Azalea ja Slowpoket

Kun Kida pääsi takaisin aukiolle, paikka näytti autiolta.
-Greta?
Kida huudahti tyhjyyteen. Kun vastausta ei kuulunut, Kida kiersi vielä koko torin, kävi sisällä kaupoissa ja jopa salilla, muttei nähnyt sen paremmin Gretaa kuin ketään muutakaan. Kun Kida nousi takaisin Pyran selkään, alkoi olla jo hämärää.

Kida jatkoi matkaansa kohti kylän toista laitaa. Tie kapeni ja kiemurteli ja muuttui sitten heinikoksi. Äkkiä Pyra hirnui hermostuneesti ja pysähtyi niille sijoilleen.
-Mikä hätänä?
Kida kysyi, mutta Pyra vain steppasi paikoillaan.
-Liiku!
Pyra perääntyi Kidan vastustelusta huolimatta, ja tytön oli pakko hypätä alas.
-Mitä siellä nyt on?

Kida asteli eteenpäin pitkässä heinikossa ja törmäsi matalaan kivimuuriin. Irtokiviä satoi alas ja molskahti veteen. Kida kurottautui katsomaan alas kaivoon.
-G-Greta?
Tytön ääni värähti tämän kutsuessa matkaseuralaistaan uudestaan. Mitä jos hän oli pudonnut kaivoon?

Greta säpsähti haukottelevaa ääntä ja katseli ympärilleen. Colen tekis amoin ja vinkaisi muutaman kerran nyökyttäen sitten päällään kohti veden keskellä olevaa saareketta jolla lepäili laiskasti marsipaaniporsaan värinen otus joka sulki juuri hitaasti suutaan
Greta muisti otuksen nimeksi slowpoke.

-sloooooooo....
otus toisti laiskasti äskeisen haukotuksensa ja käänsi kylkeä.

- No jo on leppoisa otus.
Greta sanoi ja laittoi kädet tomerasti lanteilleen. Cole katsoi pokemonia vähän pettyneenä, se oli odottanut jotain jännempää.

- Tästä ei paljon pidemmälle jatketa kun ei tiedä kuinka syvää vesi on, etkä sie pysty uimaan liekin kanssa.
Greta mietti ja Cole tuhahti, muttei kokeillut onneaankaan. Se ei luontaisesti pitänyt vedestä.

Tytön mietteet pysäytti hiljainenkaikuva ääni, jonka tyttö äkkiä tunnisti Kidaksi.

-Meitä taidetaan kaivata. Vähän tylsää eikö vaan?
Greta kysyi Colelta joka käänteli vain päätään hitusen harmistuneena.

Greta lähti etsimään ulospääsyä Colen avustuksella.

Kida puuskahti harmistuneena ja kurkkasi vielä alas kaivoon. Pitäisikö hänen uskaltautua alas? Kaivossa haisi home, mutta samaan aikaan sateen kastelema asfaltti. Reunatiilet vaikuttivat huterilta, mutta alas johti tikkaat.

Kida oli jo aikeissa mennä alas, kun kuuli kaikuvien askelten äänet alhaalta kaivosta.
-Greta?
Kida toisti taas askelten lähestyessä.

Greta kutsui Colen taas palloon saapuessaan vesirajaan ja kahlasi tiensä halkeamalle siitä kajastavan auringonvalon avulla.
Gretan pää ilmestyi pian halkeamasta. Hän kurottautui katsomaan ylös ja näki Kidan pinkin tukan liehuvan reunan yli.

- Hei vaan!

Greta huusi ja änkäytyi ulos luolasta. Vesi roiskui rytäkässä melko korkealle ja tyttö kapusi taas nopeasti tikkaisiin värjöttelemään.

- Tuolla on hieno luola.

Tyttö huikkasi ylös matkatoverilleen.

-Luola? Oliks siel mitään?
Kida kysyi osin kiinnostuneena, osin pelokkaana. Vaikka sitähän hän ei koskaan myöntäisi. Eikä sitä, että oli juuri ollut huolissaan kave- matkatoveristaan.

