Azalea ja Slowpoket

Greta marssi vailla päämäärää suuttumuksesta kihisten ja Cole tallusti epävarmana perässä. Se ei ollut tottunut yleensä hyvin rauhallisen Gretan kiukunpurkauksiin. Se oli melko hämmentynyt pitä sen pitäis tehdä ja kuinka voisi laannuttaa kouluttajansa kiukkua.

Lopulta Greta pysähtyi ja istu taas katukivetykselle. Tyttö hautasi kasvot käsiinsä ja mietti kuumeisesti. Tärkeimmät päämäärät olivat nyt päästä suihkuun, vaihtaa vaatteet ja syödä jotain. Hetken istuttuaan Greta nieli ylpeytensä ja palasi motellille. Omistaja kauhisteli tytön kuntoa, mutta Greta ei jaksanut selittää, vaan pyysi saada puhtaan pyyhkeen ja luvan käyttää pyykkikonetta.

Häntä suututti ja hävetti hoitaa itsensä kuntoon Kidan kustannuksella, mutta hätä ei lukenut nyt lakia. Käytyään suihkussa Greta nosti pyykit kuivumaan ja kävi syömässä niukan aamiaisen. Vaatteiden kuivuttua hän pakkasi tavaransa, sitoi käsiinsä siteet ja kirjottautui ulos motellista. Hän oli edelleen huonolla tuulella, mutta suuttumus oli hieman laantunut, kun fyysinen kondis oli hieman parempi. Kidaa hän ei kuitenkaan aikonut etsiä. ”Pärjätkööt omillaan mokoma lellitty kakara”.

Cole oli seurannut vaisuna Gretaa koko aamu ja syönytkin huononlaisesti. Greta ymmärsi, että pokemon oli hämmmentynyt ja taputti tätä rohkaisevasti päähän muistuttaen, että ei ollut Colelle vihainen.

Ilma oli jälleen sateisen oloinen. Greta käveli ympäriinsä kaupungissa jonkin aikaa ja päätyi salille. Hän katseli ovia tovin ja vilkaisi Coleen, joka näytti ajattelevan samaa.

Greta astui sisään ja huhuili olisiko ketään paikalla.

Turhasta riidasta oli kulunut jonkin aikaa, ja Kida istui edelleen yksin puistonpenkillä. Hän oli kuitenkin jo leppynyt ja nousi ylös. Hänen silmiään kirvelsi ja turvotti itkemisestä, mutta pahimmat meikkileviämät hän oli jo korjannut. Kida huokaisi ja kokosi pokémoninsa, suunnaten askelensa takaisin kaupunkiin etsiäkseen Gretan.

Greta asteli ulos salilta ja jäi hetkeksi katselemaan taivasta. Varmaan olisi pitänyt kiljua riemusta kun oli toinen merkki plakkarissa, mutta Gretasta tuntui siltä kuin välttämätön paha olisi hoidettu alta pois. Tyttö huokasi ja suuntasi pokemonkeskukseen.

Jonkin ajan kuluttua oltiin taas menossa. Cole oli saanut siteen jalkaansa ja kaipasi kuulemma päivän tai pari lepoa. Moinen turhautti tappelunhaluista Quilavaa. Loki oli pärjännyt vähemmällä ja tarvitsi lähinnä rentoutumista.

- Varmaan aika etsiä se hattarapää, ellei se sitten ole jo lähtenyt menemään...

Kida asteli pensaiden takaa aukiolle ja huomasi Gretan pokémonkeskuksen ulkopuolella. Kerrankin Kida käveli itse, Ponyta kannoillaan.

-No, saitko merkin?
Kida kysyi tervehdyksenä mainitsematta sanallakaan aiempaa selkkausta.

Greta kääntyi kuullessaan tutun äänen. Hän ei ollut enää huonolla tuulella, mutta ei jälleennäkeminen häntä riemusta kiljumaan saanut. Tyttö kaivoi merkin taskustaan ja nosti sen Kidan näkyville.

- Siltä näyttää.
Greta hymähti ja tunki sitten merkin välinpitämättömästi taskuunsa.

- Mihis sitten?
Tyttö kysyi ja korjasi ohimennen hattunsa asentoa. Häntäkään ei huvittanut ottaa esille aiempaa selkkausta.

-No seuraavaan kaupunkiin tietty!
Kida sanoi innostuneena ja tutkaili karttaa pokémonkeskuksen seinässä.

