Kymmenen pientä neekeripoikaa, eikä yksikään pelastunut

/Samoin, näin jälkikäteen XD

Norbit henkäisi säikähtäneenä ja pomppasi pois seinän luota, pystymättä vain seisomaan siinä kuuntelemassa.
-Sabrina käytti Hyper Beamii!
Norbit ei tiennyt, oliko Reikan onnistunut väistämään mokoma isku, vain sen, että sillä oli isketty. Eivät he voineet vain istua ja odottaa pelastusta kuin mitkäkin avuttomat prinsessat!

Norbit poimi kaikki pallot vyöltään ja heitti ne kouristaan, vapauttaen koko pokémonlauman ihmettelemään ympäristöä. Nidoqueenkin näytti toenneen tällistään. Tällä kertaa Norbitilla oli suunnitelma.
-Yritetää uudestaa. Niduqueen, Ice Beam! Kangaskhan, iske jää rikki Mega Punchilla!

Aluksi Nidoqueen näytti innokkaalta ja ylpeältä, kun sen apuun luotettiin taas. Tuuli vaihtoi suuntaa kuin tornadossa, kun Kangaskhan astui esiin, sekin valmiina auttamaan. Norbit ei ehtinyt tehdä mitään, kun Nidoqueenin massiivinen häntä oli jo kiepahtanut ympäri ja kaatanut vieläkin massiivisemman Kangaskhanin maahan. Koko lelulaatikko tärisi. Kangaskhan pomppasi pystyyn ja näytti entistäkin massiivisemmalta muristessaan Nidoqueenille. Se arka Kangaskhan oli kadonnut sillä sekunnilla, kun sen kimppuun oli käyty.

Kangaskhan iski Mega Punchilla seinän sijaan Nidoqueeniin, joka kiepahti kuperkeikan takaperin ja olikin jo saman tien jaloillaan ja syöksymässä kohti Kangaskhania.

-LOPETTAKAA!
Järkyttynyt Norbti sai vimein suunsa auki, muttei vieläkään liikkunut paikoiltaan.
Chya otti ohjat omiin käsiinsä ja syöksähti väliin vain saadakseen iskun kaksoispotkusta. Pikkuinen, mutta urhea Chya lennähti vastakkaiseen seinään. Norbit katsoi sitä säikähtäneen ja huolestuneen sekaisin tuntein ja mulkaisi sitten raivostuneena tappelevaan kaksikkoon.

-Nyt riitti!
Norbit huudahti ja otti pari juoksuaskelta kohti pokémoneja, pallo kädessään.

-Norbit ÄLÄ!
Bura huusi, mutta liian myöhään. Norbit käännähti ympäri ja ehti juuri ja juuri nähdä jotakin tumman purppuraista, kun Kangaskhanin Shadow Ball iskeytyi häneen.

Hetken Norbit tunsi, kuinka raskas pallo iskeytyi hänen vatsaansa ja heitti ilmat pihalle, mutta sitten kaikki katosi. Norbitista tuntui, kuin hän olisi leijunt avaruuen halki. Missään ei ollut mitään muuta kuin sitä leijailevaa pimeyttä. Sekin vähä katosi, kun Norbit lensi nurin maahan ja iski päänsä tiehen.

Dean vilkaisi Beonicaan ja nyökkäsi, että uskoi tytön mahdolliseen voittoon. Samassa tanner alkoi tömistä. Tilanne karkasi käsistä ja Norbit makasi puoltajuttomana maassa.
-Matkaan Nidoking!
Neon toimi äärimmäisen nopeasti ja vapautti pallostaan valtavan pokemonin joka asettui kamppailevien pokemonien väliin pidellen näitä erillään. Nigoking ei kuitenkaan ollut vielä niin vahva, että jaksaisi pitkään tätä kamppailua. Äkkiä molemmat, Kangaskhan sekä Nidoqueen nousivat ilmaan kuin ihmeen kaupalla. Dean meni samalla herättelemään Norbitia ja yritti saada tätä tajuihin. Kaukana, lelulaatikon toisessa päässä, keskellä tietä porukkaa toljotti silmät hohtaen pokemon. Lapras.

