Unownien loitsu

Reno huomasi myös serkkunsa kadonneen ja hölkkäsi Alisan perään.

- Otetaan vielä yksi silmäpari mukaan etsintöihin,
Poika sanoi ja heitti pallon ilmaan. Suuri sinertävä lepakko ilmestyi pallosta ja jäi lepattelemaan seurueen ylle.

- Golbat pystyy luotaamaan reittejä kätevästi,
Reno selitti ja käski lepakon lentämään edellä.

---------------------------------------

Greta oli hölkännyt hyvän matkaa ennenkuin saavutti Colen, joka pysähtyi kuullessaan kouluttajansa askeleet. Hengästynet Greta nojasi hetken polviinsa ja katsoi sitten äkäisenä Quilavaa.

- Kuules nyt senkin vintiö! Tajuatko yhtään kuinka vaarallista täällä voi olla,
Greta torui ja Cole näytti katuvalta.Tytön ilme pehmeni hieman, mutta muuttui huolestuneeksi kun hän tajusi, ettei tiennyt minne suuntaan täytyisi lähteä. Cole ei näyttänyt tietävän sen paremmin. Tääytyisi siis lähteä umpimähkään taaksepäin.

Palan matkaa käveltyään, Greta kuuli askeleita, jotka kuitenkin kuulostivat liian raskailta ihmisen askeliksi.

- Cole, mennään piiloon ja katsotaan mitä sieltä tulee,
Greta sanoi. Ärhäkkä quilava oli tytön yllätykseksi kerrankin samaa mieltä ja kaksikko piiloutui erääseen patsassyvennykseen odottamaan. Askeleet lähestyivät ja Greta pisti merkille, että olennon tullessa lähemmäs myös valo lisääntyi. Cole nuuhki ilmaa ja vingahti, mutta Greta tukki sen suun kämmenellään ja kurkisti käytävään. Magmar sieltä tallusti yhtä aneemisena kuin aikaisemminki ja Greta huokasi alku säikähdyksestään huolimatta helpotuksesta ja astui pois syvennyksestä. Tytön ilme kuitenkin synkkeni huomatessaan magmarin olevan yksin, mutta parempi tämä kuin ei mitään. Cole tuhahti magmarille, mutta sekin oli ihan tyytyväinen saadessaan seuraa.

- No niin, yritetään etsiä muut,
Greta sanoi ja lähti marssimaan magmarin tulosuuntaan päin.

Magmar käänsi katseensa Coleen ja Gretaan ja puhalsi laiskasti pienen savupilven ilmoille. Kaksikko lähti heti karkuun, eikä Magmarin auttanut kuin laahustaa perään.

Alisa hölkkäsi vanhat rappuset alas ja kääntyi nurkan taakse, mutta jarrutti sitten niin äkisti, että oli kaatua selälleen. Pohjattoman näköinen rotko oli katkaissut käytävän. Muutama irtokivi putosi pimeyteen. Alisa heitti käsivartensa Renon eteen pysäyttääkseen tämän ajoissa, mutta katsoi rotkoa epäilevästi. Kivet eivät olleet kolahtaneet mihinkään, mikä saattoi tarkoittaa joko sitä, että rotko tosiaan oli pohjaton, tai sitä, että koko rotkoa ei ollut olemassakaan.

- Missä se Magmar on kun sitä tarvitsisi... Scizor.
Kuin tarkoin sovitusti, Scizor liisi alas. Jokin näkymätän seinä näytti pysäyttävän sen. Alisa hymyili tietävästi ja käveli suoraan "rotkon" yli. Unownit olivat siis yhä maisemissa.

Reno tallusteli myös Alisan perässä. Chi sen sijaan pelleili esittämällä, että putoaisi rotkoon, mutta seurasi pian muuta porukkaa. Golbat luotasi käytäviä mahdollisten ansojen, Gretan/muun jengin, tai umpikujien varalta, muttei havainnut mitään. Jonkin matkaa kuljettuaan Reno pysähtyi äkisti ja pyysi muutakin porukkaa pysähtymään. Poika kuulosteli hetken tarkasti,

- Vettä, kuuletteko?
Poika kysyi. Jostain tosiaan kuului hieman kohisevaa veden ääntä. Reno lähti kulkemaan ääntä kohti ja viittilöi muuta porukkaa mukaansa.