-Goldenrodiin! Siel on iso ostoskeskus, kaikkee mahollista shoppailtavaa! Paitsi että... Hyhh...
Kida luki seinän ohjeita.
-Sinne pitää kulkea Ilex-metsän läpi, se on täynnä ötököitä!

Greta innostui hieman kuullessaan metsäsanan. Lähes maalla kasvaneena luonto oli tutumpi paikka kuin suuret metropolit.

- No lähdetään sitten mettään,
Greta sanoi pirteänä ja korjasi laukkunsa asentoa.

Kida irvisti itsekseen, mutta oikoi ryhtinsä ja marssi ylväänä kaupungin laitamille, ohi aprikoosipapan mökin ja suoraan puiden siimekseen. Metsän tuoksu räjähti naamalle ja Kida tunsi jonkin vipeltävän jaloissaan.

-Äääääää!
Tyttö kirkaisi täyttä kurkkua. Bodo rynnisti heti tutkimaan, muttei löytänyt ötököitä. Pitkät heinät ne vain kutittelivat Kidan sääriä.
-Pyra, ota mut kyytiin!
Ponyta hirnahti matalasti ja asteli tottelevaisesti Kidan viereen. Tyttö kapusi pienen ratsunsa selkään ja yritti katsoa kaikkialle muualle paitsi maahan tai puihin.

-Kuinka iso paikka tää oikei on? Missä suunnassa Goldenrod on? Koska ollaan perillä?
Kida latoi kysymyksen toisensa perään ja vilkuili hermostuneena ympärilleen.

Greta haisteli rauhallisena metsän tuoksua. Kirkasta valoa ei juuri ollut, koska puut olivat niin korkeita ja tiheässä.

Greta kaivoi laukustaan kartan, jonka äiti oli pakannut mukaan. Hän ei ollut hyvä suunnistaja, mutta kai kartasta oli jotain hyötyä. Hän myös päästi pokemonit palloistaan.
Cole linkutti hieman, mutta tuli kuitenkin reippaasti perässä. Freija tassutti lähes kiinni Gretan jaloissa ja vilkuili hermostuneena ympärilleen. Loki katosi salamana jonnekin puiden katveeseen etsimään herkkupaloja.

- Ei tässä varmaan hirveän kauan mene....
Greta vastasi Kidan lärpätykseen, jota ei oikeastaan olisi jaksanut kuunnella.

Puiden varjossa ilma oli kolea ja kostea, joten Kida nojasi entistä tiiviimmin Pyran lämpimään harjaan, joka ei enää polttanut nahkaa irti, sillä pokémon oli alkanut luottaa Kidaan.

Kida huomasi vipeltävää liiketta pensaanjuuressa ja käänsi katseensa kiireesti pois nähdessään useiden pikkuruisten jalkaparien liikettä.

-En kyllä tykkää yhtään täst paikasta.. Kotivuoristoki on luontoo mut siel on sentään viihtysämpää...

- Miusta täällä on mukavaa
Greta sanoi rauhallisena ja katseli ympärilleen.

- Millasta vuoristossa on?
Greta kysyi yhtäkkiä uteliaana. Cole nuohosi puskissa ja etsi Lokin tapaan syötävää, välillä se palasi sosiaalisoimaan Todon kanssa.

"Totta kai tykkäät", Kida ajatteli pilkallisesti. Ihme hippiäinen.
Kidakin yllättyi kysymyksestä ja hymyili uneksuvasti muistellessaan kotia.

-Aika karuu jos lähtee kaupungin ulkopuolelle, vaarallistaki. Jyrkkiä rinteitä ja semmosta. Mut Blackthorn on yllättävän moderni. Meil on siellä oma kartano ja Rapidash-talli. Ihmiset eri puolilta Johtoo ostaa meiän kasvattamia ratsuja. Olisin halunnu yhen mukaan, mut isä ei suostunu. Nythän mä sain kuitenki Ponytan!

Kida kikatti voitonriemuisesti ja jatkoi sitten:
-Enivei, siel on talvisin jäätävän kylmä. Kesäsin kylläki lämmin. Aurinko paistaa ympäri vuoden ku ollaa nii korkeella. Ennen sinne oli tosi vaikee päästä, mut nykyään sinne johtaa ihan kelpo tiet, vaikka joutuuki kulkemaa jäisen luolan läpi.

