Aavan meren tuolla puolen...

Ilma oli viileän kostea ja usvainen. Pienenpieni tihkusade piiskoi Norbitin naamaa ja kasteli olkapäät. Norbit kiskoi hupparin tiukammin päälleen ja nosti liivinsä kauluksia. Samalla hän kuitenkin sulki silmänsä ja nautti raikkaasta merituulesta. Se oli jotain, mitä hän Cinnabarilla rakasti ja ikävöi matkatessaan mantereella. Uudet tuulet olivat tietyisti aina tervetulleita, mutta katsellessaan alhaalla loiskuvaa aallokkoa Norbitille tuli niin turvallinen olo. Ristiriitaista. Jotakin haastavaa aallokossa oli, ja se siitä teki mielenkiintoisen.

Norbit ohjasi Scytherin alemmas. Pokémon näytti hiukan epävarmalta kaartaessaan lähemmäs kylmää ja paikkapaikoin melko korkeaakin aallokkoa, mutta se luotti Norbitiin ja jäi liitelemään parin metrin päähän vedenpinnasta. Norbit veti syvään henkeä ja haisteli suolaista vettä, tiiraillen sitten ympärilleen. Ilma ei ollut näkyvyyden kannalta mikään paras mahdollinen, ja Norbitin suuntavaisto oli sieltä surkeimmasta päästä. Norbit kuitenkin uskoi olevansa matkalla oikeaan suuntaan, mutta tahtoi vielä varmistua asiasta löytämällä jonkun toisen porukasta.

Dean lensi hyvin lähellä Norbitia Carmen kyydissään. Tyttö oikeastaan makasi Charizardin kaulalla pienessä paniikissa ja piti käsiään tämän kaulanympärillä. Tosin kädet eivät yltäneet kokonaan kaulan ympäri.
-Charizard vihaa pientäkin sadetta.
Ja sen kyllä näki sen kasvoiltakin. Charizard oli hyvin närkästynyt sateeseen ja Deanin kommentti ehkä lisäsi vielä sitä tunnetta. Jos pokemon vielä kaikenkukkuraksi vilustuisi, se tästä puuttuisi, mutta merkit olivat selviä, tai sitten tulossa oli vain aivastus... Ja niin se tapahtuikin. Charizard ei voinut pidätellä valtava aivastustaan ja sen tapahtuessa mukana lensivät suusta valtavat lieskat ja Dean menetti tasapainonsa ja luiskahti alas Charizardin selästä.

-AAAAAAA!
Dean huusi pudotessaan hiljalleen kohti merta. Onneksi pokemon toimi nopeasti ja nappasi Deanin kiinni ennen mereen putoamista.
-Carmen, en nyt ihan viitsi riskillä kavuta sinne selkään joten ohjaa Charizardia vain Norbitin mukaan. Se tottelee hyvin käskyjä.
Dean sanoi roikkuessaan pokemoninsa käsissä. Carmen meni pienehköön paniikkiin, muttei lannistunut vaan rohkaisi itsensä ja nousi enemmän pystyasentoon istumaan.

-Lapras, luuletko, että pystyt ottelemaan Blainea vastaan vaikka olet puoliksi jäätyyppiä?
Neon vilkaisi olkansa yli Laprasin päätä mitä nyt siitä sattui näkemään. Lapras nyökkäsi.
"Kuoreni on nin niin voimakas, että pystyn kamppailemaan pidemmän aikaan ennen kuin haavoitus."
Laprasin hento ääni vastasi.

Norbit vilkaisi taakseen kuullessaan outoja ääniä, kun Charizard äkkiä aivasti. Norbit toimi niin nopeasti, että oli pudota kyydistä. Hän heittäytyi Scytherin toista kylkeä vasten, jolloin pokémon kaarsi alaviistaan pois lieskojen tieltä kuin mikäkin hävittäjäkone. Liekit nuolivat ötökän peräpäätä, mutta sateen kastelema pokémon ei onneksi syttynyt palamaan. Nyt naamalla kuitenkin läiskähti suuri, kylmä aalto ja parivaljakon täytyi notaa menetetty korkeus takaisin.

