kyllästyi paikallaan oloon ja kipitti vähin äänin toiseen käytävään. Greta huomasi otuksen ja lähti huokaisten sen perään tajuamatta sanoa muille mitään.

Edelleen lyhtynä toimiva Magmar äänteli hitaasti muristen, kuin haudastaan noussut zombie. Alisa ei edes kiinnittänyt otukseen huomiota, ennen kuin se lähti löntystämään kaksikon perään.

- Magmar, minne luulet-
Alisan lause katkesi kesken kun tämä huomasi Colen ja Gretan kadonneen. Katakombit olivat vaarallinen leikkipaikka jollekin, joka ei tuntenut niiden joka kolkkaa. Yhdessä heillä oli monta silmäparia vahtimasa, mutta nuo tohelot voisivat joutua vielä pahempaan pulaan ja tällä kertaa oikeasti.

Alisa huokaisi syvään ja viittoi Renon mukaansa juostessaan kaksikon perään.