- Lähinnä kiviä, vettä ja yksi laiska slowpoke. Tuu ite kattoon.
Greta sanoi ja viittilöi Kidaa tulemaan alas.

- Vai onko liian likasta touhua arvon rinsessalle?
Greta kysyi osiattain ivallisesti, osittain leikillään.

Kida nyrpisti nenäänsä ja heitti hiuksiaan taakse.
-Tuu nyt vaa ylös sieltä ja salille, jotta päästää joskus jatkaa matkaa. Sitäpaitsi, haluun näyttää sulle jotain!

Greta huokaisi. Taas alkoi se marina saleista ja pois lähdöstä. Olisi pitänyt jäädä luolaan möllöttämään vielä hetkeksi. Hän kuitenkin kipusi ylös ja puisteli kosteita vaatteitaan kurasta.

- Ensin haluun kyllä syödä. Ja mitä siulla nyt oli?
Greta kysyi ehkä hieman tympääntyneenä, mutta oli silti utelias näkemään mitä Kida oli tällä kertaa hankkinut.

-Tos näytti oleva hyvä ravintola matkan varrella. Mut kato!
Kida veti juuri saamansa pallot esiin.

-Joku vanha ukko teki nää aprikooseista!
Kida selitti innoissaan, lausuen taas väärin.

-Nää sopii eri tilanteisiin. Tää painaviin pokémoneihin, ja tää ihana pinkki vastakkaiseen sukupuoleen! Näille tulee viel loistokäyttöö...
Kida selitti innoissaan.

-Sen mökki on tuol metsän laidalla,
Kida kertoi ja osoitti siihen suuntaan.

- Jännää
Greta sanoi ja hämmästeli palloja.

- Onkohan niitä vielä muunkinlaisia?
Tyttö kysyi mietteliäänä ja oli ehdottamassa uutta visiittiä papan luoksen, kun tytön vatsa alkoi sillä hetkellä protestoida kaikkea muuta kuin syömistä vastaan kovalla ja vaativalla murinalla.

- Käydään ensin siellä syömässä ja päätetään sitten vaikka mitä tehdään, ok?
Greta kysyi.

-Kai niit on... Mut joo, mennää!
Kida opasti Gretan ravintolalle ja istahti pieneen nurkkapöytään, jota valaisi kaiverrettu lyhty. Kida tilasi salaatin ja teen.

-Pakko kai sitä nyt reissussaki on vähä kaloreita kytätä,
Kida totesi hörpätessään teetä ja tutkiessaan lähemmin palloja.

-Sun pokemonit on ainaki valmiita saliotteluun. Oot treenannu enemmän ku laki sallii...

Greta hymähti Kidan kalorikommentille, ihan kuin tämän olisi tarvinnut katsoa uumansa perään. Sellainen tikku että pari kaloria olisi varmaan tehnyt hyvää, mutta ääneen sitä tuskin kannatti sanoa.

Itselleen Greta tilasi höyryävän kupillisen nuudeleita, jossa oli jonkinlaisia lihasiivuja ja lisäksi kannullisen vettä.

- No jaa, ehkä nuo kaksi, mutta Freija kyllä tartteis vielä harjotusta, ja lepoa. Ei sitä uskalla vielä salille päästää.
Greta sanoi ja napsautti syömäpuikkojaan mietteliäästi.

Kida rouskutti kurkkua ja tuhahti.
-No kuka sitä käski vielä salille ottaa? Voithan sä treenata sitä matkan varrella.

Kidaa houkutti jo napata uusia pokemoneja ja nähdä uusia maisemia. Tämä yö voitaisiin kyllä hyvin viettää täällä, mutta liian pätkään tässä kyläpahasessa ei kannattanut tuhlata. Koko paikka oli koluttu hetkessä, eikä kaivossakaan ollut mitään mielenkiintoista.

- Ei kukaan.
Greta myönsi ja työnsi sitten lisää nuudelia suuhunsa. Ulkona alkoi olla jo hieman hämärää ja taivas näytti sateiselta mustine pilvineen.