Norbit roikkui Scytherin selässä, kavuten sitten varovasti takaisin paikoilleen. Hän oli kuullut Deanin huudon ja käännähti nyt äkisti katsomaan. Kaikki näytti kuitenkin olevan kunnossa. Onneksi. Norbit vilkaisi hermostuneena yhtä hermostuneeseen Carmeniin ja nauroi viiman läpi. Lentämiseen oli paras tottua, sillä ennenpitkää Chya varmasti kehittyisi Charizardiksi. Se vain otti aikansa.

Norbit katsahti horisonttiin ja hänen ilmeensä kirkastui. Pian he pääsisivät lämpimään.
-Cinnabar näkyy!
Norbit huusi meren pärskeen yli ja osoitti koilliseen, kääntäen kurssin oikeaan suuntaan. Mitä lähemmäs he pääsivät, sitä enemmän Norbit alkoi tiirailla kohti rantaviivaa. Jokin siellä loisti. Kolme valopalloa, jotka kirkastuivat koko ajan. Kaksi omituisen violettia sekä yksi, suurempi ja kirkkaampi kuin kaksi muuta.

Olin kiskonut laukustani ylle päälytakkini, sillä sadetta oli tihkuttanut jo hyvän tovin. Kovin ohut ja hieno takkini oli kuin mikä, sellainen kevyt syystakin tyylinen. Ei sitä pakkaskelillä viitsinyt käyttää(eikä toppatakki nyt olisi mahtunutkaan laukkuuni. Harvemmin kuitenkin merenrannalla oli kovia talvipakkasia, tuskin ollenkaan, loskakelejä vain) mutta oli nyt ihan kätevä suojellakseen päälyvaatteitani. Takin olkapäät olivatkin kastuneet, lisäksi meri tyrskysi ja heitti välillä suolavedet päälleni. Olin kietonut käteni ympärilleni samalla pienesti täristen kylmästä. Kun tuuli hieman tuiversi, sekin verotti tarkenemista paljon.

Ja sadevesi oli kastellut hiukseni jotka kosteina alkoivat valumaan latteina kasvojani ja harteitani pitkin. Katselin kauaksi tyrskyävälle merelle.
Neon oli siirtänyt ajatuksensa jo seuraavaan otteluun. Tuulelta ja sateen ropinalta en kuullut oikeastaan lentäviä ystäviämme joten he sattuivat välillä unohtumaan - vaikka lensivätkin lähellämme - mutta heitä sai etsiä katseella taivaalta.
-B-blainea vastaan j-j-jäätyyppi? Kuka on Blaine?
Hampaani kalisivat tasaista soittoaan kun käänsin katseeni vieressäni istuvaan miehenalkuun. Vasta sitten taisin tajuta, että Neon viittasi salipäälikköön. En tuntenut salipääliköitä entuudestaan, joten en tiennyt heidän nimiään ennestään..
-Tarkoititko seuraavaa s-salipäälikköä? Mitä Pokémoneja hän k-käyttää?

Enkä tuulen tuiskeelta ja sateen ropinalta saati välimatkankaan takia kuullut Norbitin huutoa, vaikka tuosta lähti kyllä tarpeen vaatiessa ääntäkin. Siksi en huomannut, mitä horisontissa tapahtui, vaan olin täysin keskittynyt Neoniin..

Ranta näkyi nyt jo selvästi. Joku seisoi heitä vastassa, kun Scyther laskeutui kohti laituria. Norbit loikkasi kyydistä juuri ennen kuin Scyther tömähti maahan ja ravisteli vedet kimpustaan. Norbit vilkaisi ensin muiden suuntaan ja kääntyi sitten katsomaan tummaa hahmoa, joka asteli lähemmäs. Äkkiä Norbit tunnisti hahmon.

-Alakazam!
Norbit huudahti ilahtuneena. Iäkäs pokémon laski lusikkansa, joiden välissä oli pidellyt ilmassa suurta, kirkasta valopalloa. Violetit liekit sammuivat sen silmistä ja se kumarsi porukalle niin syvään että sen harmaantuneet viikset hipoivat kuraista maata.

-Alakazam tiesi että ootte tulosse, se on odottanut tuossa koko päivän näyttämässä teille tietä,
kuului äkkiä tuttu ääni. Vanha mies oli juuri astellut ulos talostaan pitkä sadetakki päällään. Norbit hymyili vanhalle pokémonille ja katseli ympärilleen varmistaakseen, että kaikki olivat päässeet perille.

