Pokecenterissä

"Ei... Te kaikki olette yhtä. Ette koskaan voi pitää puoltani. Ja nuo teidän niin sanotut ystävänne ovat minua vastaan kaiken mukana."
Mewtwon ääni kaikui kuuluvalla äänellä.
"Olen niin väärässä!"
Lapras korotti ääntään voimakkaasti ja tuijotti mewtwota.
"Olkoon."
Ääni kaikui ja samassa varjopallo vapautui ja iski Laprasin kirjaimellisesti pokecenterin seinästä lävitse. Seinäs repeämä reunoihin jäi vahvat verijäljet ja laprasin kilpi... Oli tuhottu.

Niin Norbit kuin Burakin jäivät toljottomaan silmiään uskomatta. Norbit käänsi äkkiä katseensa pois - hän ei kestänyt nähdä Laprasia - tai sitä mitä siitä oli jäljellä. Sydän hakkasi Norbitin rinnassa niin että hän pelkäsi sen pomppaavan ulos.

Buran huuto sai Norbitin katsomaan taas tapahtumia.
-Maisha EI!
Kissavanhus oli loikannut Buran takaa sähisten kuin puuma kohti Mewtwota, valmiina iskemään hampaansa tähän.

Mewtwo suojasi itsensä ja esti Maishan iskun.
-Ei! Älkää käyttäkö fyysisiä iskuja. Sehän on meedio! Matkaan Gengar!
Kummituspokemon lähti hyökkäykseen ja tiesi täysin mitä tehdä. Mewtwo aikoi hyökätä jälleen varjopallolla, mutta Gengar vastasi samalla mitalla ja pallojen iskeydyttyä toisiinsa tapahtui räjähdys.

-Käyttäkää voimakkaimpia iskujanne!
Reika kehoitti ja pokemonit todella alkoivat valmistautua. Mewtwo alkoi nostaa käsiään ja samalla nostamaan koko poppoota psyykkisillä voimillaan. Samassa pilvien seasta lensi vaaleanpunainen kissaa muistuttava pitkähäntäinen pokemon. Se suojasi koko porukkaa ja antoi Mewtwon maistaa sen omaa iskuaan.
-Se on… Mew…
Reika hämmentyi ja oli pyörtyä siihen paikkaan. Mew sanoi jotain Mewtwolle ja lensi sen ohi. Mewtwo lensi kuin salama Mewin perään ja ilma kirkastui.

Hetken oli niin tyhjää… Outoa… Jokainen pokemon toljotti toisiaan sekavana.
-Oliko tämä unta?
Dean sai lopulta kysyttyä. Neon pyöritti päätään ja toljotti yhä pokecenterin seinään joka oli palasina ja veren värjäämä.

-Tämä ei varmana jää tähän...
Reika tuhahti mielessään.

Maisha törmäsi suojakenttään ja paiskatui taaksepäin, tömähtäen kyljelleen maahan.
Hetken Norbit ja Bura tunsivat nousevansa ilmaan, mutta pian jo lasketuivatkin alas. Norbit jäi toljottamaan kaksikon perään.
-Mew? Eikös se oo kuollu sukupuuttoon kauan sitte?
Bura kysyi epäuskoisena ennen kuin riensi auttamaan Maishaa ylös. Se ravisti päätään iskun voimasta ja sen häntä oli vieläkin kuin joulukuusi. Bura ei ollut nähnyt sitä niin vihaisena sitten hampaansa menettämisen - hampaan, joka roikkui Norbitin kaulassa.

Norbit sen sijaan istui maassa shokissa ja tuijotti nyt silmiään räpäyttämättä Pokécenterin seinää.

-On...
Dean sanoi ja mietti miten ihmeessä Mew saattoi olla nyt elävien kirjoissa. Lopulta Neon heräsi tilanteesta ja juoksi Centerin seinän rämän yli Laprasin luo. Hoitaja Joy oli jo tyrehdyttämässä verenvuotoja. Lapras tosin oli täysin tajuton.
-Me saamme sen kyllä kuntoon. Onneksi Lapras osui tänne selkä edellä. Mutta otteliaksi siitä ei ole enää, jollette sitten...
Joy lopetti lauseen kesken.

