Kymmenen pientä neekeripoikaa, eikä yksikään pelastunut

Maantieteellisesti Saffron oli keskellä Kanto-aluetta. Ei siis ihme, että se oli Kanton suurin kaupunki! Ainakin matkailulehtinen, jonka olin napannut matkan varrelta kulkiessamme kohti Saffronin kaupunkia, kertoi niin. Ja kyllähän minä sen tiesin. Mutta täytyi myöntää, etten ikinä ollut käynyt Saffronissa. Joidenkin nuorten keskuudessa se oli kyllä suosittu shoppailupaikka, sillä kaupunkia täyttivät niin Pokémonkaupat kuin suuret vaateketjut että pienet erikoisputiikit.

Hämärä oli jo laskeutunut taivaankannen ylle, kun saavuimme Saffroniin. Toisaalta kaupunki lumosi meidät vain entistä enemmän pimeässä, sillä kaupungissa tuskin olikaan yhtään pimeää nurkkaa: kaupunki oli valoisa! Se suorastaan loisti kullanhohtoisena, kun katulamput värittivät katukivetyksiä. Lehtipuun lehdet kimaltelivat omalta osaltaan lähellä katua, ja jokaisen liikkeen näyteikkunassa oli valot vaikka kaupat eivät olleet enää auki.

Vilkaisin ympärilläni olevia ihmisiä. Olimme saapuneet Saffroniin, mutta kello oli jo paljon. Salille emme pääsisi ainakaan tänään enää. Olisiko parempi etsiä jokin yöpymispaikka, vai olla kaupungilla vielä iltaa vasten?
Ehkä Reika tai Dean osaisivat paremmin suunnistaa kaupungissa, siksi katseeni odottavasti haki heitlä jonkinlaista johtajuutta asiaan.

Minä ainakin haluaisin salille mahdollisimman nopeasti. Kogan kukistaminen oli antanut minulle paljon lisää itsevarmuutta. Kuka ikinä salilla täällä olisikaan, pieksisin hänet kyllä yhtä helposti kuin viime salipäälikön! Toisaalta olin kyllä vähän huolissani, asiat painoivat mieltäni, ja olisin niin halunnut purkauua niistä jollekin. Tunsin olevani umpikujassa, mutta sen takia olinkin pyytänyt Deanilta hetkeä kanssani. Sellaista ei vain ollut vielä siunaantunut. Toisaalta minulla ei ollut kiirettä, mutta..

Ihmisiä oli liikkeellä ihmeellisen vähän, vaikka kaupunki oli valtava ja kello ei kuitenkaan niin paljoa vielä. Se teki paikasta ehkä hiukan aavemaisen.

Dean seurasi pitkin askelin Beonicaa ja jätti muut hieman jälkeen.
-Onko kaikki kunnossa, kerro mitä halusit sanoa?
Arpiset kasvot kääntyivät tyttöön päin ja eriväriset silmät säkenöivät auringon valossa.

Reika, Neon ja Carmen tulivat vähän jälessä muita. Reika ei pitänyt ajatuksesta, että saavuttaisiin jo nyt Saffroniin.

-Kyllä kaikki on kunnossa.
Minä aivan säpsähdin Deanin kysmystä, mutta en kyllä kuulostanut kovin vakuuttavalta. Olin ehkä hiukan säikähtänytkin.
-Ei, ei mitään sellaista. Minä.. tiedän Dean, ja arvostan sinua, koska olet hyvä Pokémonkouluttaja. Minäkin haluan olla!
Käännytin Deanin puoleen meidän kävellessämme eteenpäin, mutta miehen arpiset kasvot ja eriväriset silmät saivat katseeni mieluummin harhailemaan jonnekin muualle. En enää kuitenkaan suhtautunut Deaniin kuten aivan alussa.
-Huomasin viime ottelussa ettemme pärjää enää Clefairyn kanssa kuten ennen. Tarkoitan.. siis, kun tärkeät vastukset, salipääliköt, ovat kovenneet kuten heidän kouluttamiensa Pokémonien taso, emme vain yksinkertaisesti ole pärjänneet tarvittavan pitkään. Emme ole pystyneet antamaan vastusta.. Kuten Kogaa vastaan, Clefairy tippui pelistä liian aikaisin. Sama asia on Eeveen kanssa. Dean, olenko nyt siinä polunhaarassa, että minun on valittava kehittyminen?

Niinhän siinä oli käynyt. Muk oli ollut lopussa pelastukseni, mutta Clefairy ja Eevee eivät enää pärjänneet kehittyneille muodoille otteluissa. Minua huolestutti se. En edes tiennyt, haluaisivatko Pokémonini kehittyä.
-Ja miksi minä Eeveen edes kehittäisin? Ja Clefairy, minulla ei ole kuukiveä! Ilman kuukiveä emme ehkä voikaan jatkaa.. en halua hylätä ystävääni! Toisaalta jos Clefairy ei haluakaan kehittyä, pitääkö minun silti se hylätä? Voi Dean, päässäni pyörii niin sata ajatusta. Haluanko oikeasti edetä korkeammalle koulutusurallani? Silloin minun on tehtävä ratkaisuja. Tai minun on kokonaan valittava, pyydystettävä toiset taistelijat heidän tilalleen.