Neon käänsi katseensa Beonicaan ja samalla rantautui Laprasin kanssa.
-Blaine on valmentajani ja tämän saaren salipäällikkö, toiseksiviimeinen vastustajamme. Hän käyttää tulityypin pokemoneja ja on kouluttanut yhden minunkin pokemonin.
Neon kertoi jotain Blainesta kun porukka samalla laskeutui saarelle. Reikan lasku sujui tyylikkäästi, mutta Charizardin piti vähän varoa koska Dean roikkui sen käsissä. Carmen oli kuitenkin ohjannut Charizardia hyvin.

Rupateltuaan hetken tutulle naapurilleen Norbit, kun hiuksista putosi lisää vesipisaroita jo läpimärälle hupparille. Sade oli laantunut ja taivas alkoi jo kirkastua.

-Meiän pitää mennä, porukka jäätyy. Mut nähää taas!
Norbit heilautti miehelle ja kumarsi vielä kerran lyhyesti Alakazamille.

-Tulkaa vaa mun luo lämmittelemää, katotaa sitte kuka nukkuu missäki.
Norbit viittoi porukkaa luokseen ja lähti kävelemään kohti tummaa metsää. Kaupungin valot jäivät taakse ja korkeat puut sulkivat äänet ympäriltään. Norbit rämpi etummaisena kapeaa polkua yhä syvemmälle metsään. Oksat rasahtelivat poikki jalkojen alla ja vettätippuvat lehdet kahisivat, kun niiden läpi kulki.

Metsä alkoi harveta ja valo tunkea lehvikön läpi.
-Varokaa päätä,
Norbit sanoi ja kumartui poikittaisen puun ali, kunnes edessä levisi valoisampi aukio. Sen reunalla, suurten puiden juurella, kökötti mökki. Tönön vieressä levittäytyi pieni puutarha ja sitä ympäröivät vinot ja lahot puuaidat. Aitojen vierellä kasvoi pari kirsikkapuuta, joiden vaaleanpunaiset kukat roikkuivat nyt rusehtavina ja märkinä oksillaan.

Mökki oli melko pieni ja vanhan näköinen. Sen harmaa maali oli lohkeillut sieltä täältä irti puisista seinistä ja sen kattoa peitti paikkapaikoin sammal. Sivuseinää pitkin kiipesi suuri muratti, joka kiemurteli katollakin. Norbit asteli ovelle kaivaen esiin vanhan rauta-avaimen ja kiepautti sitä ruostuneessa lukossa.

Sisällä oli aivan yhtä kylmä kuin ulkonakin ja sieltä leijui autiotalon karu tuoksu, olihan mökki ollut pitkään tyhjillään. Norbit ei näyttänyt paljon moisesta välittävän, vaan riisui märän liivinsä ja hupparinsa seinälle roikkumaan ja napsautti valon päälle, astellen sitten suoraa päätä sytyttämään suurta takkaa.

Huone ei ollut suuri ja takka näytti täyttävän melko suuren osan siitä. Takan edessä oli pehmeä sohva. Siellä täällä lojui kirjoja, mukeja ja muuta irtotavaraa. Yhtä kokonaista seinää peitti suuret hyllyt monessa kerroksessa. Kaikki olivat täynnä kaikenkokoisia ja näköisiä pokémoneja. Pehmoleluja, patsaita, tietokirjoja, astioita. Moni esitti lajia, jollaista Norbit ei ollut koskaan nähnyt livenä. Hyllyjen alla lattialla oli postipaketti, jossa Norbit oli lähettänyt matkan aikana tekemänsä ostokset kotiin.

Liekit takassa heräsivät kunnolla eloon ja mökki täyttyi valosta ja lämmöstä.
-Ottakaa vaa rennosti,
Norbit sanoi ja katosi hetkeksi viereiseen huoneeseen, palaten sitten takaisin mukien kanssa. Norbit viritti pienen padan takalle porisemaan ja antoi sitten katseensa kiertää mökkiä. Lopulta hän katsahti muuhun porukkaan pieni hymy naamallaan. Hän tuskin muisti, milloin täällä oli viimeksi käynyt vieraita.

//Lapras on nyt sit jo Neonil et Beonica on noussu kyydist.