- Mahtaa tulla sade.
Greta sanoi puoli ajatuksissaan ja kulautti sitten lasin vettä yhdellä huikalla. Pokemonienkin tarvitsi varmaan syödä ja greta kysäisi tarjoilijalta oliko pokemoneille mitään. Pian tarjoilija tulikin takaisin mukanaan suuri astiallinen pokémonruokaa.

- Syömään.

Greta sanoi ja päästi pokemoninsa palloista. Loki ja Cole kävivät ruokaan kiinni kuin sika limppuun, mutta Freija vain tuijotti astiaa kuin sitä ei olisi.

- Noh mikä on?

Greta kysyi ja yritti tarjota larvitarille ruokaa, mutta se vain nyrpisti nenäänsä.

Kidankin pokémoneille tuotiin ruokaa, ja tyttö heitti hieman halveksivan katseen Freijan suuntaan.
-Ihme nirsoilijoita kaikki. Ehkä se ei oo viel ihan terve?
Kida kysyi ja yritti muistaa, oliko Seth sanonut sen ruokahalusta mitään.

- Ehkei. Toivottavasti se nyt kuitenkin jotain söisi...
Greta katsoi huolissaan Freijaa, joka istui hieman kauempana muusta pokemonlaumasta ja lyllersi lopulta kiinni Gretan jalkaan tarraten sitten siihen.

Tyttö katsoi pokemonia mutta antoi sen olla siinä kerta se siitä tykkäsi. Greta kulautti osan nuudeliliemestä ja pyyhkäisi suutaan hihaansa, nyt ei jaksanut hienostella kun paita olisi kuitenkin pyykkiin menossa.

Kida katsoi naama happamana Gretan kammottavia pöytätapoja, mutta päätti pysyä vaiti ja keskittyä omaan ruokaansa. Lopulta hän kilautti kapustat tyhjälle lautaselle ja hörppäsi loput teestä.

-Voisin mennä vähä relaamaa. Tuu sit ku huvittaa, tai käy salil, tai ihan mitä vaan,
Kida sanoi noustessaan ylös ja kiivetessään portaat ylös motellihuoneeseen.

Greta kohautti olkiaan Kidan sanomisille. Hän viimeisteli oman ruokansa ja asetti sitten syömäpuikot kulhon vierelle. Tyttö seurasi vielä omien pokemoniensa ruokailua.
Freija hieman huolestutti Gretaa kun se vain möllötti kiinni tytön jalassa.

- Mennään vielä ulos, käydään sen Kidan tapaaman papparaisen luona.
Greta sanoi pokémoneilleen jotka juuri lopettelivat ruokaansa. Freijakin liikahti oven suuntaa. Greta heitti takin niskaan ja asteli ulos pokemonit perässään ovesta.

Aurinko oli juuri laskenut ja Greta hieman epäili olisiko pappa vielä hereillä. Hän kuitenkin lähti matkaan. Cole ja Freija taapersivat perässä ja Loki kaarteli virkeänä seurueen yllä.
Greta kulki kaupungin laidalle olevalle mökkerölle, jossa paloi tytön onneksi kuitenkin vielä valo. Hän asteli kuistille ja koputti oveen, jonka Kidan tapaama pappa tuli avaamaan.

- Iltaa, anteeks että tulen näin myöhään.
Greta pahoitteli hieman nolona. Mies vaikutti kuitenkin ymmärtäväiseltä ja päästi hänet sisään. Loki jäi ulos räystäälle istumaan ja ryhtyi sukimaan höyhenpukuaan. Cole ja Freija olivat seuranneet Gretaa sisälle ja ne istahtivat johonkin nurkkaan torkkumaan.

Greta ryhtyi kyselemään papparaiselta erikoispalloista sitä sun tätä triviaa.

Kida istui sängyllään ja selasi kännykästään (uusimmasta mallista tietenkin) kuvia matkan varrelta. Hänellä oli jo salimerkkejä, minkä vuoksi hän reissuun oli alunperin lähtenytkin. Hän oli todistanut pystyvänsä siihen, vaikka moni sitä uskalsikin epäillä. Loput salit olisivat lastenleikkiä, kunhan niille ensin päästäisiin.