Kida lopetti kertomuksensa huokaisuun ja katsahti taas ympärilleen. Metsässä hän ei ollut koskaan tottunut kulkemaan. Blackthronissa hädintuskin oli puita, mikä sopi Kidalle paremmin kuin hyvin. Puissa oli hämähäkkejä ja toukkia ja vaanivia elukoita ja... Kidaa puistatti.

Todo käkätti ankkamaisesti touhutessaan Colen kanssa. Bodo ryntäili eestaas, seuraten välillä Lokia, välillä tonkien maata ja möyryten mullassa. Pyra käveli rauhallisesti Gretan vierellä Kida selässään.

Greta mietti haaveilevasti millaista vuoristossa mahtoi olla, tyttö jopa sulki hetkeksi silmänsä. Metsän rasahtelu ja muu kohina kuitenkin herätti hänet haveistaan.

- Varmaan kivaa,
Greta sanoi hymähtäen samalla hyväntahtoisesti.

Cole jaksoi riehua kipeästä jalastaan huolimatta ja välillä Greta joutui käskemää sitä hidastamaan menoa. Loki oli pysähtynyt vähän matkan päähän edemmäs vaanimaan seuruetta puusta käsin.

Kida hymähti vastaukseksi.
-Saathan sä sen viel nähä täs matkan varrella. Eivät päästäneet mua siellä salille, en ollu kuulemma valmis. Enpä kai sitte. Saavatpaha ainaki pitkän nenän ku meen ja voitan sitku sinne asti päästään!
Kida sanoi täynnä itsevarmuutta.

Metsä tummeni entistä enemmän, mutta nyt kuului myös veden solinaa. Vähän matkan päässä viistossa oli kirkas lampi ja sen vieressä vanhan näköinen, pikkuruinen alttari ja harjakattoinen lintulauta, tai ainakin siltä se näytti. Kaikkialla oli yhtäkkiä hiljaista, aivan kuin tuo rakennelma imisi kaikki äänet sisäänsä. Lampi suorastaan hehkui kirkkauttaan.

Lintulautaan oli upotettu kultainen, haalistunut kyltti, josta ei saanut selvää. Se oli kaiketi kirjoitettu jonkinnäköisillä riimuilla.

-Mikä ihmeen paikka tää on olevinaan?
Kida kysyi. Jokin lammessa sai tytön ihon kananlihalle.

Greta aisti myös paikassa jotain taijanomaista. Myös pokemonit tuntuivat rauhoittuvan. Greta asteli rantaan ja kastoi kätensä veteen viileään veteen.

- Tää on varmaan juomakelposta.
Tyttö sanoi ja etsi laukustaan juomapullon. Hän irrotti siitä korkin ja kauhaisi vettä lammesta.

- Kokeillaas.
Vesi tuntui ihanan raikkaalta ja puhtaalta.Tyttö joi korkillisen tyhjäksi ja pyyhkäisi sitten suutaan.

- Hyvää on!
Greta täytti juomapullon kokonaan ja antoi sitten pokémonien juoda. Jokainen otus tuntui virkistyvän kummasti, varsinkin Freija. Colekin näytti linkuttavan vähemmän.

Todo nuuski vettä ja tökkäisi sitä käpällään. Se oli juuri kurottamassa juomaan, kun vedet roiskahtivat suoraan sen naamalle. Bodo oli pudottautunut suinpäin lampeen ja pärski nyt sellaisella vimmalla, että kaikki ympärillä kastui.

-Bodo, lopeta!
Kida kiljahti suojatessaan kasvojaan vedeltä. Lintu huhuili hyväntuulisesti ja kieri vedessä, kunnes ei enää jaksanut nousta ylös hyöheniensä painosta. Lopulta Kida loikkasi alas Pyran selästä ja kurottautui nappaamaan pöllön.

-Idiootti,
Kida tuhahti ja pudotti Bodon nurmikolle. Lopulta tyttö kyykistyi itsekin juomaan vettä. Se oli yllättävän raikasta ja makeaa, ikäänkuin siihen olisi lisätty jotakin. Kida ei vain tiennyt, mitä.

Greta naurahti hieman Bodon toilailuille. Hän istahti rannalla olevalla kivelle ja katseli lampea rentoutuneena. Paikassa oli jotain salaperäistä, mutta samalla rauhoittavaa.

Loki ei tuntenut juurikaan kunnioitusta linnunpönttöä muistuttavaa alttarihökkeliä kohtaan, vaan istahti sen harjalle tyytyväisenä sukimaan höyhenpukuaan. Cole kellahti ruoholle ja päätti ottaa torkut. Freija nuuski maata ja vertaili taas selkeästi kiviä nälkäisenä. Se vaikutti paljon pirteämmältä, kuin aluksi, mutta arkaili yhä muita pokémoneja.