Neonia lähinnä rasitti olla Cinnabarilla, mutta tämä piti kuitenkin saaresta, olihan se tämän koti. Poika ei lähtenyt Norbitin luo vaan erkaantui porukasta ja käyskenteli hetken saarella itsekseen. Muistoja palasi mieleen hiljalleen ja poika huokaisi syvään.
-Kenties menenkin käymään Norbitilla...
Neon tuumasi ääneen ja lopulta lähti tämän luo astellen talon pihalle ja vilkuillen ympärilleen. Samassa hän näki punatukkaisen tytön. Se ei ollut Reika... Ei tosiaan... Tyttö katsoi hetken Neonia ja asteli tätä lähemmäs.
-Voi Neon! Oletko se tosiaan sinä!
Tyttö huusi ja juoksi pojan luo loikaten taitavan loikan aidan yli ja hypäten pojan kaulaan halaamaan.
-Kyllä se minä olen, Susan. Hauska nähdä...
Neon sanoi ja väänsi hieman väkinäistä hymyä naamalleen.

Norbit jätti padan porisemaan ja asteli ovelle kuullessaan oudon äänen. Hän nojasi oveen ja kohotti kulmiaan yllättyneenä sekä siitä, että Neonkin vaivautui tänne asti, että muukalaisesta, jonka Neon näytti tuntevan hyvin. Norbitista tuntui kuin hän olisi joskus saattanut kuullakin jostain Susanista, muttei tuntenut kasvoja. Norbit kohautti olkiaan ja käveli puutarhaan poimimaan yhdestä vaaleanpunaisesta puusta vuoden viimeisiä kirsikoita porukalle tarjoiltavaksi. Kurotellessaan puuhun Norbit vilkuili olkansa yli tyttöä, joka näytti nyt viihtyvän hänen pihallaan.

-Onko tuo tuolla Norbit?
Tyttö kysyi äkisti Neonilta. Poika nyökkäsi ja kiskaisi tytön mukaansa kädestä kiinni pitäen.
-Norbit, muistatko vielä Susanin? Leikitte joskus pentuna täällä. Hän on sinua vain vähän vanhempi.
Poika kysyi ja näytti todellakin hieman vaivautuneelta.
-Minä muistan. Olen tosin muuttunut aika paljon. En vain ymmärrä mihin Neon lähti. Seurustelimme ja kaikki sujui hyvin, sitten vain hän oli kadonnut.
Susan kertoi ja Neonin laittaessa juuri yhden kirsikan suuhun tämä oli tukehtua siihen. Poika sai kuitenkin korjattua ryhtinsä takaisin ja rykäisi nyt kovaan ääneen katsellen aivan muualle.

Norbit unohti kirsikan kouraansa puolitiessä suuhun jäädessään miettimään.
-Se Susan?
Norbit hymyili kaukaiselle muistolle, mutta hymy laantui äkkiä seuraavista sanoista ja Neonin reaktiosta. Norbit tunki kirsikan suuhunsa peittääkseen muuttuneen ilmeensä. Neonin vaivaantuneisuus oli tarttunut häneenkin, mutta Norbit yritti näyttää kiinnostuneelta ja vältti katsomasta suoraan Neoniin.

-Miksi lähdit?
Susan kääntyi taas Neonia päin. Poika ei kommentoinut mitenkään.
-Hmmm.. Nyt kun olet tullut takaisin, voimme jatkaa siitä mihin jäimme.
Susan aloitti ja käänsi katseensa taivaalle. Sillä hetkellä Neon katsoi suoraan Norbitiin viittoen tälle epävuoraan "puhutaan myöhemmin, keksi jotain!"

Norbit nielaisi kirsikan melkein kokonaisena huomatessaan Neonin anovan ilmeen. Hän asetteli naamalleen epäluuloisen ilmeen ja nuuhki ilmaa.
-Takka käryy! Tuu auttaa ennenku koko talo palaa! Iltapalaki täytyy viel väsätä.

Norbit tarrasi Neonia hihasta ja kiskoi tätä kohti mökkiä, toivoen ettei Susan juokse perään ja huomaa, ettei takka tosiaankaan käryä.

Neon hipsi Norbitin perässä taloon ja Susan jäi ulos, koska ei viitsinyt tunkeilla Norbitin asuntoon.
-Lähdin aikoinaan... Just Susanin takia... Vähän ongelmia. Huh kiitos.
Neon kertoi ja oli kerrankin vilpittömästi kiitollinen Norbitille.