Bura kurtisti kulmiaan saatuaan Maishan viimein rauhoittumaan. Mew oli muinainen pokémon, joidenkin tietojen mukaan jopa ensimmäinen pokémon. Kuinka sellainen saattoi edes olla vielä elossa, saatika sitten täällä?

-Jollei sit mitä?
Norbit kysyi toljottaen edelleen sortunutta seinää ja sitä ympäröivää sotkua. Hän oli valahtanut kalpeaksi, eikä ollut oikeastaan varma halusiko edes kuulla vastausta. Bura vilkaisi hänkin hermostuneena Laprasiin ja Neoniin.

Neon ei enää kestänyt toistamiseen tätä samaista tarinaa Laprasin kilvestä. Joy huokaisi.
-Legendan mukaan Suicune niminen pokemon puhdistaa vesiä ja tuo niihin parantavia ravinteita. Jos Lapras pääsisi sellaiseen, sen kilpi vahvistuisi äärimmäisiin sietokykyyn.
Reikan päähän putkahti kuva sinisestä pokemonista joka mylvi kovaan ääneen. Sen kehoa ympäröi nauhamaiset siimat ja sen harjas oli valtavan suuri. Oliko se Suicune? Pokemon joka saisi Laprasin kuntoon.

-Missä Suicune liikkuu?
Reika tajusi lopulta kysyä hämmennyksissään.
-Se liikkuu milloin missäkin. Se ei varsinaisesti jää koskaan paikoilleen asettuneeksi. Uskotaan, että se liikkuu siellä missä vedet ovat jo puhtaimmillaan. Se ei viihdy saastuneissa olosuhteissa.
Reika tuumi Joyn sanoja ja mietti olisiko Laprasilla mahdollisuuksia enää koskaan.

-Lopettakaa... Palautan Laprasin sinne minne se kuuluukin. Omiensa pariin... En voi tehdä sen elämästä vaikeaa tälläisen takia. Se tarvitsee aikaa, hoivaa ja perhettään. Se ei voi osallistua tuossa kunnossa liigaan, eikä enää taistella. Suicunen löytäminen on mahdotonta, joten jätän Laprasin.
Neon puhui kovaan ääneen vihoissaan. Lapras nosti vereen tahrautuneen päänsä ylös ja katsoi Neonia. Kyyneleet virtasivat voimakkaina sen poskilla.

Norbit ei voinut uskoa korviaan.
-Mahdotonta? Mehän nähtii se jo kerran! Et voi antaa noin helposti periks. Ehkä Lapras ei voi otella liigas, mut onks sil oikeesti välii? Kato sitä, et sä voi hylätä sitä tämmösenä hetkenä!
Norbit kähähti ja jatkoi ääntään korottaen, ennen kuin Neon keskeyttäisi.
-TIIÄN et aattelet sen parasta, mut sä oot sen perhe,
hän lopetti lauseensa hiljaisemmalla äänellä ja katsahti surkeaan Laprasiin. Eihän hän koko tarinaa tuntenut, mutta hänestä tuntui, että Lapras tahtoisi pysyä Neonin rinnalla kaikesta huolimatta.

/anteeksi rakkaat ystäväni, parhaani yrittäen yritän tulla mukaan..

Tilanne oli ollut kovin hämmentävä. Olin oikeastaan säikähtänyt, eikä tärinäni loppunut vieläkään vaikka aurinko oli päässyt taas paistamaan tummien pilvien takaa.. jotka olivat ilmestyneet tyhjästä. Clefairy takertui tiukemmin housunlahkeeseeni kiinni, niin paljon kuin kireää farkkukangasta käpäliensä väliin ikinä sai. Lopulta kyykistyin ottamaan Pokémonin syliini ja tunsin sen rauhoittavan lämmön itseäni vasten, vaikka tiesin Clefairynkin säikähtäneen tilannetta. Minun olisi kuitenkin oltava nyt se iso, minun ei olisi saanut pelätä.