Bura käveli reippaasti muun porukan vierellä Maisha kintereillään, mutta Norbit laahusti perässä pää täynnä ajatuksia ja tuskin huomasi minne askeleet veivät.

Reika ei todellakaan ollut näyttänyt iloiselta kuullessaan Saffroniin lähdöstä, ja vaikka Dean ei näyttänyt hermostuksen merkkejä yhtä herkästi, hän tiesi tämänkin traumojen vaikuttavan. Millainen Sabrina mahtoi olla? Kovasti hänestä oli ainakin kuultu juttua. Hermostuksen työnsi kuitenkin pois uhmakas puoli Norbitissa, joka oli varma voitosta. Samalla se realistisempi puoli yritti jarrutella matkaa.

Norbit kompastui katukivetykseen ja horjahti uhkaavasti, mutta onnistui säilyttämään tasapainonsa. Kohottaen katseensa, hän huomasi heidän saapuneen kirkkaasti valaistuun suurkaupunkiin. Saffron City... Reikan ja Deanin kotikaupunki. Sabrinan kotikaupunki. Norbit piti katseensa ylhäällä pilvenpiirtäjissä ja laahusti muiden vierelle. Kylmä yöilma nosti ihon kananlihalle, mutta Norbitin sisäänrakennettu sulatusuuni piti kylmän tunteen poissa.

-Täällä siis,
Norbit sanoi viimein ja laski sitten huolestuneen katseensa Reikaan, tapauttaen tätä olalle.
-Ooksä iha okei?
Norbit kysyi epävarmalla äänellä.

Nopea säpsähdys oli saada aikaan tappelun kun Reika tunsi Norbitin käden olkapäällään. Omissa ajatuksissaan tyttö ei edes heti tajunnut tilannetta.
-O-olen... olenhan kotikaupungissa...
Reika änkytti varovasti ja väänsi jotain hymyn tapaista kasvoilleen.

Pojan kasvoilla ei ollut lainkaan huolta tai epävarmuutta. Tämä tiesi erittäin hyvin mitä tehdä.
-Sain aikoinaan Eeveeni kasvattajalta. Se kasvattaja asuu täällä Saffronissa. Alusta asti, Eevee oli lujatahtoinen ja kova ottelija, mutta se ei halunnut kehittyä. Mietimme pitkään yhdessä mitä tehtäisiin, kunnes Eevee sai Jolteonin vastustajaksi ja halusi tämän jälkeen kehittyä.
Dean aloitti kertomuksensa omasta Eeveestään.

-Mutta tiedän myös... Erään Pikachun, se kuului Redille. Se ei koskaan kehittynyt Raichuksi ja voitti silti monta liigaa kouluttajansa kanssa. Pokemonin kehittyminen ei ole välttämätöntä. Eeveen kohdalla se on kuitenkin kaikesta huolimatta kannattavinta ja suotavaa. Voit aina neuvotella pokemonisi kanssa asiasta ja kysyä sen mielipidettä, se on kaikille parasta. Mutta muista, kun pokemon kerran muuttuu, se ei palaa takaisin menneeseen muotoonsa. Eevee on hyvin koulutettu ja se on yhteistyöhaluinen. Clefairyn kehittymisessä sen puolustus, hyökkäys ja nopeus ainakin kasvavat ja tehoa tulee lisää iskuihin, mutta haluaako Clefairy koskaan kehittyä? Sitä emme tiedä.
Kertomuksen päätteeksi Dean laski Jolteonin ulos pallostaan ja laskeutui silittämään tätä.
-Jos haluat, voimme ottaa yhteyttä kasvattajaan jos hän vaikka esittelee lajit sinulle?
Dean tuumasi ja katsoi Beonicaan.

-Tiedän etteivät ne palaa takaisin menneeseen muotoonsa.
Toistin Deanin sanojen perässä, sitten suuni sulkien ja hiljaa silmiäni muljauttaen: sehän se ongelma tässä olikin. Eeveellä oli kolme vaihtoehtoa, ja yksi niistä esittäytyi Deanin päästäessä oman Jolteoninsa ulos pallostaan.