Kida mietti, missä Greta mahtoi hihhuloida ja milloin saisi napattua seuraavan pokémoninsa. Tältä päivältä reissaus saisi kyllä riittää, tyttö ajatteli kellahtaessaan pehmeälle sängylle. Matkanteko oli haastavampaa kuin hän oli odottanut. Tällä kertaa ei ollut ketään varmistamassa, että kaikki oli täydellistä, sillä vanhemmat ja hovimestari olivat kaukana vuorilla. Kida huokaisi syvään ja nukahti melkein heti.

Greta hyvästeli papparaisen monen tunnin keskustelun jälkeen. Tyttö oli saanut paljon hyödyllistä tietoa erilaisista pokepalloista ja apricorneista. Cole ja Freija olivat ottaneet hyvät torkut ja molemmat lähtivät kouluttajansa perään virkeinä. Kello oli jo varmaan paljon, kun oli jo melkein säkkipimeää. Kuukin sattui olemaan pilvessä.
Loki istui edelleen räystäällä ääneti. Sen silmät kiiluivat pimeässä kuin kekäleet, kun se tarkkali jos jostain löytyis joku pieni suupala.

- Alahan tulla sieltä, joku saa vielä sydärin.
Greta sanoi pokemonilleen joka lehati kouluttajansa päälaelle istumaan.

Gretaa ei vielä väsyttänyt ja pokemonitkin vaikuttivat melko virkeän oloisilta.

- Mennään tutkimaan se kaivo loppuun, jää huomenna aikaa sitten treenata salia varten.
Greta sanoi äkkinäisenä päähänpistona. Pokemonit tuntuivat puoltava ajatusta ja pian oltiinkin taas kaivon pohjalla. Freijan ja Colen Greta oli kutsunut palloihinsa mutta Loki sai edelleen keikkua tämän päälaella. Vesi oli entistä hyytävämpää ja se tuntui olevan hieman korkeammalla kuin päivällä.

Luolassa Greta päästi taas koko tiiminsä ulos.

- Cole annahan valoa.
Greta pyysi. Quilava murahti ja sytytti liekin. Freija katseli ympärilleen ja haisteli maata arvioivasti. Greta katsoi sitä kysyvästi ja hämmästyi kun pokemon haukkasi palan maasta ja alkoi mutustaa sitä tyytyväisenä.

- No jo on...
Greta miettii ääneen ja katsoi kun Larvitar tunki ahneesti soraa suuhunsa. Loki ja Cole katsoivat myös ihmetyksissään mitä tiimitoveri oikein teki.

- No annetaan syödä kerta maistuu.
Greta sanoi edelleen vähän pöllämystyneenä ja alkoi kävellä ympäriinsä. Loki keikkui rauhallisena kävelyn tahtiin ja Cole talsi perässä nyreänä kun sitä ei kukaan kantanut. Freija tallusti porukan viimeisenä ja pisteli välillä poskeensa maasta löytämiään kiviä.

Pian oltiin taas vesialtaan rannassa ja Greta potkaisi muutaman kiven tyyneen veteen. Hän katseli ympärilleen ja saarekkeelle josta slowpoke oli jo lähtenyt. Tyttö katseli ympärilleen olisiko missään muita reittejä eteenpäin. Umpikujalta näytti edelleen. Greta päätti kokeilla altaan syvyyttä ja hätisti Lokin pois päästään. Hän riisui kenkänsä ja sukkansa, tunki ne vedenpitävään laukkuunsa ja hyppäsi sitten veteen. Cole juoksi äkkiä pois roiskeiden alta ja murahti sitten protestoivasti.

- Anteeksi Cole...
Vesi yletti tyttöä vyötärölle ja oli hyytävän kylmää. Hampaiden kalinasta huolimatta Greta kutsui Colen ja Freijan palloihinsa. Tuli taas pimeää ja Greta kutsui murkrowin luokseen navigoimaan suunnan.