------

Toisaalla Greta harhaili ympäriinsä kahden tulipokémonin kanssa, valoa sentään riitti, mutta otusten kanssa tuppasi tulemaan kuuma. Lisäksi magmar laahusti leivästi sanottuna verkkaisesti, jolloin matka taittui melkoisen hitaasti. Kävellessä ehti kuitenkin katsella seinien kaiverruksia, joistakin saattoi päätellä mistä kannatti kääntyä ja mistä ei. Muinaiskielen osaaminen olis kuitenkin ollut toivottavaa.

Alisa kuulosteli myös ja seurasi Renoa, kunnes havaitsi hailakan tulenkajon käytävän päässä. Magmar kääntyi kulman takaa. Alisa huokaisi helpotuksesta huomatessaan myös Colen ja Gretan.

- Vihdoin!
Kävellessään kolmikkoa vastaan Alisa kuuli matalaa rapinaa. Vesi kohisi selvästi lähempänä. Magmarin tömäyttäessä jalkansa taas yhden askeleen muodossa maahan, pokémon luiskahti suoraan lattian läpi. Alisa riensi apuun, kiskoen tulipokémonin lattiaan lahonneesta reiästä. Kiviä putosi jälleen pimeyteen, mutta jostakin syystä se ei nyt vaikuttanut Unownien tekosilta. Kivenmurikat molskahtivat jossakin kaukana alhaalla veteen.

Alisa pysytteli turvallisen välimatkan päässä reiästä, joka saattaisi sortua leveämmäksi.
- Mitähän tuolla on?

Scizor tyrkkäsi Alisaa ja osoitti ensin päättäväisesti itseään ja sitten muita. Alisa pudisti epäuskoisena päätään. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän katsahti muihin.
- Se haluaa viedä meidät alas.

Reno tervehti myös tulijoita ja katsoi sitten alas lattiaan ilmestyneeseen reikään, johon magmar oli meinannut pudota. Syvältä näytti, mutta kyllä hän alas lähtisi jos muutkin. Poika vilkaisi Gretaa, joka oli jo laittanut kaikki pienemmät vaatekaappaleensa reppuun siltä varalta että reissusta tulisi kosteanpuoleinen, myös Cole oli saanut kadota palloonsa.

Alisa kutsui myös Magmarin palloonsa ja loikkasi Scizorin selkään. Pokémon pörähti lentoon ja laskeutui helikopterimaisesti alas rotkoon. Maata riitti pidemmälle kuin luulisi, lattia oli vain ollut hatara juuri siinä kohdassa. Alisa piti soihtua koholla ja kurkki alas. Veden kohina koveni, mutta oli siellä muutakin.

Valtava, maanalainen luola aukeni kaksikon silmien edessä. Kanaalimainen joki halkoi luolaa ja johti silmänkantamattomiin pitkää käytävää eteenpäin. Veden sinisyys hohteli seinistä ja valaisi Paikan yllättävän hyvin. Alisa loikkasi maahan ja katseli ympärilleen. Vesi virtasi luolan päädyssä nököttävän, valtavan kivipatsaan suusta. Joki siis alkoi jostakin seinän toiselta puolelta, kenties virraten ylhäältä päin. He saattoivat hyvinkin olla veden alla, syvällä maan uumenissa. Paikka vaikutti kuitenkin suhteellisen turvalliselta.

- Tulkaa vaan!
Scizor suuntasi takaisin ylös, lentäen hakemaan muita.

Jonkin matkan päässä saattoi hiljaa nähdä kajastavan valon ja kuulla erilaisia ääniä. Niistä ei heti saanut varmasti selvää, mutta aivan kuin joku olisi raapinut kiveä tai paukuttanut kallion seinämää.

Reno oli ottanut myös meganiumin avuksi ja laskeutui kuoppaan pokémonin viiniköynnösten avulla, kutsuen sen sitten palloonsa, Gretan päästyä myös kuopasta alas suureen luolaan. Golbat liihotti seurueen perään ja viimeisenä komean mahalaskun teki Gengar, joka kuitenkin pysähtyi juuri ennen maankamaraa.