Ennen olin hieman aristellutkin Jolteonia, mutta se oli erittäin mukava Pokémon.
-Hei Jolteon.
Tervehdin Pokémonia saaden hymyn kasvoilleni, joka samalla kyllä kaikkosikin. Olisiko Jolteon sittenkin paras valinta? Koska Deankin oli valinnut sen.. ja Dean oli hyvä kouluttaja!
-Miksi sinä olet valinnut Jolteonin?
Kysyin ilmeeni vakavoituen, samalla kun kaivelin olkalaukustani pienen, samettisen pussin: jonka avatessa otin sormiini vesikiven, näyttäen sen kuitenkin vain Deanille.
-Sillä minä valitsin tämän. Mutta en haluaisi katua päätöstä, en tiedä voinko kehittää Eeveetä.. ja milloin olisi se oikea aika. Mutta nyt keksein, haluaisitko tulla katsomaan saliotteluamme? Voisit antaa palautetta minulle, ja ehkä opastaa meitä hieman. Ja mitä minun pitäisi tehdä ja.. jos voisit olla niin kiltti!
Silmissäni kimalteli aneleva katse, kun käänsin kasvoni vierelläni kulkevaan mieheen, jonka kanssa olimme kaksin keskustelleet jo parinkymmenen metrin ajan kävelykadulla kulkiessamme Saffronissa. Salille olin nimittäin valmis menemään heti kun mahdollista. Ja odotin sitä jo innolla.

Dean silitti pokemoniaan ja vilkaisi sitten kiveä Beonican kädessä.
-Eevee valitsi oikeastaan itse.
Miehen alku hymyili ja Jolteon nyökkäili samalla.
-Minulla on sinulle kaikki mahdolliset kivet jos haluat vielä valita Jolteonin tai Flareonin. Voit antaa Eeveen valita kaikista vaihtoehdoista.
Dean kaivoi laukustaan vielä sähkö ja tuli kiven ja asetti ne maahan. Muuton alkaisi vasta kun Eevee olisi siihen valmis ja jos se halusi kehittyä. Jolteon istuutui nätisti Deanin jalan viereen ja haukahti Beonican Eeveelle ystävällisesti.
-Tässä ovat vaihtoehdot, voit tehdä valintasi yhdessä Eeveen kanssa tai päättää itse. Jokaisella muodolla on vahvuutensa ja heikkoutensa. Jolteon on piikikäs, Vaporeon pystyy muuttumaan näkymättömäksi vedessä ja Flareonin turkki polttaa ottelussa vastustajaa.

Pysähdyimme hetkeksi, kun Dean asetteli kaksi kiveä maahan. Puristin hermostuneena sormissani sinistä vesikiveä, jonka sisälle oli kivettynyt kuin pieniä kuplia. Kuuntelin Deanin pienen esityksen jokaisesta kolmesta vaihtoehdosta vaikka katseeni oli tiiviisti maassa, kahdessa kivessä.. jotka kutsuivat yhtä kädessäni. Astuin askeleen kyykistyen laskemaan kiveni myös maahan, mutta vielä nopeampaa oli perääntymiseni.

Toinen käteni alkoi tiedostamattani kaivaa olkalaukkuani. Dean oli antanut oman Eeveensä, joka oli nyt Jolteon, itse valita. Eikä hän ollut yhtään katunut, tai hän ei ainakaan näyttänyt siltä. Mutta ymmärsin hänen pointtinsa - oikeus valita itse, oikeus päättää omista asioistaan. Sellainen oikeus kai minunkin Eeveelläni oli: enhän voisi pakottaa sitä keneksi muuksi, mitä se ei ollut.
-Tule ulos Eevee.
Kurkkuni oli karhea kuin hiekkapaperi, mutta niin sain vain sanat kähistyä ulos suustani, ja Eeveeni loikkasi eteemme pallostaan. Kyykistyin Eeveen viereen. Pokémon oli kyllä huomannut jo kehityskivet ja se katseli niitä toista korvaansa heilauttaen.
-Tulikivi. Vesi.. ja sähkö.
Kuiskuttelin Pokémonilleni katseeni käyden jokaisen kiven luona. Pokémonikin katseli tarkkaavaisena kiviä, enkä huomannut siinä minkäänlaista hermostumisen merkkiä. Tai epävarmuutta, mutta en suurta intoakaan.
-Tulimme.. minä tulin siihen päätökseen, että sinun olisi saatava itse valita. Tiedät kai Eevee mitä se tarkoittaa?

Eevee otti pienillä tassuillaan askeleen tulikiveä kohti. Pystyin vannomaan, että liekki olisi värähtänyt kiven sisällä! Kivi kyllä välähti, mutta samalla Eevee käänsi sille selkänsä. En tiennyt olisiko pitänyt kiljua onnesta vai itkeä. Se ei siis ollut Flareon, mutta oliko se hyvä vai ei?
Eeveen katse kääntyi nyt vesi- ja sähkökiviin. Purin hermostuneena huultani: siis kaksi vaihtoehtoa. Kumpi se olisi?
-Valitset itse.
Sanat olivat hankala sanoa, kun pieni Pokemon kääntyi katsomaan minua anellen silmillään apuani. Mutta nyt en sanoisi mitään - ja ennenkuin huomasin, puristin silmäni kiinni. Samalla evoluutio alkoi.