Kaikki olivat rynnänneet Laprasin luo - tietysti, 'onnettomuuspaikalle.' Tilanne alkoi hoitaja Joyn johdolla kuitenkin saada apua, mutta kankeat jalkani veivät minut hieman muita hitaammin paikalle. Pistävä verenhaju sai minut voimaan pahemmin ja jalkani tuntuivat huojuvan entistä enemmän mitä lähemmäksi kavereitani pääsin.

Ajatuksissani kävi äskeinen.. miksi he olivatkaan niitä kutsuneet? Mew ja Mewtwo? En ollut ennen kuullutkaan niistä! Mitä olisi pitänyt ajatella? Nämä eivät näyttäneet ihan tavallisilta Pokémoneilta.. Eeveenkin olemus oli jännittynyt tapahtuneesta. Tunnelma oli kireä, koska huoli laprasista painoi, mikä sai Neonin hermostuneeksi, ja taas Norbit ärähti sen perään..

-Neon.. Neon, onko liiga tärkein?
Yritin saada ääneni kuuluville, vaikka nyt päätäni pyörrytti oikeastaan desifiointiaineen kitkerä tuoksu..
-Onko otteleminen tärkeintä?
Olisin toki halunnut kunnioittaa Neonin mielipiteitä, mutta oli myös otettava huomioon, että nyt Neon - tai ehkä kukaan - ei ajatellut asiaa järkevästi.
-Vai onko sinulle Lapras tärkeintä?

-Olen kasvattanut Laprasia siitä asti kun sen pelastin aiemmin Mewtwolta. Lapras haluaa otella, sen näkee sen silmistä... Mutta minun seurassani se ei pääse puusta pidemmälle ennenkuin sen kilpiparanisi. En voi lähettää sitä ottelukentälle tuossa kunnossa. Se toipuisi parhaiten muiden lajitovereidensa seurassa.
Neon jatkoi ja oli tiselleen vihainen. Päätös oli vaikea. Mitä tehdä...
-Lapras... Kerro sinä..? Mitä haluat.
Lapras katsoi omistajaansa itkien yhä.

"En lähde luotasi. Jos et anna minun otella, en ottele, mutten myöskään lähde."
Laprasin hento ja kaunis ääni kaikui pokecenterissä hieman väristen. Pokemonia sattui kovin. Neon valutti myös kyyneleitä ja kurottautui halaamaan varovasti uskollisinta pokemoniaan. Ehkä jonain päivänä Lapras saataisiin Suicunen lähettyville.

Norbit nyökkäsi Laprasin sanoille ja tunsi kyynelten nousevan omiinkin silmiinsä. Hän räpäytti ne päättäväisesti pois ja nousi ylös.

-Mikään ei oo mahotonta,
Norbit sanoi katsahtaen vielä Laprasiin. Hän halusi äkkiä jotakin muuta ajateltavaa, ettei alkaisi taas pillittää koko porukan edessä.
-Lähen salille... Sabrinaki odottaa,
Norbit nyökkäsi Reikalle ja kääntyi ympäri, suunnaten askelensa kohti kartanoa.

Reika jäi hoitamaan Neonin ja Joyn kanssa Laprasin kilpeä. Palasia oli laitettava paikoilleen. Liimaten... Dean kuskasi tavaroita edes takaisin ja soitti samalla korjausporukan seinää varten.