Neon ajatteli heti, että se hyökkäsi…
-Nidoking, iron… Mit..
Neon keskeytti lauseensa ja jäi hetkeksi toljottamaan kunnes asteli lähemmäs. Se kierti Lapraksen ympäri ja katsoi tämän kilpeä. Vanha särö, lähes kadonnut. Aina niin tyyni ja kovakuorinen poika purskahti itkuun nähdessään rakkaan pokemoninsa. Miten se oli joutunut tänne?

Kaikkialla pyörteili niitä kamalia varjoja, jotka tunkeutuivat kaikkialle ja tukehduttivat Norbitia. Äkkiä hän vetäisi ensimmäisen kirkkaan henkäyksen sitten iskun osumisen ja hätkähti hereille. Hänen otsallaan tuntui se sama painostava kylmä hiki kuin oikein pahan painajaisen jälkeen. Tyttö vilkuili hämillään ympärilleen ja työnsi sitten itsensa kyynärpäillä istumaan. Koko hänen kehonsa tuntui lyijyltä.

Norbit piteli rintakehäänsä ja hengitti pari kertaa syvään ihan vain varmistaakseen, että painostus oli poissa.
-Mitä toi oli olevinaa?
Norbit kysyi lopulta ja tiiraili ympärilleen tunnistaessaan ympäristön lelulaatikoksi. Hän ei tiennyt pitäisikö olla helpottunut vai pettynyt, mutta hymyili Deanin tutuille kasvoille.

-Shadow Ball,
Bura selitti riennettyään paikalle.
-Se on pimeys-tyypin isku... Ja aikamoinen tälli oliki. Se tekee yhtä pahaa ihmisille kun esimerkiks meediotyypin pokémoneille.

Norbit nyökkäsi hitaasti ja katsoi sitten muiden äänten suuntaan, eli Neoniin ja... Laprasiin?
Norbit ei liikkunut paikoiltaan, toljotti vain. Eihän se voinut olla se sama Lapras?

Sabrinan saliottelu oli ohi. Haastaja oli voittanut. Mitä nyt tapahtuisi.

Neon katsoi Laprasia ja siveli sen kuorta.
-Miten…
Kului pitkä tovi kun Neon saapui Laprasin kanssa muun porukan luo.
-Laprasin oli kaapannut joku kouluttaja. Samainen heebo oli tullut tälle salille ja Lapras oli tämän käytössä ollut pokemon. Lapras ei suostunut ottelemaan koska sen uskollisuus on yhä minulla. Sabrina uhkasi tehdä tästä nuken, joten mies pakeni ja jätti Laprasin yksin lelulaatikkoon.
Neon kertoi samat mitä Lapras tälle kertoi. Poika näytti silti tyytyväiseltä.
-Laprasin kuori on nyt terästäkin vahvempi. Jos haluat palata luokseni, paikka on yhä avoinna.
Poika sanoi pokemonille. Lapras nyökkäsi ja äänteli iloisesti syöksähtäen sitten pokepallon sisään.

Samassa porukan takaa näytti teleportilla siirtyvän kaksikko. Punainen irokeesi loisti kuin enkelin tiara Reikan saapuessa Kadabran kanssa paikalle. Tyttö ei sanonut hetkeen mitään. Hymyili vain.

Bura tuhahti katkerana moiselle pelkurille, joka oli hylännyt Laprasin laatikkoon.
-Te ootte loistava tiimi, jota ei vaan voi erottaa,
Bura sanoi iloisesti Neonille ja hymyili Laprasille.

Norbitin huomio oli kuitenkin kiinnittynyt jo muualle. Hän kompuroi pystyyn niin nopeasti, että meinasi pyörtyä saman tien uudestaan. Välittämättä hoipertelustaan, hän juoksi suoraa päätä Reikan kimppuun, sulkien tämän halaukseen.

Tajuten äkkiä, mitä tämä luultavasti tarkoitti, hän päästi äkkiä irti ja katsahti Reikaan.
-Jouduiks säki tänne?
Norbitin ääni oli täynnä epäuskoa, hän oli ollut varma, että Reika jos kuka pystyisi voittamaan Sabrinan...

Jopa jättiläiskaksikko oli lopettanut tappelemisen uusien tapahtumien valossa. Ne eivat edes katsoneet toisiinsa, vaan toljottivat tapahtumia. Chya oli kömpinyt ylös seinänjuuelta, johon Nidoqueen oli sen iskenyt ja mulkoili nyt Kangaskhania ja Nidoqueenia vuoron perään ikäänkuin varmistaakseen, etteivät ne enää tappelisi.