Päässäni pyöri eikä oloni ollut kovin hyvän tuntoinen - bihasin tätä, kun hermoilin. Se ei tehnyt hyvää minulle. Lopulta minun oli pakko avata silmäni, kun tunsin tasapainoni melkein kokonaan horjahtavan. Suupielilleni kuitenkin levisi hymy kun silmäni kertoivat mitä oli tapahtunut - kumman Eevee oli valinnut.
'Joll!' kuului kimeä haukahdus ja hetken jo epäilin silmieni valehtelevan. Se ei kyllä ollut totta, vaan nyt luonamme seisoi kaksi ylvästä Jolteonia. Maahan oli siis jäänyt Deanin tulikivi että minun vesikiveni. Kun poimein sen maasta, helpohdus kävi ylitseni: minä olin valinnut väärin. Mutta onneksi niin ei nyt käynyt..

Jolteonini tuli luokseni, puskien päällään minua leikkisästi. Minä sain hymyn kasvoilleni, se oli voiton ja helpotuksen hymy.
-Valitsit oikein.
Kehuskelin Pokémonille mutta katseeni kääntyi seuraavaksi Deaniin.
-Kiitos Dean. Mutta olen sinulle palveluksen velkaa.. tai jotain velkaa.
Sanoin palaten vielä sähkökiveen. Olihan se ollut Deanin, mutta minun Jolteonini oli sen käyttänyt. Kivien arvon pystyi rahassakin mittaamaan, se oli arvokas.

-Mutta nyt olemme valmiita lähtemään salille. Uusin voimin, minä ja Jolteon, teemme aloituksen.

Reika oli astellut lähemmäs tapahtumapaikkaa Umbreon perässään. Pokemon seurasi tiiviisti Eeveen liikkeitä ja vilkaisi samalla Deanin Jolteonia. Mies hymyili onneissaan kun näki Eeveen valitsevan itse evoluutiomuotonsa. Sen piikikäs turkki säkenöi ja kipinöi samaoin tavoin kuin Deanin oman pokemonin.
-En minä halua mitään vastapalveluksia. Kunhan te pärjäätte!
Dean hymyili vielä ja silitti omaa, hieman kookkaampaa Jolteonia. Urokset olivat aina hieman isompia, lähes kaikissa pokemon lajeissa.
-Onnea matkaan. Minulla on syyni, etten tule salille... En vielä.
Dean sanoi ja Reika otti askeleen taaemmas ikäänkuin myöntyen Deanin sanoihin.

'Jooll..!' entinen Eeveeni, nykyisessä ulkomuodossaan Jolteon, tervehti Reikan paikalle tullutta Umbreonia. Nyt paljon sirompi Pokémon pitkine jalkoineen otti pari innokasta hypähdystä Umbreonia kohden, mutta kaveri ei näyttänyt halukkaalta nyt seurustelemaan. Kuitenkaan Jolteon ei siitä välittänytkään, sillä se oli huomannut itsessään uuden ja muuttuneen piirteen: askeleet olivat kevyet, Pokémon oli nopea liikkeissään. Sen silmissä paloi kiilto juosta juuri nyt kauas pois, niin lujaa kuin jalat ikinä kantoivat, mutta Pokémon jätti sen tekemättä.

-Ai, no.
Vastasin hieman epäröiden kaksikolle, joka mieluummin jäi pois saliottelustani. Reikan pystyin vielä ymmärtämään, mutta olin pyytänyt Deania mukaani.. samalla miehen äskeiset sanat palasivat mieleeni.
Kunhan te pärjäätte!
Ehkä hänen mielestään me pärjäsimme, joten voisin ilman mitään huolia mennä. Siis, ilman sellaisia, että olisin täysin surkea. Saattoihan olla, että tappio voisi tulla, mutta omaan tasooni nähden olisin pärjännyt loistavasti. En tiennyt salipääliköstä vielä mitään.
Mutta sen, että Norbit ehkä halusi valmistautua itse omaan suoritukseensa. Hänelle se voisi tulla minun jälkeeni. Tai siis..
-Tuletko mukaani Neon?
Kysäisin pojalta, enkä ollut unohtanut häntä. Pitihän hänenkin käydä sali läpi

Mutta itse olin valmiina lähtemään. Jolteon loikki pitkillä koivillaan lähelläni, kun kävelin pitkin kaupunkia salille. Sali löytyi toiselta puolelta kaupungin suurta ja tiivistä keskustaa. Hankalaa sinne ei ollut löytää ja päällepäin rakennus näytti hyvinkin salipaikalta. Kun astelin raklennuksen ulko-ovelle, olin melkein kertoa havainnoistani, että kaupungin taustahälinä kuin katosi yht'äkkiä. Kuitenkin jokin muu salpasi huomioni - ovi aukesi mitäänsanomatta, mutta se ei ollut jotenkin erilaista. Ovi oli liukuovi, kuin kaupassa, tunnistimineen. Mutta sisälle astuessamme pääsimme kuin toiseen maailmaan. Melkein olisin voinut sanoa toiseen aikakauteen. Jolteon luimisteli korviaan astellen lähemmäs minua. Pitkä käytävä jatkui suoraan ovelta eteenpäin.