Carmen istui aivan poissatolaltaan keskellä pokecenterin oviaukkoa. Tegami istuutui omistajansa viereen, mutta pysyi vaiti

Koskettava tilanne, jossa Tyynenmeren sininen Pokémon valutti kyyneleitä kluin helmiä poskiaan pitki, olisi saanut karskimmankin kaverin tunteelliseksi. Käteni kietoutuivat tiukemmin sylissäni olevan Clefairyn ympärille. Olin hermostunut tilanteesta. Itkevä poika ja Pokémon sai minut puremaan huultani itsekurini yrittäessä jyllätä, etten vain rupeaisi itkemään. Tosin mitä pahaa siinä olisi ollut? Ei mitään, sain kai näyttää tunteeni, mutta itkeminen.. leimasi niin heikoksi ja haavoittuvaiseksi. En halunnut olla sitä enää. Olin jo vahva ja omillani pärjäävä.

Kaikesta ymmärtäen Lapras ei halunnut lähteä pois Neonin luota. En kyllä ihmetellyt päätöstä ollenkaan, sillä syvää ystävyyttä ei saisi rikottua - tai rikkoa. Neon oli kuulostanut aluksi hirveän voitonhimoiselta liigan suhteen, sillä hän olisi halunnut pärjätä. Nyt tilanteeseen tulikin käänne, että Lapras haluaisi oikeasti otella, mutta Neon olisikin se joka tulisi sen kieltämään.

Norbit lähti salille. Eevee kierteli aivan jaloissani, hyvin vaisuna juuri nyt.
-Te olette jo nyt tehneet paljon töitä, ettekai aijo antaa periksi nyt?
Tiesin Laprasin menneisyyden ja tiesin Neonin työskennelleen jo aikaisemmin Laprasin kilven kanssa. Nyt kuitenkin, kaikki oli jos niin olisi voinut sanoa, alussa taas. Kaikki se työ mitä he olivat jo tehneet oli juuri kirjaimellisesti murskautunut palasiin - kauniisiin, graniitinhohtoisiin siruihin.

Samassa suuni kuitenkin painautui tiukaksi viivaksi. En ollut äsken kuulostanut oikein kannustavalta, enkä antanut kyllä paljoa painoa Neonin omille ajatuksille, mutta minusta tuntui että hän oli antanut jo periksi.

Scyther lensi edeltä takaisin muun porukan luo, voitonriemuinen ilme naamallaan. Se tömähti maahan pikkuisensa viereen ja etsi katseellaan tyttöystäväänsä. Pokémon piilotti taitavasti kaikki uupumuksen merkit.

Norbit ja Bura saapuivat hetken päästä perässä, Maisha peränpitäjänä. Kissa asteli rauhallisesti Carmenin ja tämän Lickitungin vierelle ja asettui makuulle maahan. Toisen senioripokémonin läsnäolo selvästi rauhoitti sitä.

Bura läiskisi vielä kerran onnitteluna Norbitin olkapäätä ja painui sitten tiedustelemaan Laprasin tilannetta.

Norbit ei ehtinyt sanoa mitään voitosta, kun etäältä kuului metallinen huudahdus. Norbit käännähti ympäri ja tiiraili merelle, nostaen kätensä estämään aurinkoa häikäisemästä. Kirkasta taivasta vasten näkyi tumma hahmo, joka lähestyi kovaa vauhtia. Skarmory oli palannut yllättävän nopeasti, vaikka silmänkantamatomiin näkyi vain avointa merta.

Lintu laskeutui läiskytellen metallisia siipiään niin, että Norbit perääntyi äkkiä teräksisten sulkien tieltä. Skarmory näytti hengästyneeltä. Norbit oli juuri tarraamassa kiinni remmeihin irrottaakseen laukun sen selästä, kun se rääkäisi niin että Norbit kavahti hädissään taaemmas. Lintu nakkeli äkäisesti niskojaan ja Norbit toljotti sitä neuvottomana.

-Anna sille auringonkukansiemeniä!
Bura huudahti huvittuneena ja heitti pienen kangaspussin Norbitille, joka nappasi kopin, löysti nauhat ja työnsi kätensä pussiin. Linnun terävä nokka kutitteli Norbitin kättä, kun pokémon ahmi kiitollisena palkkionsa. Sitten se seisoi rauhallisesti paikoillaan ja antoi Norbiti ottaa laukun.