-En.
Reika sanoi vain sen lyhykäisen päättäväisen sanan.
-Tulin hakemaan teidät pois. Päihin Sabrinan. Eikä siin kaikki.
Tyttö näytti merkkejä, joka olivat tarkoitettu Beonicalle, Neonille, Deanille ja jopa Buralle ja Carmenille vaikkeivat nämä juuri liigaan hakeutuneet.

Nidoquuen ja Kangaskhan olivat molemmat isoja Pokémoneja, jotka hiukan pelottivat minua. Niiden päästessä ulos koko lelulaatikko oli alkanut täristä, mikä oli pulssini saanut taas epämielyttävästi nousemaan. Eikä tämä jatkunut kuten elokuvissa, kun äkkiä Norbit olikin väkivallan kohde.
Jostain jalkani, jotka olivat kuin spagettia, saivat sen verran voimaa että syöksyi Norbitin luokse. Eikä pasta kauas kantanutkaan, vaan kaaduin polvilleni. Kasvonpiirteet kuin enkelillä, minä irvistin kivusta tajuten sitten onnekseni ettei tie ollut repivää asfalttia - muuten se olisi rikkonut housuni, polvenikin verille. Viimeiset metrit sain kontata ystävättäreni luokse. Onneksi kaikki olivat yhdessä vielä.

Kuitenkin Norbitille ei ollut käynyt ainakaan kovin pahasti, sillä tyttö virkosi nopeasti ja vaikutti selvältä. Se oli helpotus, ehkä jopa yllätyskin niin kovan tärskyn jälkeen. Mutta ainoaksi yllätykseksi se ei jäänyt - kun vilkaisin olkani yli taakseni, huomasin sen minkä muutkin. Ja Neon hänet tunsi.
Lapras.
Kuinka se oli mahdollista?
Oliko se edes? Oliko tämä joku Sabrinan luoma illuusio? Kuten.. Reikakin! Oliko se todella Reika? Suuni loksahti auki hämmästyksestä, mutta sitten tajusin asian. Reika oli kuin olikin hävinnyt. Ei hän muuten olisi joutunut lelulaatikkoon. Hän..

Kielsi sen kaiken! Minun oli pakko kompuroida hentoisille jaloilleni ylös, kun Reika näyttiviittä kiiltävää salimerkkiä kämmenellään. Butterfree leijaili vierelläni.
-V-voititko sinä?
Minun oli pakko yrittää änkyttää takaisin. Mutta miksi noin monta merkkiä? Ja milloin oikein pääsisimme pois?

-Kyllä, minä voitin.
Reika sanoi viimein hymyillen ja seisoi paikoillaan Kadabra vierellään.
-Lähdetään, tulkaa lähemmäs ja ottakaa toisanne käsistä kiinni.
Reika otti kiinni Kadabran kädestä ja ojensi käden endimmäiselle joka siihen tarttuisi.

Norbit ei osannut kuin toljottaa. Häenn päässään pyöri, eikä ajatukset suostuneet millään loksahtamaan kohdalleen. Tällin jättämä, jyskyttävä päänsärkykään ei auttanut yhtään. Norbit nielaisi hermostuneesti ja katseli merkkejä. Reikan oli täytynyt voittaa, ei Sabrina niitä muuten olisi antanut. Mutta miksi he kaikki moiset merkit saisivat? Miksei Sabrina vain antanut Reikalle merkkiä, potkinut tätä pihalle ja jättänyt heitä laatikkoon lusimaan?

Norbitin pää oli niin täynnä kysymyksiä, ettei hän saanut niistä yhtäkään ulos, vaan keskittyi sen sijaan ihailemaan merkkejä. He olivat tosiaan enää yhden salin päässä pokémonliigasta. Eipäs kun kahden... Norbit huokaisi kyllästyneenä muistaessaan, ettei Viridianin sali ollutkaan auki. Saisivatkohan he koskaan kaikkia merkkejä kerättyä?

Burakin tuli kiinnostuneena katsomaan ja yllättyi huomatessaan, että hänellekin oli merkki. Hän ei ollut koskaan otellut salipäällikköä vastaan, mutta nyt kun oikein katseli, ymmärsihän sen että moisia arvomerkkejä tahtoi joku kerätä. Lisäksi ne olivat avain liigaan, monien suurimpaan unelmaan.