Reno tarkasteli ympärilleen ja katsoi kivipäätä, joka muistutti ensimmäisen kammion seinässä ollutta suurta lohikäärmemäistä pokémonia.

Luolassa tuntui olevan kohtuu kuivaa joten Greta vapautti jälleen Colen lyhdyksi ja katseli sitten katossa roikkuvia tippukiviä, nielaisten kuuluvasti. Hän vilkaisi Renoa ja Golbatia.

- Varotaan kiljumasta yliäänellä täällä,
tyttö sanoi ja osoitti kattoa. Reno nyökkäsi, Golbat kuitenkin pystyisi edelleen luotaamaan ilman, että pudottaisi katon heidän niskaansa. Greta käveli kivipäästä ryöppyävän veden synnyttämän joen äärelle ja kyykistyi. Tyttö kauhaisi vettä kämmenelleen ja maistoi; vesi ei ollut suolaista, joten sen täytyi tulla jostakin maanalaisesta lähteestä tai muusta sellaisesta. Ehkä jokea seuraamalla he löytäisivät ulos luolasta. Gretan mietteet keskeytti kuitenkin Golbat, joka alkoi vikistä kiihoissaan ja pyöri Renon ympärillä. Se oli kuullut jotain, mikä ei kuulunut normaalisti luolaympäristöön: jonkinlaista tasaista kilkatusta.

"Kuulin varmasti jotakin..."
Nainen kääntyi ääntä kohden ja tuijotti pimeyteen.
- Cyndaquil, tee ember!
Cyndaquilin liekki voimistui hieman ja se syöksi emberin pimeyttä kohden. Nainen saattoi erottaa hahmoja pimeydessä.
- Kuka siellä?
Samassa myös Larvitar lopetti seinän raapimisen.

Alisa vilkaisi ylös ja kuuli samassa vieraan kysymyksen. Hän pyörähti ympäri ja varmisti vielä, etteivät tippukivet reagoineet tavalliseen puheeseen.

- Onko täällä muitakin?
Alisa kysyi hämmästyneenä Gretalta, miettien edelleen mihin tunneli johtaisi. Hän päästi Magmarin ulos lisävaloksi ja lähestyi ääntä soihtu koholla.

- Kolme kouluttajaa, päädyttiin tänne oikeastaan vahingossa,
Alisa selitti. Veden kohina teki puheesta hieman vaikeaselkoista, mutta kovin kovaa ei viitsinyt täällä huudella.

- Ah. Luulin jo haudanryöstäjiksi. Olen Clarice, pahoittelen tökeröä kysymystäni. Tässä on Cyndaquil, aloituspokemonini. Ja Larvitar. Tosin larvita on vähän hassun värinen, uskollinen taistelijani.
Clarice oli hetken vaiti.
- Mitä muuten teette täällä? Ja miten näytät noin tutulta?
Nainen vilkaisi Alisaa ja silmäili tämän päästä varpaisiin.
- Kuulut varmasi Ho-ohia tai lugiaa palvovaan heimoon. Se pukeutuvat samalla tavalla.
Clarice hymähti ja höpötti höpöttämistään.

Greta ja Reno olivat seuranneet Alisaa ja pysyivät myös hiljaa uuden tuttavan ja Alisan pölöttäessä. Greta vilkaisi Claricen larvitaria, joka vaikutti paljon reippaamalta kuin Freija. Toisaalta Freija oli saanut ilmeisesti kokea aikamoista höykytystä elämässään, että vähemmästäkin tuli araksi.

Cole sen sijaan silmäili lajitoveriaan kiinnostuneen ja halveksivan ilmeen sekoituksella. Se ei voinut uskoa olleensa itsekin joskus tuollainen pirpana.

Reno pysytteli taaimmaisena gengarinsa kanssa. Poika ei ollut sosiaalisimmasta päästä, eikä mielellään ollut esillä. Alisaan ja hattarapäähänkin hän oli ottanut kontaktin lähinnä Gretan kautta. Chi tarkkaili vierasta ja leijui sitten tämän kaivauksille tarkistelemaan mitä nainen oikein touhusi.