Valaistus käytävällä oli hämärä. Valoa toi vain betonisten pylväiden päällä palavat tulet. En tiennyt pystyikö tätä kutsumaan sisustukseksi, sillä sisällä ei oikeastaan ollut mitään pylväiden ja betoniseinien lisäksi. Kun lähdimme kulkemaan käytävää pitkin tunsin kuinka ihoni nousi kananlihalle - lämpötila oli varmasti tippunut juuri pari astetta!

-Heeei, onko täällä ketään?
Huhuilin hieman peloissani. Väkisinkin hiljaisuus vieraassa paikassa raasti hermoja, sillä hämärä teki kokemuksesta vielä epämiellyttävämpää. Käytävä saapui suurempaan salitilaan, kentän luokse, mutta täällä ei ollut samanlaisia suuria kattovaloja kuin muualla. Tai ne eivät olleet vielä päällä, sillä pari liekkiä paistoi kentän nurkissa.

Ja me jäimme odottamaan elämää..

//Ottelut voidaan kirjottaa tähän, viel parempi jos Norbit yms seuraa Beonicaa salille. Päästää etenee.

Neon nyökkäsi vain beonicalle vastauksena. Deanin nähdessä kuinka rohkeasti Beonica jatkoi matkaa salille, tämä muutti mielensä ja lähti tämän mukaan. Reika ei suostunut lähtemään vaan jumittui pokecenterin lähettyville.

Salilla liekit liehuivat tolpillaan ja omituista huminaa ja ääniä kaikui ympäri salia. Salin päädysä istui tyttö, nukke sylissään. Hän nousi seisomaan, mutta sen sijaan että olisi seisonut maassa, tämä seisoi ilmassa! Dean saapui vapisten Neonin kanssa paikalle seuraamaan ottelua.
-Haasteen otan vastaan, mutta jos häviät, tulette kaikki leikkimään kanssani!
Nukke puhui tytön sylissä, ite elävä olento ei sanonut yhtään mitään.
-Molemmilla 2 pokemonia. Ja loppuun asti.
Tyttö sanoi ensimmäiset sanansa ja laskeutui maahan odottamaan mahdollisia kommentteja.

Tunsin itseni joukon johtajaksi kulkiessani auramme etummaisena - Neon tietysti halusi tulla näkemään seuraavan vastustajansa, mutta olin iloinen että Deankin ilmaantui paikalle. Jos ottelu siltä näyttäisi, minä valitsisin toiseksi Pokémonikseni ehkä Clefairyn: sitten Dean näkisi ja ehkä pystyisi kertomaan oman mielipiteensä asiasta, miten minun kannattaisi Clefairyn koulutuksen kanssa jatkaa. Minä luotin Deaniin, minä halusin häneltä neuvoja. Kuitenkin salin viileä ilmapiiri oli saanut kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin, eikä se yksin johtunut kylmästä ilmasta.. eikä tilannetta auttanut sekään, että poikakaksikko oli jättäytynyt kauemmas kentän laitamalle mitä minä, joka olin päätä pahkaa rynnännyt leijonan kitaan..

Salipäälikkö oli nuori naishenkilö - ja hänellä oli kovin pitkät, piikkisuorat ja kuolemantummat hiukset. Hänen kasvonsa olivat vakavat eikä niistä pystynyt lukemaan mitään tästä henkilöstä. Hänen tummat silmänsä tuijottivat suoraan minuun haavoittuvaisen ulkokuoreni, näkymättömien enkelinsiipieni, lävitse. Olimme melkein kuin yö ja päivä, minä vaaleine ja vielä pitempine hiuksineni. Ja nyt minua todella alkoi pelottamaan. Seisoiko hän jonkinlaisen lasitason päällä, jota taikurit käyttivät taikatempuissaan? Koska kentällä ei ollut kirkasta valaistusta, oli varsin hyvin ymmärrettävää että emme sen takia ehkä lasitasoa nähneetkään. Se oli minun arvaukseni, mutta en todellakaan osanut sanoa siihen mitään kun naisen sylissä oleva nukke puhutteli minua!

Suuni loksahti hetkeksi auki. En edes kerennyt suuremmin miettiä mitä nukke sanoi kun jäin sen pauloihin - posliini nuken pinnalla oli samanlainen kuin minun vaalea ihoni. Kuinka tuo oli mahdollist..

Salipäälikkö avasi suunsa. En osannut odottaa sitä, mutta nyt pääsimme asiaan. Saliottelunhan takia minä olin tänne tullut ja saliottelun minä nyt saisin. Miksi takerruin muihin asioihin? Vaikka nainen ja nukke minua hämmensivät ja nyt hieman pelottivatkin, minä en antanut sen häiritä sisälläni palavaa taisteluntahtoa.
Sitä he eivät voisi saada sammumaan!
-Valitsen sinut Jolteon!

Huudahdin heilauttaen kättäni kentän suuntaan: samalla ketterä, nelijalkainen koiraotus loikkasi areenalle takaani. Se oli ollut myös hieman varuillaan, mutta kun ymmärsi nyt kyseen olevan ottelusta, oli Jolteon valmis kokeilemaan uusia kykyjään.
Mielessäni kuitenkin kävi epäilys: olisiko kuitenkin pitänyt testata Jolteon ennen tänne tuloa? Muuten, osasiko se mitään uusia iskujakaan?
Valahdin paperinvalkoiseksi. Ei kai? Minulla oli nyt sähkötyypin Pokémon, mutta en tiennyt mitä uusia kykyjä se osaisi! Olisin pulassa!