Norbit tuntui viimein saavan taas ajatuksistaan kiinni.
-Miten me päästää pois? Kadabrallako?
Norbit kysäisi ja vilkaisi pokémoniin. Tyttö hätkähti, kun jostain hänen takaansa kuului äkkiä tuhahdus. Norbit käännähti katsomaan ja huomasi Nidoqueenin tulleen tutkailemaan tilannetta. Kangaskhan oli jäänyt taka-alalle ujostelemaan. Suuttumus palasi äkkiä Norbitiin yhtenä hyökyaaltona ja tämä riuhtaisi pallot vyöltään, palauttaen molemmat pokémonit palloihinsa.

-Teiän kans selvitetää asiat myöhemmin,
Norbit sanoi harvinaisen kylmästi ja hieraisi ähkäisten päätään, johon oli noussut suuri, sykkivä kuhmu. Jos pokémonit hyökkäsivät omistajansa kimppuun, jotain oli todellakin pahasti vialla. Norbit ajatteli, että voisi tuskin koskaan pitää molempia pokémoneja tiimissään. Nidoqueen oli aina ollut kilpailuhenkinen ja mustasukkainen, ja Kangaskhan provosoitui turhan helposti...

Norbit pudisti päätään ja kuunteli Reikan ohjeita, astuen lähemmäs ja tarttui Reikaa kädestä, vetäen Buran toisella kädellä mukaansa.

Pieni epäilys kalvoi mieltäni, mutta ei tässä auttanut kuin uskoa. Ja minun oli pakko. Ei Reika voinut näin pahasti meitä huijata, päin naamaa..!
Hän puhui totta, Beonica, hän on täällä viemässä meidät pois.

Apua kaipaava katseeni kävi Neonissa, mutta poika oli kauempana minusta nyt kuin turvaavasti käden ulottuvilla. Minun oli siis itse otettava askel ja toinenkin, ja sitten tartuin vapaaseen ojennettuun käteen - Buran. Käteni hieman värähti ja kämmeneni hikosivat tuskanhiessä, mutta minä puristin ystävättären kättä voimalla. Olin hermostunut.
-Vie meidät täältä pois.
Kuiskasin rukoukseni Reikalle, ojentaen sitten luisen käteni jollekin toiselle joka siihen tarttuisi.
Butterfree lennähti taakseni tarttuen päälaestani kiinni, sekin valmiina täältä lähtemään pois.

Dean vilkaisi Neoniin ja toisinpäin. Carmen kuitenkin asteli Beonican lähelle ja tarttui tämän käteen varovasti ja vilkaisi vielä kaksikkoon. Dean tarttui taas Carmenin käteen ja Neon Deanin. Rinki yhdistyi lopulta Kadabran ja Neonin käsien väliin. Pokemonin silmät loistivat ja se alkoi tehdä ajatussiirtoa teleporttina. Reika sulki silmänsä, jotta välttyisi huimaukselta, jota tyttö joskus koko teleportissa. Samassa kaikki palautui. Lelulaatikko oli porukan vieressä pöydällä ja kaikki olivat taas normaalinkokoisia ihmisiä.

Kaikki pyöri ja kieppui. Norbit sulki silmänsä ja yritti pitää aamupalan sisällä. Reikan ote veti Norbitia mukanaan ja Norbit yritti pitää ringin koossa kiskomalla Buraa perässään. Tasainen maa iskeytyi äkkiä takaisin jalkojen alle. Norbitin ote muista irtosi ja tämä horjahti polvilleen maahan, hengittäen syvään. Kuhmu tuntui entistäkin kivuliaammalta, ja Norbit oli varma että pyörtyisi aivain kohta. Pieni hymy löysi silti tiensä tytön kasvoille. He olivat vapaita.

En edes muistanut miltä se oli pari tuntia sitten tuntunut, kun me siirryimme lelulaatikkoon. Kuin olisi tehnyt silmukkaa valtavan nopeaa kulkevassa vuoristoradassa, sillä mitään ei kerennyt tarkasti havannoida, ja vaikka oli aivan paikallaan koko ympäristö ympärillä vain vilahti mitäänsanomatta ohitse:
kunnes huimaus päästi otteensa irti ja tajusimme seisovamme kuitenkin täysin omilla jaloillamme edelleen. Minä horjahdin, mutta onneksi olin tarttunut - ehkä liiankin lujaa- Burasta kiinni. Ja onneksi tämä uusin tyttömme, Carmen, piti minusta kiinni. Tunsin kuinka säikähdyksestä oli noussut kylmä hiki niskaani. Butterfreekin oli säikähtänyt äskeistä, mutta silti Pokémon yritti olla aivan rauhallinen.