Totodile ja pehmot olivat poissa ja tilalla oli pieni rulla seteleitä sekä läpinäkyvä rasia. Norbit tunki helpottuneena rahat tyhjään lompakkoonsa ja avasi rasian, jossa oli suuri terttu kirkkaanvihreitä viinirypäleitä sekä tummia kirsikoita. Norbit nappasi heti kasan suuhunsa, mehukkaiden rypäleiden sammuttaen ottelun mukanaan tuoman janon. Sitten hän ojensi rasian kiertoon.

-Ottakaa siit, ne on mun omalta maalta,
Norbit selitti, tällä kertaa suu täynnä kirsikkaa
-Cinnabarin tuhkas kasvaa parhaat safkat. Näit myydää myös Cinnabarin kaupas, sil mä teen rahani,
Norbit paljasti.

Neon nyökkäsi Beonicalle saattoi samalla Laprasin ulos pokecenteristä. Pojan silmät krikastuivat kun se näki tyynen ja rauhallisen katseen Laprasilla.
-Me pärjäämme. Ja treenaamme, mutta en ottele salilla Laprasin kanssa kovin paljoa. Jos ollenkaan…
Neon kertoi silitellen Laprasia rauhallisesti kun hoitaja tuli ulos ja kuivatteli vielä liimattuja kilven peloja.
Porukka maisteli innoissaan Norbitin maan sapuskoita.

Dean ja Reika auttoivat porukalla korjaamaan seinän sellaiseen kuntoon, että se piti sateen. Korjausmiehiä tulisi kenties myöhemmin. Reika pyyhkäisi hikeä otsaltaan ja katsoi porottavaa aurinkoa. Tytön silmiin sattui muutakin kuin aurinko. Kaunista kimallusta… Aivan kuin pokemon… Mutta niitä oli useampi. Neon vilkaisi taivaalle samaan suuntaan kun Reika.
-Mit… Voiko olla?!
Neon oli pyörtyä siihen paikkaan.

-Se tosiaan on Butterfree!
Pitkän aikaa sitten Neon vapautti ystävänsä etsimään kumppania. Se oli nyt palannut tervehtimään Neonia perheensä kanssa!
”Free.. free!”
Se äänteli iloisesti ja läiskytti siipiään. Sen puoliso sekä 3 pientä butterfreetä oli mukana matkassa. Ne olivat siis kaiketi juuri kehittyneet!

Bura tutkaili Laprasin liimattua kilpeä ja nyökkäsi hyväksyvästi Neonin sanoille.
-Kyl se siitä pikkuhiljaa. Laprasit on vahvoja pokémoneja, tosi vanha laji.
Buralle teki hyvää hengailla muiden kasvattajien kanssa, sillä tietoja ja kokemuksia oli aina hyvä jakaa. Neon selvästi osasi asiansa.

Norbit ruokki pokémonejaan, kun kuuli porukan ihmettelyt ja kohotti katseensa. Hänen tunnistettuaan tulijan levisi hänenkin naamansa leveään hymyyn. Siitä oli niin kauan, ja silti aika oli mennyt niin nopeasti. Butterfree oli hankkinut komean perheen, josta sietikin olla ylpeä. Jos Butterfreen lähdöstä olikin kauan, oli Norbitin pokémonmatkan alkamisesta jo ikuisuus. Norbit vilkaisi virnistäen Chyahan, joka istui maassa mussuttamassa kirsikkaa. Se ei ollut enää se sama pikkuinen Charmander, mutta se tosiaankin oli sama Chya.

Norbit vilkaisi vielä täyteen mahtavuuteensa kehittyneisiin pikku-Butterfreihin ja mietti sitten, milloin Chya mahtaisi kehittyä. Eikös se ollut jo ylittänyt yleisen kehitystason?

// Ollaan matkattu useempi kuukaus vaik nukutaan vaan välillä. Koska ois aika tosi 'fiksua' mennä liigaan pelkän parin päivän kokemuksen jälkee.