-Eikä sitten mitään temppuja!
Greta varoitti kujeilevaa pokemoniaan. Lintu rääkäisi myöntyvänä. Matka jatkui. Greta hytisi kylmästä, mutta uteliaisuus meni nyt kaiken edelle. Onneksi noin 20 minuutin kahluun jälkeen saavutettiin jälleen maata ja saatiin taas valoa kansalle. Tyttö rutisti vettä pois paidanhelmastaan ja etsi sitten kengät jalkaansa. Sukkia hän ei viitsinyt kastella. Greta katseli taas vettä puistellessaan ympärilleen. Hirveän erilaiselta paikka ei alkupuoleen verrattuna näyttänyt.

Lämmiteltyään hetken Colen avulla Greta lähti taas tutkimaan paikkoja. Hän ahtautui jälleen yhdestä halkeamasta eteenpäin ja kompastui kiveen jotai huomannut.

- Ai saa-
Greta oli ärähtämässä kun huomasi että joku, tai jotkin, tuijottivat häntä. Tyttö vilkaisi hitaasti ylös. Tippikivi katossa roikkui monikymmenpäinen zubat lauma, eivätkä otukset näyttäneet kovin tyytväisiltä kun niiden unia oli häiritty. Greta nousi hitaasti ylös ja alkoi perääntyä rauhallisesti.

”Nyt rauhallisesti etteivät ne hyökkää...”
Tytön suunnitlema meni kuitenkin mönkään kun tappelun haluinen Cole oli ilmestynyt paikalle ja karjaisi riidanhaluisena niin että koko luola kaikui. Zubatit lehativat lentoon ja syöksyivät nelikkoa päin pienet hampaat liekin valossa vilkkuen.

- Nyt jalat alle!
Greta huusi ja pinkaisi juoksuun. Hän heitti pallot ilmaan kutsuakseen pokemoninsa takaisin. Freija ja Loki katosivat palloihinsa, mutta Cole blockasi omansa viskaten sen takaisin Gretalle.

- Urpo, ei ole fiksua jäädä tappelemaan ylivoiman edessä, palloon siitä!
Tyttö ähisi hengästyneenä juostessaan kohti vesialuetta. Cole juoksi tytön rinnalla, mutta kieltäytyi edelleen menemästä palloon ja teki äkkijarrutuksen rantaan suoraan tytön eteen ja katsoi kouluttajaansa tiukasti. Greta kastoi sitä ja vilkaisi taakseen josta lepakkolauma parhaillaan rynnisti päin. Cole ole kyllä oikeassa siinä että vedessä otukset saisivat hänet luultvasti kiinni. Mutta yrittänyttä ei laitettu. Greta nappasi Colen syliinsä. Tyttö horjahteli pokemonin painosta, mutta hyppäsi silti itsepintaisena veteen ja alkoi rämpiä eteenpäin.
Adrenaliinin ansiosta tyttö jaksoi kahlata suhteellisen nopeasti eteenpäin lisäpainosta huolimatta ja pääsi hengästyneenä toiselle puolelle. Cole hyppäsi alas tytön reppuselästä ja ravisteli hieman kosteaa turkkiaan nyreänä. Vielä Greta ei ehtinyt torua jääräpäistä pokemoniaan vaan pinkoi taas juoksuun kun kuului siipien kahinaa ja kimeää vikinää. päästyään ulos luolasta zubat lauma saavutti kaksikon. otukset näykkivät molempia kiukkuisina ja Greta yritti huitoa otuksia pois naamaltaan. Cole yritti myös parhaansa mukaan mäiskiä otuksia kauemmas. Greta heitti Colen pallon ja tällä kertaa otus suostui jäämään kiinni.