Päästinm ystävättärieni käsistä irti kääntyen sitten Butterfreeni puoleen.
-Olet kunnossa!
Huokaukseni oli helpottunut, samalla kun kohotin vapisevat käsivarteni halatakseni haurasta Pokémoniani. Kuin eniten olisin pelännyt, että sille olisi tapahtunut jotain.. pelkäsin että myös itselleni. Tai oikeastaan meille kaikille.
Mutta Butterfreeni oli ollut todella urhea. Se oli taistellut puolestamme Sabriinaa vastaan vaikka voittoa ei tullutkaan.. se ei silti ollut pelännyt.

-Mutta Reika, ne salimerkit, miksi.. miksi niin monta?
Minun oli avattava suuni ja kysyttävä äskeisistä merkeistä, mitä oli ollut oikea kourallinen tytöllä. Saliottelusta nyt oli tullut mieleen..
-Ja missä me olemme?
Kysäisin vilkaisten lelulaatikkoon vieressämme. Olimme äsken olleet siellä!

Reika vilkaisi Beonicaan.
-Olemme nyt Sabrinan salilla. En tiedä mihin salipäällikkö lähti. Merkit ovat teille. Voitin ne puolestanne. Kohtasin pelon, jotta se saatte rauhan.
Reika kertoi.

-H-hetkinen!
Kimahdin samalla vetäen käsilläni pelin poikki. Vahingossa läpäisin kämmenselälläni takaviistossani olevaa lelulaatikon reunaa, ja irvistin sekä kivusta jonka isku oli tuottanut että inhosta. Nopea vilkaisu olkani yli laatikkoon - sinne en halunnut enää ikinä. Enkä voinut vieläkään kuvitella, kuinka olimme mahtuneet sinne. Tunsin olevani taas aivan kunnossa, vaikka äsken olin ollut parin senttimetrin mittainen..

Palasin kuitenkin takaisin asiaan uudestaan kääntyen Reikan puoleen.
-Eikö se ole vähän, no, miten sen sanoisin, tiedättehän, vilunkipeliä?
Mutta sanomiseni jälkeen pystyin vain ajattelemaan niitä kiiltäviä salimerkkejä, joista yksi voisi olla minulle. Tai olisikin minulle!
Se ei ollut reilua, sillä en ollut voittanut sitä. Tunsin Butterfreen hämmentyneen katseen itsessäni. Me olimme Butterfreen kanssa hävinneet! Siis ei voittoa. Mutta kuitenkin, nyt Reika tarjosi meille merkkejään.. ja kun sellaisen vain saisin haltuuni, ei kukaan tietäisi olisinko oikeasti voittanut salipäälikköä vai en.

Minä tein aloitteen. Ojensin avoimen kämmeneni kohti Reikaa.
-Salimerkkini.

Norbit nousi heiveröisesti jaloilleen selvitettyään päänsä. Hän katsoi Reikaan kuullessaan tämän sanat, muttei osannut tehdä mitään ihmeellisempää kuin napata tämän toiseen halaukseen ja mutista yhden ainoan sanan,
-Kiitos.

Norbit tiiraili ympärilleen. Sali vaikutti edelleen yhtä kylmältä, ja hän odotti vain että pääsisi pois sieltä. Becca olikin jo ottamassa salimerkkiään, joten Norbitkin kurkki tämän olan yli kiiltäviä merkkejä ja odotti vuoroaan.

Reika jakoi merkit ystävilleen.
-Haastoin Sabrinan sillä ehdolla, että saisin teille salimerkit, tuleville haastajille vakuuden siitä, etteivät he joudu lelulaatikkoon ja ettei meidän tarvitse palata tänne salille. Mutta jos ette haluat salimerkkejä näin, voitte toki haastaa Sabrinan uudestaan. En silti takaa, että hän pitää lupauksensa.
Reika kertoi ja päätös oli toki jokaisen omassa päässä.

Norbit mietti hetken Reikan ehdotusta. Toki tuntui jotenkin väärältä ottaa merkki ansaitsematta sitä itse, mutta se oli Sabrinan oma syy. Jos hän ei pelannut sääntöjen mukaan, miksi heidänkään pitäisi? Samalla mitalla maksamisen ja koston välillä oli hiuksenhieno ero, mutta...