Neon oli jälleen purskahtaa itkuun, nyt onnesta, mutta pidätti tunteensa ja asteli Butterfreetä lähemmäs ja kietoi kädet varovasti tämän ympärille halaten.
-Olet valtava! Olet varmasti kehittynyt hurjasti. Perheesi näyttää hyvin voivalle.
Poika hymyili ja jutteli vanhan ystävänsä kanssa.
-Lapras on nyt vähän huonossa kunnossa, mutta parannamme sen kilven. Olen niin onnellinen että tulit käymään!
Käsi kosketti Butterfreen päälakea, aivan tuntosarvien välistä.

// Jep, näin kelasinki :'D

Norbit katsoi haltioituneena Butterfreetä perheineen ja Bura rapsutteli Maishaa.
Sitten Norbit äkkäsi Carmenin, joka istui yksin muista erillään. Hän tunsi jälleen omatunnon pistoksen. Tyttö näytti niin surkealta resuisissa vaatteissaan. Eksyneeltä.

Norbit asteli tytön viereen.
-Pärjäsit kyl tosi hyvin tuol Safari Zonella, vaikka sanoit ettet osaa kouluttaa pokémoneja. Itsevarmuutta vaa kehiin. Pokémonitki aistii sen. Tärkeintä on tietty, et välität niistä. Haluisiksä otella, saisit vähä kontaktii uusii tiimiläisiis?
Norbit katsahti rohkaisevasti alas Carmeniin. Chya kohotti päänsä viinirypäleistä ja katsoi sekin kiinnostuneesti Carmeniin smaragdinvihreät silmät loistaen.

Nyökkäykseni oli pieni Neonille, joka arveli ettei kaikesta huolimatta tulisi enää ottelemaan. En kuitenkaan ilmehtinyt enkä haöunnut paljastaa sitä, että pystyin jo mielessäni lyömään vetoa Neonin ja Laprasin vielä ottelevan! Se veisi vain hetken aikaa, kunnes molemmat, kaikki, pääsisivät tämän äskeisen säikähdyksen yli.

Kohta Neon-raukka sai taas valuuttaa kyyneliiän - eikö poikaa olisi voinut enää armahtaa? Luojan kiitos ilosta, enkä itsekään ollut uskoa silmiäni, sillä Buterfree-perhe lensi Neonin luokse! Oliko se Neonin Butterfree? Olihan sen pakko olla!

-Butterfree!
Huudahdin astellen Butterfreiden luo, Neonin vierelle. Enkä ollut koskaan nähnyt näin monta yhtä komeaa yksilöä suorassa rivissä!
-Siitä on jo hetki.
Myönsin siirtäen katseeni Butterfreen kautta Neoniin pojan reaktiota katsellen, samalla kun kaivelin omaa laukkuani - ja päästin oman silkkisiipeni pois pallosta. Vaikkeivat meidän kahden yksilömme olleet paljon tekemisissä olleetkaan, omani tervehti kuitenkin lajitovereita reippaasti. Se oli suorastaan velvollisuus. Ja olihan se mukava nähdä saman lajin edustajia.

Butterfreet tervehtivät Beonican kasvattia iloisin mielin. Pienemmätkin siivekkään olivat reippaasti mukana tervehtimässä. Jokainen butterfreen liike oli kuin tanssin askel niiden heilahdellessa ilmassa edes takaisin.
-Tiesin, että palaat vielä…
Neon hymyili onneissaan entiselle pokemonilleen.
-Butterfree, siinä olet kulkenut niin kauan… Minun on kysyttävä sinulta erästä asiaa.
Pokemon kuunteli tarkkaavaisesti Neonin jokaista sanaa.
-Oletko nähnyt koskaan Suicunea…
Butterfee mietti hetken ja nyökkäsi lopulta Neonille. Se tuumasi hetken tilannetta ja jatkoi omaa nimeään toistaen. Neon oli yhä toiveikas ja pyysi Buttereetä etsimään Suicunen jos vain mahdollista. Jos se vain suostuisi auttamaan… Eikä aikaakaan kun Butterfree lähti matkaan levittäen siipensä, mutta se lähti yksin… Jätti perheensä Neonin luo, joten ehkä pokemon oli lähempänä kuin kukaan osaisi odottaa?