Norbit kohotti katseensa padasta ja pyöräytti silmiään.
-Vaikutti aika... takertuvaiselta,
Norbit sanoi huvittuneena kaataessaan kuumaa kaakaota mukeihin. Hän ojensi jokaiselle mukin ja lisäsi Neonin kohdalla hiukan vaivaantuneen, mutta huojetuneen vastauksen kiitokseen.

-Eipä mitään.
Norbit hörppäsi kaakaostaan ja katosi sitten taas keittiöön. Hän palasi kolmioleipien kanssa, jotka asetteli ritilälle takan yläosaan paistumaan ja istahti sitten sohvalle. Huokaisten syvään, hän unohtui tuijottelemaan takan liekkejä.

-Huomen on kai sit pakko jatkaa treenaamista ja suunnitella salille menoo,
Norbit sanoi ajatukset liigassa, joka aukaisi ovensa ihan näinä päivinä. Töitä oli vielä paljon.
-Mut sitä ennen relataan Cinnabarin tapaan. Huomen kuumille lähteille?
Norbit kysyi virne naamallaan. Jos hän jotakin Cinnabarissa rakasti, se oli rikintuoksuinen, viimassa höyryävä tuliperäinen allas, jossa olisi voinut lillua vaikka viikon. Tulivuoren ja suuren kartanon ohella Cinnabarin kuuluisin nähtävyys. Norbit ei tiennyt, kuinka paljon muut olivat kierrelleet näillä main, mutta tiesi ainakin Carmenin olevan reissaaja.

Lopulta Reika ja Dean, sekä myös Carmen astelivat Norbitin luo.
-Mennää vaan. Mut jos ottelet Blainea vastaan, suosittelen että teet jotain Kangaskhanin ja Nidoqueenin väleille. Se sali on entinen jos ne ajautuu ulos palloista. Ne kuulee kyllä puheen vaikka ne on pallojen sisällä ja ne pääsee sieltä ulos jos haluaa.
Neon kertoi ja oli todellakin hieman huolissaan niiden pokemonien väleistä.

/Sekavaa mutta yrittäkää kestää D:

Rantauduimme kaikesta huolimatta kuitenkin samoihin aikoihin. Norbitille oli jo tuttuja vastassa ja seurasinkin heidän puheitaan hieman kauempaa samalla kun nousin Laprasin selästä. Tuo Alakazam, joka oli ilmeisetsi vanhemman miehen, sai minut hieman varuilleen. Juuri samanlainen kuin Sabrinalla.. Kuitenkin täytyi muistaa, että jokainen Pokémon niinkuin kouluttajakin oli yksilö. Olin kuitenkin ollut iloinen kun pääsimme Saffronin kaupungista pois, mutta nyt märkänä olo ei tuntunutkaan niin ihanalta.

Juuri sen takia otin mieluummin vastaan Norbitin kutsun lähteä hänen luokseen. Neon kun jatkoi matkaansa jonnekin muualle.

Saimme kuitenkin hyvän tovin kulkea pienestä kaupungista poispäin. tai matka vain tuntui pidemmältä, koska raajani olivat täysin kohmeessa eikä liikkuminen saati elossa oleminen ollut enää kivaa.

Eikö Norbit asunutkaan enää vanhempiensa luona? Olin odottanut jotain erilaista, lämmintä ja elollista, mutta nyt sain eteeni vain autiotalon. Ilmeeni oli kuitenkin totinen. En voinut sanoa että pettynyt, vaikka sitä olinkin, mutta enemmän minua haittasi tämä sateen tuoma kylmyys.
Oliko minussa ollut jotain vikaa kun olin asunut elämäni äitini kanssa ennen tätä matkaa?

Sisälle päästyä heitin kastuneen takkini pois päältäni. Onneksi mökki olikin pieni, sillä kun tuli saatiin suureen takkaan niin tila lämpeni nopeasti. Kuitenkin meitä ihmisiäkin oli täällä paljon ja sekin lämmitti, vaikka Neon ja Bura eivät olleetkaan luonamme.
Norbitin pieni kämppä oli aika tyypillinen sisustukseltaan ihmisille, joilla oli tapana kerätä kaikkea - kuin hamsterit. Tavaraa oli vähän liikaakin ja joka paikassa, kaikkea turhaa, mutta kenties tunnearvoltaan vieläkin arvokkaampaa. Minun äitini olisi huutanut Luojaa apuun tällaisen talon nähdessään - meillä kun hän oli kovin tarkka sisustuksesta. Ylellisyyden tunne taloon tuli juuri siitä, ettei tavaraa ollut liikaa. Meillä oli käytetty hyviä säilytysratkaisuja ettei kaikki ollut silmien nähtävillä, ei varsinkaan mikään turha.