Norbit otti oman merkkinsa ja ihaili sitä valojen välkkeessä.
-Sitä saa mitä tilaa,
hän sanoi lopulta ja asetteli merkin virnuillen muiden viereen.

Burakin otti Reikan ojentaman merkin ja kiitti hämmästyneenä. Hänellä ei ollut merkeille tarkoitettua rasiaa, joten hän jäi vain katselemaan pyöreää, kullanväristä merkkiä hetkeksi. Maishan naukaisu sai hänet vilkaisemaan alas kissapokémoniin, joka nojasi parhaillaan etutassuillaan Buran vatsaan yltääkseen nuuhkimaan merkkiä.

Samassa Bura sai idean. Hän otti laukkunsa sivutaskusta metallinvärisen ketjun, jota oli joskus käyttänyt kaulakoruna ja kiepautti sen pieneen lenkkiin, jonka avulla merkin saattoi kiinnittää vaikkapa vaatteeseen. Hän kumartui pujottamaan lyhyemmäksi säädetyn ketjun Maishan kaulaan, jossa suomerkki nyt kimalteli. Kissa tökkäsi tassullaan ketjua, joka heilahti kilisten puolelta toiselle ja istahti sitten esittelemään ylväänä uutta egosymbolia.

Puristin merkin tiukasti nyrkkiini, kun Reika sen kämmenelleni antoi. Hetken katseeni pysyi ystävättäressäni, kuin haluten varmistaa että asia olisi ok. Lopulta pystyin keskittymään itse asiaan ja ihailemaan käsissäni olevaa salimerkkiä.
-Ehkä näin on parempi.
Myönsin esitellen merkkiä myös vieressäni olevalle Butterfreelle. Sabrinan haastaminen uudestaan voisi olla viimeinen teko tässä maailmassa. Sillä kertaa ei ehkä enää voinut pelastautua, jos joutuisikin lelulaatikkoon.. Sabrinasta ei tiennyt. Hieman kyllä mietein hänen mielenterveytensä tasoa, mutta en halunnut leikitellä enää, enkä hengelläni.
-Tähän tyydytään, eikö?
Kysäisin pyörähtäen ympäri, katseeni käyden jokaisessa merkin saajassa. Oloni oli vähän rikosmainen, mutta jos muista tämä tuntui yhtä oikealta, en minäkään tuntisi mielipahaa tästä. Bura ei ollut ikinä kerännytkään merkkejä, niin minä luulin, ja tämän merkin sai persialainen kaulaansa. Varsin suloisen näköistä!
Odotin hyväksyntää vaikka tiesin asian jo olleen tässä. Kaivoin nopein ottein laukustani merkkikoteloni asetellen salimerkin muiden joukkoon.

-Kaksi, vain kaksi enää..
Mutisin itsekseni. Mistähän ne saisi?
-Meidän täytyy jatkaa.
Sanoin viitaten myös uusiin haasteisiin tulevalla salilla, mutta sekin hermostutti minua että olimme edelleen neljän seinän sisällä Sabrinan tontilla.

-Kyllä näillä puhtia riittäis saliotteluihin, en oo vaan koskaan oikeen innostunu moisesta... Mut Maisha näyttää tykkäävän,
Bura naurahti.

Norbit mietti Beccan sanoja saatuaan merkin paikoilleen.
-Cinnabar?
Norbit kysäisi vähän hermostuneena. Hän ei ollut käynyt siellä sitten lähtönsä, mutta kotihan siellä edelleen oli...

-Siel ei tartte huolehtii hotelleista, mun luo mahtuu pari tyyppii ja loput varmaa Neonille,
Norbit selitti ja mietti pikkuista mökkiään. Se ei ollut paljoa, mutta se oli katto pään päällä.

Neonin talo Cinnabarilla oli luksusta muihin verraten. Pojan perhe oli varsin rikas ja Neon muutti omilleen jo varhain. Talo ei kuitenkaan ollut kovin suuri, mutta kyllä sinne saattoi muutaman ystävän sijoittaa.
-Lähdetäänks me heti matkaa vai yövytäänkö täällä?
Reika kysäisi vilkaisten muita. Reika ja Dean asuivat Saffronissa, mutta mitä nopeammin päästäisin Cinnabarille, sen lähempänä liiga olisi. Tosin porukka saattaisi viipyä Norbitin luona hetken.