Todo ja Pyra saivat juodakseen ja Bodo oli pian taas vauhdissa. Kida ei osannut päättää mitä tehdä, sillä hän ei halunnut istua nurmikolle, muttei seistäkään. Lopulta tyttö otti laukustaan pitkähihaisen neuleen ja levitti sen lammen rantaan ennen kuin istui.

Todo tarkkaili Freijan touhuja ja kiinnostui lopulta niin, että meni lähemmäs katsomaan. Pokémon työnsi kuononsa aivan Freijan viereen, nuuskaisten kiviä ja tuhahtaen sitten epäuskoisena. Todo oli aina hieromassa uusia tuttavuuksia, mutta saattoi olla Freijan makuun vähän liian hyökkäävä...

Freija säikähti hieman äkkiä viereen ilmestynyttä Todoa ja kipitti Gretan luo turvaan. Tyttö katsahti pokemonia ja sitten Todoa. Greta hymyili ja rohkaisi Freijaa tutustumaan. Larvitar epäröi ja myllersi ensin varovasti lähemmäs sinistä krokotiilia. Se kiersi Todon muutaman kerran, ennen kuin meni lähemmäs ja nuuhkaisi lopulta toista valmiina hieromaan tuttavuutta.

Loki seurasi poppoota hökkelin päältä. Sillä oli velmu ilme ja se vaikutti suunnittelevan jotain.

Todo innostui Freijan palatessa takaisin ja pomppi jalalta toiselle pitäen taas sitä ankkamaista ääntä.

Kida vilkuili Lokia vähän väliä. Hän ei sitten yhtään tykännyt tuosta rasittavasta linnusta. Kidan puolesta he olisivat jo voineet jatkaa matkaa, mutta Greta halusi tietysti vain lahnailla.

Tunne oli molemminpuoline. Loki lennähti siivilleen ja liisi melkein vaarallisen läheltä Kidan päätä, heilauttaen vielä siipiään niin, että ilmavirta lennätti tempaisten Kidan letillä olevia hiuksia. Se vilkaisi taakseen virnuillen ja lensi Gretan viereen kiehnäämään.

Freija kummasteli Todon innostunutta käytöstä ja alkoi sitten taas nuuskia kiviä ja maata. Löydettyään hyvän kohdan se kauhaisi maata käpäläänsä ja tunki multakokkareen tyytväisenä suuhunsa.

Kida nakkeli niskojaan ja huitaisi Lokin perään kuin kärpästä hätistellen.
-Mokoma tirppa! Päädyt vielä grilliin!
Kida istui kädet puuskassa ja myrtsi ilme naamallaan.

Greta ei kääntynyt kuuntelemaan, napautti vain Lokia nokalle toruvasti. Lintu kuitenkin jatkoi virnuilua ja rääkäisi: "Hattarapää! Päädyt vielä grilliin!"

Gretaa lähinnä nauratti, mutta hän pidätteli nauruaan ja nousi kiveltä. Matka voisi hänen puolestaan jatkua ja Kidalla ei varmasti ollut mitään sitä vastaan.

Kidan ilme oli näkemisen arvoinen. Tämä käännähti järkyttyneenä lintuun päin.
-Kuinka kehtaat!
Seuraavaksi Kida käännähti Gretaan päin.
-Säkö ton sille opetit? No niinpä tietenkin!

Kida pomppasi seisaalleen ja kaappasi Bodon kainaloonsa.
-Todo! Pyra! Alkakaa tulla! Meil on sali voitettavana!
Kida kivahti käännähtäessään jatkamaan matkaa.

Greta puuskahti, vaikka häntä nauratti edelleen. Kida oli niin herkkänahkainen. Tyttö pyysi Lokin käsivarrelleen.

- Voisit käyttää tuota älyäsi vähän paremmin.

Greta sanoi linnulle, joka virnuilusta huolimatta näytti syytöntä naamaa. Tyttö huokasi hyväntahtoisesti ja lähetti linnun taas lentoon.

- Freija, Cole, aika lähteä.

Freija tunki käpälässään olevan mullan suuhunsa ja kipitti Gretan viereen. Cole kellahti vatsalleen ja nousi laiskana ylös. Se tassutti nelin jaloin Gretan ohi kohti puskia.