Mutta hetkessä kerkesin rauhoittaa itseni. Käyttäisimme Eeveenä opittuja taitoja. Jolteonin ketteryyden ja nopeuden avulla ainakin Pikaisku voisi näpäyttää salipäälikköä sormille tilanteen tullen.

Katsotaan mitä tästä tulisi.

Norbit epäili Reikan vakuutteluja, mutta seurasi kuitenkin porukkaa salille. Hän oli odottanut sisällä salilla olevan lämpimämpää kun öisessä ulkoilmassa, mutta viileä tunnelma suorastaan hyökkäsi päälle. Norbit kietoi hupparin tiukemmin ympärilleen ja katseli jännittyneenä ympärilleen.

Äkillinen, kylmä puhe sai Norbitin katsomaan säpsähtäen salipäälikköön. Ilmassa leijuminen ei niinkään yllättänyt, olihan kyseessä meediosali, mutta itse olemus...

Bura tarrasi Norbitia olasta ja ohjasi tämän lähemmäs muuta porukkaa. Maisha sähisi matalasti, mutta Norbit keskittyi jo täysillä ottelun seuraamiseen.

Sabrinan ilme ei värähtänyt piiruakaan. Nukke sen sylissä johdatti ensimmäisen pokemonin telekinesin avulla kentälle. Pallo aukeni aavemaisen tasaisesti ja sieltä saapui hyvin kettumainen pokemon, Kadabra. Se piteli lusikkaa toisessa kädessään ja toljotti vastustajaansa säälivästi.
-Kadabra, psycho cut.
Sabrina aloitti ottelun varsin voimakkaalla iskutta. Kadabran lusikka alkoi hohtamaan ja tämä keskittyi täysin iskuunsa.

Samanlainen Pokémon kuin Reikalla. Kadabra.
Tyytymätön tuhahdus. Sabrina lähetti kentälle Pokémonin, Kadabran, joka katsoi alentuvasti Jolteoniani. Oliko salipäälikkökin yhtä ylimielinen kuin Pokémoninsa, sillä nuoren naisenkaan ilmeessä ei tapahtunut minkäänlaista värähdystä?

-Jolteon väistä se!
Huudahdin Pokémonilleni, joka oli selvästi jo odottanut käskyäni. Tämä ketterä Pokémon oli aivan innoisaan: sen näki räjähtävästä voimasta, millä Pokémon ponkaisi pois Psycho Cutin viiltävän terän edestä. Kadabra oli nopea Pokémon, mutta tällä kertaa Jolteon oli vetänyt pidemmän korren. Jolteon oli nopea Pokémon.
-Pikaisku Jolteon!
Huudahdin heti perään - halusin päästä niskan päälle.Jolteonin nopeiden liikkeiden ja minun harjaantuneen, nopean reagointikykyni ansioista pystyisimme varsin joustavasti nyt ottelemaan. Toivoin, että siitä olisi hyötyä. Samalla mielessäni kävi kuitenkin ajatus ei hiisi, jos olisin ikinä otellut Reikan Kadabraa vastaan, tietäisin nyt millainen Pokémon minulla on vastassani..

Jolteon haukahti rynnäten suurella nopeudella kohti Kadabraa - valmiina iskemään Quick Attack-iskunsa tuohon.

Isku osui Kadabraan, mutta Sabrina ei reagoinut. Se antoi ilman sanoja uuden käskyn (Psychic.) Kadabra nosti lusikkansa ja tämän silmät hohtivat kun psyykkinen väreily kulki kentän halki useaan kertaan.

Samaan aikaan Pokecenterin luona Reika mietti asioita yksin.
"Miksi jäin tänne enkä lähtenyt ystävieni tueksi salille...? Olen kai ikuinen pelkuri.."
Tyttö mietti mielessään useaan kertaan.

Kadabra kohotti kättään ja samalla vahva, telekineettinen voima kävi Jolteonin kimppuun - Pokémonin uljaisten kivusta, samalla kun se psyykkisten voimien kourissa vääntelehti paikallaan, jaloillaan kuitenkin vielä pysyen.
'Jol-ol-ol..'

Kulmani rypistyivät mietteliäinä - eihän salipäälikkö ollut edes mitään käskyä huutanut! Vai oliko Pokémonilla ja neidolla jokin yhteys toisiinsa, joku johon ei sanoja tarvittu? Olin ehkä joskus vain kuullut siitä.. mutta nyt minulöle todellakin avautui se tosiasia, että psyykkistyypin salilla oltiin. Nämä Pokémonit olivat vastuksia, haasteita joita me kaipasimme.