Nyökkäsin Norbitin Cinnabar-ehdotukselle. Ehkä se alkaisikin olla nyt ajankohtainen, koska oli valittava kahdesta salikaupungista. Molemmissa olisi kuitenkin käytävä merkki hakemassa.

-Ai niin, sinä olet Cinnabarilta.
En ollut muistanut koko asiaa kun käännyin nyt Neonin puoleen. Kasvoilleni nousi kuitenkin hymy kun sain päähäni ajatuksen siitä että pääsisin Neonin kotia.. Samassa enkelinhymy lopahti. Joutuisinko tapaamaan Neonin vanhemmat? Tietäisivätkö he mitään? Vai oliko tämä oikeasti nyt mitään niin vakavaa, ei, ehkä ihan kaveripohjaista vain.

Hätkähdin Reikan kysymykselle, onneksi, sillä ajatukseni päässäni eivät olleet sieltä iloisimmasta päästä enää.
-Lähdetään jatkamaan matkaa.. tosin mikä vuorokaudenaika edes on? Kauanko olimme tuolla? Haluaisin kuitenkin mahdollisimman äkkiä pois täältä.. Saffronin kaupunki riittää minulle nyt. Voimme levätä Cinnabarissa jos siltä tuntuu.. Onko sinne kuinka pitkä matka?

Reika kaivoi pokenavinsa taskstaan ja näppäili sitä hetken.
-On sinne matkaa, mutta lentäen matka sujuu nopeasti. Lähdetään siis vain kohti Cinnabaria.
Reika kertoi ja asteli salilta rivakkaan ulos, samoin Dean, Neon ja Carmen. Nuori salipäällikkö kutsui Pidgeotin pallosta ja loikkasi tämän selkään.
-Miten kuljetaan?
Dean hymähti hyvin tuttavallisesti ja kutsui Charizardin esiin pallostaan ja loikkasi kyytiin.
-Norbit, pääset varmaa Scytheril tai Buran avul? Carmen tuletko kyydillä?
Hetken hento tyttö katsoi valtavaa pokemonia hämillään ja astlei hieman lähemmäs. Käsiväristen se kosketti Charizardin kaulaa ja nyökkäsi sitten. Nuori mies ojensi kätensä Carmenille ja veti tämän kyytiinsä.

Neon kutsui jälleen Laprasin pallostaan.
-Pääsen Laprasin kyydissä kulkemaan. Sinne on vedessä kulku mahdollisuus koko matkan. Beonica?
Neon kääntyi katsomaan tyttöä ja ojensi käden tätä kohden pyytäen tätä mukaansa.

Tunsin helpotuksen kun pääsimme pois salilta. Pois neljän seinän sisältä. Viimein vapaa, viimein poissa Sabrinan voimien alta.

Kun porukkamme oli kasvanut useammalla hengellä, oli liikkuminenkin näin hieman hankalempaa. Tai ehkä hankala ei ollut oikea sana kuvaamaan sitä, vaan hieman pohdinnantakaista. Jalkaisin matkahan taittui hyvin, mutta nyt meillä oli meri ylitettävänä.
Olin käynyt Cinnabarin saarella mutta vain ohikulkien. Kotoisinhan olin Sevii saarilta, eikä siitä nyt ollut kauaakaan kuin päälle vuosi kun olimme muuttaneet Ceruleanin kaupunkiin.
Lapsuuteni olin siis asunut saarella, saaristossa, vielä pienemmässä paikassa kuin Cinnabar. Kun kuljimme mantereelle pysähtyi laiva aina Cinnabarissa. Olisi mukava tuntea taas meren henkäys kasvoilla ja sen suolainen tuoksu nenällään..

-Kyllä.
Nyökkäsin Neonille ottaen Butterfreen samalla Poképalloon. Neon ojensi minulle kättään. Se oli kaunis ele, ja vähällä olin jo tarttua hänen käteensä, mutta sain sormeni pidettyä erossa.
Ei, vain kaveripohjaista, kaveripohjaista..
Nielaisin hermostuneena, mutta minähän pääsisin ominkin avuin Laprasin kyytiin. Aloinkin siirtää huomiotani muualle.
-Näytät todella hyvävointiselta, Lapras.
Kehuin Pokémonia jonka menneisyyden tiesin, ja jonka olin nähnyt paljon pahemmassakin kunnossa.
-Jos olet nopea, ei meiltä kestä kovin paljoa kauemmin mitä muilla lentäen.