Zubatit hankaloittivat tikapuissa kiipeämistä, mutta Greta pääsi kuitenkin ylös ja mätkäshti nurmikolle väsyneenä ilmaa haukkoen. Vaara ei kuitenkaan ollut vielä ohi kun zubatit vilistelivät ilmassa vihaisesti vikisten. Greta nousi väsyneenä ylös ja lähti hölkkäämään karkuun huitoen samalla lentorottia kimpustaan. Gretan onneksi zubatit eivät pitäneet valosta ja kylän lyhdyt saivat itsepintaismmankin otuksen lopulta jättämään jahdin sikseen. Greta laahusti kuitenkin eteenpäin ja pysähty vasta motellin ovella lysähtäen katukiveykselle istumaan. Hän hengitti raskaasti ja yritti saada ajatuksensa kasaan.

Rauhoituttuaan Greta tajusi ruveta tarkistamaan vahinkoja. Kädet olivat täynnä vuotavia naarmuja ja pieniä ”vampyyrinpuremia”, myös kasvoja kirveli ilkeästi. Kaiken kukkuraksi hän oli litimärkä, likainen ja umpijäässä. Omasta olostaan huolimatta hän oli eniten huolissaan Colesta ja kutsui tämän tarkistustav varten ulos. Quilava vaikutti pienistä naarmuista ja kosteudesta huolimatta voivan hyvin ja murisi nyreänä kun ei ollut saanut löylyttää ketään. Greta katsoi pokemoniaan vihaisena. Miksi juuri hänen pokemoninsa olla näin tolkuttoman omapäinen? Tyttö oli sanomassa jotain kitkerää, mutta nieli sitten sanansa ja sen sijaan halasi marsun näköistä otusta tiukasti. Cole yllättyi kun ei saanutkaan läksystystä ja painautui tyytyväisenä Gretaa vasten.

Tyttöä väsytti aivan järkyttävästi, eikä hän jaksanut nousta tai liikkua. Quilavan pehmeä ja lämmin turkki tuntui mukavalta vasten kivistävää poskea. Greta haukotteli pienesti ja nukahti siihen paikkaan kadulle.

Kida käännähti selälleen ja havahtui unestaan. Kirkas auringonpaiste tunki ikkunan läpi ja häikäisi näin aamuvarhaiseen. Kello ei voinut olla paljon, mutta Kida oli lähtenyt eilen aikaisin nukkumaan.

Kida katsoi ympärilleen huoneessa, mutta toinen sänky oli tyhjä. Tyttö räpäytti ihmeissään silmiään. Joko se laiskiainen oli herännyt?

Kida nousi sängystä ja suuntasi kylpyhuoneeseen valmistautumaan. Pitkät pinkit hiuksensä hän sitoi tänään ranskalaiselle letille. Koristeellinen letti ylsi tytön alaselkään saakka. Puolen tunnin päästä Kida kurkkasi taas huoneeseen, mutta Gretaa ei vieläkään näkynyt. Olkiaan kohauttaen Kida jätti huoneen ja meni alakertaan, jossa paikan omistaja jo istuskeli tiskin takana.

-Ooksä nähny sitä hippiäistä joka tuli eilen mun kans tänne?
Mies näytti miettivän hetken ja pudisti sitten hitaasti päätään.
-Ei ollut ainakaan eilen näkynyt kun lähdin nukkumaan.
Kida puuskahti miettelijäänä ja käveli ulos.

Jossa hän oli kompastua maassa makaavaan myttyyn.
-Mitä-?
Kida kavahti järkyttyneenä taaemmas.
-Hemmetin spurgut!

Vasta kun Todo nuuhkaisi myttyä ja rääkäisi tuttavallisesti, Kidakin katsahti tarkemmin. Hän henkäisi entistäkin järkyttyneempänä.
-Greta!
Kida kiljaisi ja potkaisi maassa makaavaa tyttöä.

-Mitä Ponytan hännänalusta... YLÖS SIITÄ!
Kida piti kätensä puuskassa pysyäkseen mahdollisimman kaukana Gretasta, mutta yrittäen samalla saada tämän hereille.