Carmen vilkaisi Norbitia. Halusiko joku oikeasti otella hänen kanssaan?
-To-tottakai haluan!
Pelokkaasti mutta innoissaan Carmen vastasi Norbitille.
-Mutta minulla on vain 3 pokemonia… Ottelukykyistä… Ja tiedän Tegamin olevan.. Korkeatasoinen.. Joten vain 2.
Tyttö arasteli, mutta otti ensimmäisen pallon käteensä.
-Aloitan sinulla, Lapras!
Pieni tasoinen mutta voimakkaan näköinen Lapras saapui kentälle.

Samassa Butterfree lehahti takaisin paikalle. Se kertoi jotain Neonille. Pojan suu loksahti auki. Oliko…? Valtava vesien hallitsija pokemon käveli rauhallisesti butterfreen perässä Neonin eteen. Porukka oli nähnyt Suicunen aiemminkin. Neon kertoi butterfreelle tarkoituksensa ja butterfree taas keskusteli Suicunen kanssa. Legendaarinen pokemon näytti hieman ärtyneeltä, mutta mylvähti sitten kuuluvasti ja ilmeisesti valmiina auttamaan. Neon ei ollut uskoa tilannetta todeksi. Poika pyysi oitis Laprasin palloonsa ja vapautti Blastoisen.
-Minä lähden viemään Laprasin… Suicunen mukaan… Älkää olko huolissanne… Palaan pian. Butterfree… En voi sanoin kuvailla miten kiitollinen sinulle olen!
Neon halasi ystäväänsä ja hyvästeli tämän jälleen. Butterfree oli onnellinen perheensä kanssa, eikä Neonille tullut mieleenkään terrorisoida heidän perhettä ottamalla Butterfreetä takaisin. Neon loikkasi Blastoisen hartioille.

-Etsimme lähimmän joen ja matkaamme Suicunen kanssa sen elinpaikalle. Jätän Laprasin sinne.
Neon kertoi rauhallisesti. Poika ei itkenyt. Tunteet olivat kyllä suuria, mutta ei itkuun asti ylettäviä. Se oli nyt Laprasin parhaaksi. Suicune, Neon ja Blastoise katosivat porukan näkyvistä kohti mitä lie paikkaa.

Norbit hymyili leveästi Carmenin innolle ja vapautti vihreäkuosisesta pallonsa Kangaskhanin, joka ei ollut saanut vielä juuri lainkaan treeniä. Pokémon oli samaa kokoluokkaa Laprasin kanssa.

-Okei Kangaskhan, Shadow Ball!
Dinomainen pokémon kohotti jykevät etukäpälänsä, muodostaen samanlaisen tumman pallon kuin Mewtwo, reilusti heikomman tosin. Kangaskhan heilautti käpäläänsä ja heitti valmiin pallon matkaan. Se pyörteili kuin tumma savu ja leijaili aavemaisesti mutta lujaa ilman halki.

Butterfreet olivat todellakin kaunis näky, se sai minut vain hiljaa hymyilemään itsekseni. Tämä ei jotenkaan tuntunut todelliselta. Neonin Butterfree, joka uroksena oli hieman kookkaampi mitä naaraat tai nuoremmat Butterfreet, lähti kevein siiveniskuin lentämään hetkeksi pois. Neon oli sanonut Pokémonille jotain mutta en edes kehdannutkaan myöntää sitä etten ollut ollenkaan kuunnellut!