Alisa yllättyi vieraan tunnistaessa hänen taustansa. Heidän kutistunut heimonsa eli nykyään melko eristyksissä.

- Kuulun joo,
Alisa sanoi ja näytti laukussaan roikkuvaa, tulenpunaisen ja vihreänkirjavaa sulkaa.

- Olimme kiertämässä Alphin raunioita, kun Magmarin jalka tömähti lattiasta läpi. Juuri siitä kohtaa maa oli erityisen kulunutta. Liekö joen tekosia,
tyttö tuumi.

Magmar haukotteli ja tuijotti tylsistyneenä tyhjyyteen, tuskin huomaten tulokkaita.

Cyndaquil piiloutui Claricen jalan taakse. Larvitar otti pari uhkaavaa askelta porukkaa khoden.
- Larvitar rauhotus nytte.
Kun pokemon rauhottui, Clarice syöksyi Alisan laukun luo ja hipelöi sulkaa.
- Siisitä! Tosin, EI ole etsimäni Ho-oh. Katsos.
Clarice kaivoi laukustaan valokuvan, jossa näkyi epäselvä kuva ho-oh:sta, jonka väritys oli kultaa ja hopeaa.
- Upea, eikö vain! Näin sen... Aivan puolen metrin etäisyydeltä.
Nainen sanoi ja intoili kovasti kuvasta jtoa näytti.
- Keitäs te muuten olette?
Katse kääntyi Gretaan ja Renoon.

Greta säpsähti ja katsoi Claricea,

- Aivan, anteeksi, mie oon Greta ja tuo on miun serkku-

- Reno.
Poika sanoi, päättäen Gretan lauseen. Tyttö pyöräytti silmiään ja jatkoi:

- Tässä on Cole. Meistä on hauska tutustua,
Greta sanoi ja viittasi quilavaan, joka nousi kahdelle jalalle ja röyhisti rintaansa tärkeän oloisena.

- ja loput vapaana olevat otukset meiltä käahdelta onkin sitten Renon.

Chi leijui parahiksi taas Renon vierelle.
’Gengaar!’ se kurisi ja virnisti Claricelle ja tämän pokémoneille.
Renon Golbat oli laskeutunut roikkumaan tippukivestä porukan yllä ja killitti sieltä alas muita.

Alisa katsoi kuvaa hämmästyneenä.
- Voiko se olla shiny? Tulilinnun legenda on kulkenut kansamme keskuudessa satoja vuosia, mutta aina se on kuvattu tavallisissa väreissään.

Äkkiä Alisa tajusi loput Claricen sanoista.
- NÄIT sen? En ole koskaan uskaltanut uneaksiakaan moisesta. Vain heimomme vanhin, eräänlainen henkinen johtaja, on kohdannut suuren Ho-Ohn silmästä silmään, joskus kauan sitten. En ikinä kyllästy tarinaan,
Alisa sanoi haaveksuvasti ja veti laukkuaan ja sen sisältämää kirjaa lähemmäs.

Hän vilkaisi hämmentyneenä Renoon ja Gretaan.

-Mukava tavata!
Clarice hymyili. Cyndaquil piilotteli hänen jalkansa takana ja toisti hiljaa nimeään.
- Cyndaquil on aina ollut tosi arka. Ehkä se siitä rohkaistuu myöhemmin.
Lopulta Clarice kääntyi Alisan puoleen.
- Kyllä se on shiny. Yritän kovasti tutkia sitä ja heimojanne. Sinua ehkä kiinnostaa tämä.
Clarice kaivoi laukustaan suurehkon opuksen, joka oli vanha ja räsyinen. Sen sivut repsottivat ja välissä oli kirjeitä ja erillisiä kirjoituksia ja muistiinpanoja.
- Se kertoo Ho-Oh:sta ja lugiasta, heimoistanne ja siitä, miten saan yhteyden legendoihin. Haluan nähdä molemmat, jotta voin kunnolla tutkia niitä.
Into tarttui varmaan kaikkiin. Clarice oli aivan täpinöissään. Samassa hänen pallokotelonsa yhdesä pallosta syöksyi ulos pokemon.
'Heracrossss!'
- Ja miksi ihmeessä sinä tulit taas ulos pallostasi?
Heracross vain siirtyi halaamaan kouluttajaansa tyytyväisenä.