Puraisu, Jolteon, Puraisu..
Yritin maistella ajatusta mielessäni, mutta eihän siitä mitään tullut. Meillä ei ollut samanlaista yhteyttä: olisiko sitä mahdollista edes saadakaan? Jolteonhan oli sähkötyypin Pokémon! Ja minä vain yksi höpsö..

-Jolteon, Puraisu!
Otin tilanteen taas haltuun, ja nyt Jolteon syöksyi kohti Kadabraa tarkoituksenaan iskeä Bite.

Taas sanaakaan sanomatta Kadabra heilautti lusikkaansa ja pysäytti Jolteonin paikoilleen suu ammolleen ja piteli voimallaan tätä vastaan. (Psyshock)

"Beonica on kouluttanut pokemoninsa hyvin, mutta mahtaako hän pärjätä nyt?"
Dean ja Neon tuumivat suht samaa ajatusta ja seurasivat ottelua.
-Beonica, yritä käyttää kauempaa hyökättäviä iskuja. Sähkötyypin iskuja!
Neon antoi neuvonsa kauempaa. Jos Kadabra pystyi pysäyttämään fyysisen hyökkäyksen ajatuksen voimalla ja iskuilla, saattaisi tähän tehota jokin kauempaa oleva hyökkäys.

Nyt Jolteon pääsi lähelle.. ennekuin Kadabra silmänräpäyksessä pysäytti iskun psyykkisiä voimiaan käyttäen. Jolteonin suusta pääsi matala, varoittava murahdus, jossa oli vivahde taistelemisesta kipua vastaan. Kadabra oli pysäyttänyt psyykkisillä voimillaan ison sähköPokémonin hetkessä - ilman fyysistä voimaa.

Jolteon uikahti tuon tiputtautuessa maahan, kun Kadabran isku hellitti. Pokémon kuitenkin pysyi jaloillaan vielä, mikä oli hyvä merkki siitä, että Pokémonilla oli voimia vielä jäljellä.
Säpsähdin Neonin huutaessa neuvoja minulle selkäni takaa. Pieni vilkaisu olkani yli, kunnes silmäni taas palasivat otteluun.
Näyttikö se niin pahalta?
Yleensä Neon ei minulle huudellut..
-Mutta Jolteon ei osaa sähkötyypin iskuja..!
Kiljahdin epätoivoisena - Eevee oli kehittynyt kovin
myöhäisellä tasolla Jolteoniksi. Tämä näytti pahalta jo.. Pystyisikö Jolteon tekemään mitään vahinkoa Kadabraan?

'Jooool!' Pokémon murahti samalla kun sähkönkeltainen turkki alkoikin säkenöidä, kipinöidä. Samalla Pokémon ponkaisikin takajaloillaan voimaa ottaen kohti vastustajaansa yhä uudestaan, taas hampaansa esillä: ja nyt Jolteon oli valmiina kokeilemaan uutta iskuaan.
Thunder Fang.
Käyttäjä puraisisi vastustajaansa sähköistyneillä hampaillaan.

Jolteon oli niin lähellä Kadabraa että onnistui nyt tarraamaan tähän kettupokemoniin ja aiheuttamaan enemmänkin vahinkoa. Tyttö kentän toisella laidalla ei yhäkään reagoinut mitenkään tilanteeseen.
-Psybeam.
Sabrinan tämän sanottuaan Kadabra nosti taas lusikkansa ja muodosti psyykkisistä säteistä ikäänkuin lohikäärmemäisen hirviön joka lähti syöksymään kohto Jolteonia.

Pystyin vain räpyttämään ripsiäni ihmeissäni - oliko Jolteon sittenkin oppinut sähkötyypin iskun? Se oli kuitenkin fyysinen, mitä tässä ei kaivattu, mutta pääsisimme varmasti jalostamaan sitä lisää. Ja ehkä Dean voisi auttaa meitä, ainakin oppimaan Ukkosiskun tai jotain.. Tai Neon voisi auttaa.
Samalla puraisin vahingossa huultani. Ai! Yleensä tein niin tiedostamattani hermostuksissani. Tällä kertaa taisin saada itselleni pahempaakin vahinkoa maistaessani katkeran verenmaun suussani.

Tilannetta ei sekään helpottanut, että Kadabra lähti uuteen iskuun omituisella säteellään - psyykkisillä voimillaan säde pyyhkäisi Jolteonin ylitse saaden Pokémon kaatumaan jaloiltaan ja rämähtämään lattialle.
Valitettavasti pieni ulina kertoi meille tuloksen, eikä Jolteon noussutkaan enää ylös maasta.
Miten? Eikö Jolteonin olisi pitänyt olla vielä parempi.. voi, kuinka se olisi saanut Eeveenä selkään! Nytkin tappiomme oli jo naurettavaa, salipäälikkö oli saanut meidät alas liiankin nopeasti..
-Palaa Jolteon.
Kutsuin voitettuni jo takaisin samalla miettien seuraavaa Pokémonia. Mukiin olin yleensä aika tukeutunut, mutta se ei käynyt psyykkistyypiin salilla - Muk oli silloin heikoilla. Kuten Ivysaurkin. Uskaltaisinko valita Clefairyä? Toisaalta kun Jolteonkaan ei pärjännyt, todennäköisyys Clefairyn pärjäämiselle olisi alhainen. Vai voisiko Metronome meidät pelastaa? Tai upottaa syvemmälle suohon? Kuitenkin päätös oli tehtävä nopeasti. Jotkut tiesivät jo sekunnin sadasosassa minkä Pokémonin ottaisivat mutta minun piti tänään seisoa paikallani kymmenen sekuntia pidempään kunnes sain oikean pallon käteeni.