Butterfreiden tanssi.. tai ei, ei sitä siksi voinut kutsua, Pokémonit vain seurustelivat keskenään, mutta niiden liikkeet.. ne olivat kuin suoraan kansallisbaletin näyttämöltä: niin siroja, niin keveitä, niin hallittuja ja kauniita! Itse tunsin oelvani pitkien hevostenjalkojeni kanssa paljon kömpelömpi, vaikka totuus ei ollutkaan minulle avautunut. Mutta kun Neonin Butterfree palasi, minäkin jähmetyin kuuntelemaan mikä oli homman nimi.

Enkä oikeastaan voinut kuin nyöktätä Neonin päätökselle varsinkaan sen jälkeen kun havaitsin ison, sinertävän Pokémonin hieman etäämmällä. Ilma värähteli Pokémonin ympärillä ja se näytti kaikkea muuta kuin lempeältä, mutta niin Neon halusi lähteä Laprasin kanssa Suicunen mukaan.
Ja niin he lähtivät.

Suuni loksahti hetkeksi auki kun mieheni ja Pokémonit olivat kadonneet - jonnekin. Kuka tietää minne? Mutta varsin nopeasti Clefairy jo liikahti levottomasti sylissäni ja tajusin palata todellisuuteen.
-Ehkä nyt on meidän vuoromme lähteä salille..
Tuumasin hiljaa sulkien sitten hetkeksi silmäni. Voi, mitä Pokémoneja salipäälikkö oli käyttänyt Neonia vastaan? Kumpa vain muistaisin.. mutta en saanut millään mieleeni nyt kuin violetin ötökkäPo´kemonin, Venonatin. Tietysti hänellähän voisi olla nyt käytössään aivan eri Pokémonit..! Mutta en antanut sen enempää vaivata mieltäni.Kohtahan se selviäisi, niinpä otin Eeveen ja Butterfreen takaisin niiden Poképalloihinsa ja lähdin Clefairy seuranani salia kohti.

Dean jumitti kirjaimellisesti jossakin erillään muista ja näki Beonican lähtevän salille.
”Onnea, Beonica..”
Dean tuumasi mielessään samalla kääntäen katseensa taisteluun. Carmen ei vaikuttanut yhtään enää epävarmalle. Taistelun sisälle päästyään tytöstä tuli aivan eri ihminen.

-Lapras, torju se ice beamilla!
Lapras oli paljon pienempi tasoisempi, mutta sen taistelutahto ja yhteistyö tytön kanssa sujui moitteetta. Pokemon aloitti hyökkäyksensä ja iski sen suoraan Shadow balliin. Iskujen tehot olivat niin voimakkaat, että molempien iskujen osuttua yhteen syntyi räjähdys. Carmen oli aivan liekeissä! Tosin siis henkisesti…

Aikaa kului ja lopulta Neon ilmaantui taas näkyviin. Blastoisen selässä matkaten. Maalle päästyään poika lyysähti vain selälleen maahan ja sulki katseensa muilta.

Kangaskhan kyykisteli suojaten päätään räjädykseltä. Norbit nosti käden naamalleen savun vuoksi, naurahti sitten yllättyneenä ja antoi uuden käskyn. Samalla tulisi tutustuttua sekä Kangaskhaniin, Carmeniin että tämän pokémoneihin!
-Dig!
Niin vankkarakenteiselta pokémonilta ei ehkä olisi uskonut, mutta Kangaskhan loikkasi ja sukelsi maahan kuin uimahyppääjä altaaseen. Maa tärähteli kun pokémon kaivoi siihen syvän kuopan.

Carmen sanahti jotain ääneti. Tyttö ei voinut nyt tehdä mitään. Lapras oli vieläpä varsin heikkotasoinen.
-Safeguard!
Lapras veti itseensä lisää energiaa joka suojasi sitä tarttumasta myrkytykseen tms.

Lähistöllä lensi tyttö jättipokemoninsa selässä ilmojen halki.
-Gah... Tuo likka saa kohta kunnon vastustajan.
Lilian puhui taivaalla Charizardilleen. Tyttö antoi laskeutumiskäskyn ja liihotti rauhassa alas jysähtäen lopulta pokemonin kanssa ottelutantereen vierelle kuin tuomari.