Bura päästi Skarmoryn pallostaan ja tarjosi Diton palloa Norbitille, joka kuitenkin empi. Scytherin luonteen tuntien se tahtoisi kunnian lennättää hänet kotiin. Norbit hymähti ja päästi ötökän pallostaan ja katsoi tätä huolissaan.
-Jaksaksä varmasti näin pitkän matkan?

'Scyyt!'
Pokémon levitteli ylväänä veitsiään, joka aiheutti närkästyneen nokannapsautuksen Skarmoryn suunnalta.

-Älkää ny teki alkako tappelee,
Norbit pyysi ja huokaisi ajatellessaan Nidoqueeniä ja Kangaskhania. Jotakin niille kahdelle oli pakko tehdä.

-Haluun näyttää teille mun kokoelman ja halukkaat voi yöpyy mun luona,
Norbit intoili ja kapusi Scytherin selkään. Bura loikkasi Skarmoryn kyytiin ja piti kiinni sen metallisesta niskasta, kun pokémon suoristautui täyteen mittaansa ja asteli hetken edestakaisin kuin hermostunut hevonen. Metallilintu ei ollut mikään helppo ratsu ja se oli heitänyt Buran selästään lukuisia kertoja. Nykyään kasvattaja oli kuitenkin tottunut linnun oikutteluun ja Skarmorynkin luottamus Buraan oli kasvanut valtaviin mittoihin. Se tuskin olisi antanut kenenkään muun nousta selkään.

Äkkiä Buran pokénav piippasi. Hän piti toisen kätensä Skarmoryn niskassa ja kaivoi toisella laitteen esiin, vilkaisten äkkiä viestiä. Oli kuin tyttöä olisi isketty paistinpannulla päähän, niin äkkiä tämän iloinen ilme karisi.
-Dewgong on pahasti sairas,
Bura henkäisi ja näpytteli lisätietoja navistaan.

-Jätin sen kotiin toipumaan, mut sen sijaan kaikki on menny pahasti alamäkeen...
Bura näytti nyt todella huolestuneelta ja vilkuili hädissään porukkaa.
-Se ei oo enää mitään tavallista kipeyttä. Mua pyydettiin heti sinne,
hän jatkoi ja empi. He olivat juuri lähdössä Cinnabarille, jonne hän oli niin kauan kaivannut...

Norbit painoi katseensa. Hän oli odottanut kauan, että pääsisi näyttämään oman pikku talonsa Buralle, odottanut että pääsee muistelemaan vanhoja aikoja saarella... Mutta mitä hän itse tekisi jos kuulisi Cubonen tekevän kuolemaa? Tekevän- Norbitin teki mieli läimäyttää itseään naamaan. Eihän Dewgong sentään kuolemassa ollut, eihän? Kuitenkin, Buran huoli...

-Mä lupaan palata heti ku voin, mut mun on pakko käydä tarkistamas tilanne, ne apulaiset ei tiedä mitä tehä...
Maisha naukaisi maassa ja yritti kavuta Skarmoryn selkään. Bura empi hetken, mutta auttoi lopulta pokémonin kyytiin. Ei se sitten kai halunnut jäädä ilman Buraa...

Bura antoi katseensa kiertää porukkaa ja nyökkäsi vielä kaikille.
-Anteeks vielä... Koittakaahan pärjätä salilla.
Norbit nyökkäsi takaisin ja vilkutti haikeana, toivottaen vielä paranemisia Dewgongille.
-Kyl kaikki järjestyy,
Norbit vakuutti jälleen enemmän itselleen kuin kenellekään muulle. Bura heilautti heipat ja pukkasi jaloillaan Skarmoryn kylkiä. Lintu päästi metallisen rääkäisyn, levitti kimaltelevat terässiipensä ja rynnisti juoksuun. Nousten ilmaan ja kaartaen pikavauhtia kohti Hoennia, se lisäsi korkeutta ja katosi pian hiipivään hämärään. Tilanne palautti elävästi mieleen Reikan lähdön laivalta... Norbit pudisti päätään ja tarttui tiukemmin Scytheriin, valmistautuen lähtöön kaikesta huolimatta.