Greta raotti silmiään ähkäisten, kun unen keskeytti ikävä potku kylkeen. Tyttö vilkaisi unenpöpperöisenä, kuka hitto oli häntä oikein käynyt kolhimaan. Ja pitihän se taas arvata kuka. Greta nousi vaikeroiden istumaan, joka lihasta särki ja naarmuja kirveli edelleen.

- Oliko ihan pakko?!
Greta tivasi väsyneenä ja aivasti nuhaisena perään. Tyttö näytti haudasta nousseelta. Sumeiden silmien alla oli suuren tummat pussit, iho oli kalpea ja verestävillä naarmuilla. Vaatteet olivat edelleen kosteat ja kuraiset. Kaiken kruunasi harakanpesää muistuttava tukka, joka sojotti takussa eri suuntiin, täynnä risuja ja lehtiä.

Colekin heräsi mekastukseen. Se oli kovasta alustasta huolimatta nukkunut hyvin ja nyt sillä oli nälkä. Se päästi vaativan vinkaisun, mutta Greta vain hieroi kipeää kylkeään ärtyneenä.

Kida ei välittänyt, vaan jatkoi valittamista.
-Mitä helvettiä sulle tapahtu? Tajuutsä miltä sä näytät ja kuinka noloo toi on? Et sitte jaksanu ylös asti raahautua vaikka olin maksanu huoneenki?
Kida nakkeli ärsyyntyneenä niskojaan ja jatkoi sitten:
-Paree toivoo et oot tarpeeks hyväs kunnos salille. Tää kylä on harvinaisen turha paikka.

Todo nuuski Colea varmistaakseen tämän olevan kunnossa ja puski sitten Gretaa hellyyttävästi kylkeen. Kida näytti siltä kuin häntä olisi lyöty turpaan, ja Todo kyyristyi heti alistuvasti vihaisen mulkaisun alla.

Greta katsoi hetken tyhjää. Oli melkein silminnähtävää kun tytössä kihisi suuttumus.

- NO VOI ANNTEEKSI teidän näennäinen ylhäisyytenne, etten ajatellut yhtään TEIDÄN tunteitanne kun meinasi OMA henki mennä!! Jos salit on neidille NIIN hemmetin tärkeitä niin TERVEMENOA KESKENÄS!

Greta huusi täyttä kurkkua melkein Kidan naamassa kiinni. Ääni oli täynnä väsynyttä ja puhdasta kiukkua, eikä ollut lainkaan pahoillaan, siitä mitä sanoi.

Vedettyään hetken henkeä Greta käänsi selkänsä, nokka pystyssä ja silmät palaen, Kidalle. Hän ei aikonut jäädä kuuntelemaan enempää tarpeetonta motkotusta vaan marssi vaikeroiden tiehensä taakseen katsomatta. Cole katsoi hetken kouluttajansa perään, käänsi selkänsä Kidalle ja juoksi sitten Gretan perään.

Kida palautti tiukan tuijotuksen ja teki kaikkensa pitääkseen naamansa vihaisena, mutta säikähdys ja järkytys tekivät tulojaan. Kida käänsi selkänsä ja marssi tiehensä samaan aikaan Gretan kanssa, mutta heti näkökentän ulkopuolella kyyneleet alkoivat virrata tytön poskilla. Hän rutisti Bodoa sylissään ja käveli päinvastaiseen suuntaa Gretasta. Se, ettei joku pitänyt hänestä, oli Kidalle sietämätön ajatus, ja todellisuudessa tyttö oli todella herkkä.

Kida potkaisi vihaisena maata ja istui puiston penkille painaen päänsä polviin. Kun Kida nyyhkäisi lohduttomana, Todo hyppäsi penkille hänen viereensä ja nojasi vuorostaan Kidaan. Pokémon ei aina pitänyt kouluttajansa menettelytavoista, mutta välitti tästä silti.

-Voi Todo... Miks kaikki on niin kauheita? Mitä väärää mä oon tehny?
Kida nyyhkäisi taas ja pyyhki säälittävästi naamaansa meikkien valuessa pitkin poskia. Todo tyytyi kurisemaan matalasti ja nojaamaan entistä tiiviimmin Kidaan.