-Valitsen sinut Butterfree!
Maailman kaunein ilmestys saapui kentälle - Pokémon avasi isot siipensä jotka kimaltelivat kuin maaliskuun lumihanget joihin aurinko paistatteli säteitään.
'Free-eh!' oli kuin hento heläys triangelista.

-Butterfree Hopeatuuli!
Huudahdin lähtien heti jo peliin mukaan. En pelännyt tätä. Butterfree valmistautui iskemään Silver Wind-iskunsa kohti Kadabraa.

Väistö pyyntöä ei kuulunut, joten Kadabra otti iskun vastaan ja lennähti maahan selälleen vanrin huonovointisen näköisenä.
-Teistä ei ole vastusta. Kadabra, recover.
Tasainen ääni kuului ja samassa Kadabra nousi ylös, loisti hetken valkoisena ja oli taas täysissä voimissaan. Dean alkoi hermostua, tilanne näytti uhkaavalta, näin tapahtui viimeksi hänen otellessaan.

Butterfree oli onnistunut heti: hopeinen tuuli oli iskenyt kertaheitolla Kadabraan eikä Pokémon ollut suojannut itseään psyykkisiä voimiakaan käyttäen. Olisiko Butterfree parempi valinta kuin äskeinen, fyysisiä iskuja käyttänyt Jolteon? Sen tulisimme näkemään.

-Recover?
Tällä kertaa arvaukseni osui oikeaan. Oliko tuo edes reilua? Kadabra oli juuri käyttänyt iskuaan, joka palautti sen voimia puolet alkuperäisestä. Kadabra oli siis voimissaan taas!
Toisaalta niinhän olimme minä ja Butterfreekin, sillä vastustaja ei ollut saanut tehtyä vahinkoa meihin tällä vuorolla.

Olin jo toisissa aatoksissa, kunnes tajusin, ettei kannattaisi viimeistä oljenkortta käyttää vielä. Se tulisi nimittäin rysähtämään..!
-Butterfree Unijauhe!
Aloittelisin rauhallisesti Butterfreen kanssa, emmekä näyttäisi vielä kaikkea kun ottelu kuitenkin vaikutti hyvältä. Butterfree levitteli ilmoille turkoosin, sokerinhienon jauheen, joka tainnuttaisi vastustajansa uneen.

Tyttö ei sanonut taaskaan mitään, mutta Kadabra tuntui saavan käskyn ja heilauttaen lusikkaansa tämä ohjasi unijauheen leijailemaan maahan. Tämän jälkeen Kadabra aloitti iskun Psycho cut.

Hienonhieno, turkoosina kimalteleva unijauhe valui tehottomana salin kentälle. Se jäi kimaltelemaan vähäisten lieskojen valossa, jotka elivät kentän reunamilla.

Nainen ja Pokémon olivat uskomattomia! Joko Kadabran piti taistella aivan itse tai sitten heillä oli ällistyttävä yhteys toisiinsa. Kuitenkin Kadabra vastasi Butterfreen liikkeisiin ja oli tuntumassa peliin - ja jopa ehkä niskan päällä.

-Torju se Hopeatuulella!
Huudahdin Butterfreen uusien iskunsa - se loi ilmoille tuulen. Kun Silver Wind ja Psycho Cut osuivat toisiinsa, sivaltavat iskut eliminoivat toisensa.
-Mekin kyllä osaamme tätä leikkiä..!
En uskonut, että tuo kommentti oli kuulunut minun suustani! Sabrinan ja Kadabran stadegiaan kuului iskujen eliminoiminen, niin ettei Kadabra saisi vahinkoa. Se siis suojeli itseään ja tilaisuuden tullen hyökkäsi itse, ja Pokémonilla oli sen verran voimaa että nopeasti tuo saisikin kaatumaan vastustajansa.

Mutta nyt meidän olisi kuitenkin yritettävä.. Kadabra sai torjuttua liikaa iskujamme. Ja koska äskeinen Unijauhe ei ollut tehonnut, meidän täytyi ottaa riskiä. Minua hieman epäilytti mutta en halunnut jatkaa samaa leikkiä enää, jossa Kadabra pelleilisi kustannuksellamme.
-Butterfree Aurinkosäde!
Huudahdin Butterfreen siipien alkaen loistamaan valon lailla: ne keräsivät ympäriltä energiaa. Tähän iskuun kuitenkin piti valmistautua vuoro, koska se vaati kovasti energiaa..