Greta katsahti Cyndaquilia ymmärtäväisen, olihan hänen Freijansa lähes samanlainen. Reno sen sijaan kuunteli kaksikon puheita. Legendariset pokémonit eivät poikaa kuitenkaan pahemmin kiinnostaneet, joten tämä rupesi taas vilkuilemaan ympärilleen.

Colea eivät myöskään nämä pysähdykset huvittaneet. Se oli istunut turhautuneena maahan ja siirteli kivä toisella etutasuullaan ja alkoi lopulta nakella niitä katossa roikkuvaa Golbatia kohti. Suurehko lepakkopokémon oli torkatanut ja uinui mukavasti, mutta kiven nakatessa sitä otsaan pokémon heräsi kiukkuisena ja päästi korkean yliäänikiljaisun. Seinät täräjäsivät ja muutama tippukivi putosi veteen.

Greta oli jo tarrannut seinästä kiinni ja hengitti syvään, ennen kuin mulkaisi myrkyllisen toruvasti Colea, joka oli myös pompannut ylös.

Alisa katseli kirjaa haltioissaan ja kaivoi sitten oman kirjansa esiin. Paksu, melko kärsinyt opus painoi kuin synti, mutta Alisa avasi sen yhdestä monista Ho-Ohsta kertovista kohdista. Jälleen koko sivun kokoinen kuva valtavasta linnusta liekkimeren keskellä. Viereinen sivu oli täynnä pientä, alkuperäiskielistä pränttiä.

- Tämä on kulkenut suvullamme ikuisuuden. Siihen on koottu satoja tarinoita ja paljon tietoa, josta iso osa on kylläkin vanhentunutta. Se kulkee silti aina mukanani. Olen kääntänytkin jo suurimman osan teksteistä,
Alisa selitti ja liikutti sormeaan pitkin koukeroisia riimuja: kansan kuolevaa muinaiskieltä.

Clarice kuunteli Alisea ja hätkähti hieman putoavia kiviä.
- Sain täältä selville sen mikä minun pitikin. Haluatteko vielä jäädä vai lähdettekö kanssani ylös? En tosin kiipeä. Tule, Natu!
Pienenpieni lintupokemon ilmaantui pallosta suoraan Claricen olkapäälle.
- Natu osaa teleportin. Tämä paikka voi sortua. Kertoisin mielelläni lisää. Ja jotain sellaista, joka varmasti sinua ainakin Alisa kiinnostaisi.
Clarice silitti Natua ja pakkasi tavarat reppuunsa valmiiksi.

Greta oli ainakin valmis lähtemään , Colen temppuilu oli kertakaikkisen kyllästyttäävää. Koko ajan sai olla ongelmissa itsepäisen tulimarsun takia. Quilava katosi palloonsa ja Greta tunki sen myrtyneenä laukkuun.

Myös Reno oli valmis lähtöön ja kutsui Golbatin takaisin palloon. Chi halusi näemmä pysyä ulkosalla, joten poika antoi sen tehdä miten tahtoi. Gengar leijui kouluttajansa vierelle ja katsoi pikkuruista lintupokémonia hieman epäilevästi. Jaksaisiko tuo viedä heidät kaikki pois luolasta?

Alisa pyöräytti vielä silmiään Colen temppuilulle ja ojensi sitten soihdun Scizorille. Pokémon lennätti sen takaisin ylös, yhteen seinien soihtupaikoista, jotta joku raunioita kierätävä saisi tarvittaessa valoa mukaansa. Magmar ja Scizor palasivat palloihinsa ja Alisakin asteli lähemmäs Natua, hymyillen pikkuruiselle linnulle.

- Valmiina ollaan,
hän sanoi.

Clarice taputti ekrran käsiään ja Natu alkoi loistaa sinisen virvaliekin peitosa. Sen silmät hohtivat myös sinistä. Kaikki valkeni, kun Natu siirsi porukan paikasta toiseen.

//Alotan uuden topan.