Mutta Norbit oli kotonaan. Hän jätti jotain juotavaa lämpenemään pataan. Minä olen niin arka etten uskaltaisi jättää sitä siihen valvomatta, mutta kun Norbitin huomion kiinnitti joku muu, minunkin kiinnostukseni heräsi. Kun tajusin padan kuitenkin suhteellisen turvaksi astelin Norbitin perässä pienen talon portaille.
Olin päätä pidempi kuin Norbit joten hänen takaansa kurkkiminen ei ollut hankalaa.
Neon oli saapunut myös tänne..
jonkun punatukkaisen tytön kanssa!

Suuni loksahti auki järkytyksen ja ihmetyksen sekoituksesta. Mitään kaksikolle sanomatta Norbit kävi poimimassa pihaltaan kirsikan. Oliko asia siis hänestä ok? Että Neon tuli ylipäätään tänne jonkun toisen tytön kanssa? Jäin mykistyneenä seisomaan ovensuuhun samalla kun koolmikko pysyi pihalla, tuskin piittaamattakaan minusta tai muista sisällä.

Ja minut valtasi jotenkin paha olo. Kateus, sitäkö se oli? Ja kun jäin kuuntelemaan kolmikon puheita, toivoin etten olisikaan tullut ikinä ovensuuhun Norbitin perässä.
"Nyt kun olet tullut takaisin, voimme jatkaa siitä mihin jäimme."
Sen enempää minä en enää kestänyt, en halunnut kuulla mitään muuta. Palasin rivakoin askelin takaisin sisälle. Muut olivat asettuneet aloilleen kuin kotonaan, niinpä minäkin rojahdin sohvan päädyn taakse lattialle, takan reunuksen viereen. Kiedoin käteni polvieni ympäri ja siinä istuin tuijottaen takassa leikkiviä liekkejä enkä aikonutkaan välittaa siitä että Norbit ja Neon ryntäsivät takaisin sisälle.

Vai sellaista leikkiä. Hänelläkö oli täällä joku toinen.. punapää. Mitä poika oli oikein sitten pelleillyt kanssani? Voi, miksi olin ikinä antanut hänen koskeakaan minuun..
Ajatukseni olivat sekavia. Vai olisiko sittenkään pitänyt välittää mitään? Enhän minä Neonista välittänytkään.. kuin.. vähän? Mistä tämä kateus tuli? Olinko sittenkin ihastunut? Ei, ei, ei, Neonillahan oli toinen!

Toisten rauhallinen puhe seuraavasta salista sai kuitenkin itseni hieman rauhoittumaan, henkisesti. Katselin edelleen punaisenhohtavia liekkejä takassa - tuli. Se olisi seuraava vastukseni. Vastukseni.. punatukkainen tyttö.
Ei, ei!
Pääni sisällä alkoi huuto. Halusin muualle, halusin pois, miksi, oi miksi!

// Ihan tarpeeks selkeetä. XD

Norbit puri huultaan ja mietti, mitä tekisi kaksikon kanssa.
-Luulin jo Nidoqueenin muuttuneen... Ei täst tuu yhtään mitään näin, Kangaskhanin mukaantulo tais olla sille vika tikki. Mut mä en suostu luovuttaa, ne saadaa toimimaa yhes tai sit itketää ja saadaa,
Norbit selitti päättäväisesti. Samalla hänestä kuitenkin tuntui, että se tulisi maksamaan muutaman kylkiluun. Olihan hän saanut jo varjopallosta. Sai olla onnekas ettei Nidoqueenin myrkkysarvesta tai Kangaskhanin valtavista jaloista.

Norbit teki tilaa pieneen huoneeseen vetämällä tuoleja ja tyynyjä lähemmäs takkaa. Takkahuoneen lisäksi mökissä oli vain pieni ruokakomero, makuuhuone ja vessa. Sohvan saattoi kuitenkin levittää sängyksi ja sen alla oli vielä ylimääräinen patja vieraita varten. Sitten Norbit päästi Chyan pallostaan tutkimaan paikkoja. Montaa pokémonia tänne ei mahtuisi tömistelemään, mutta Chya oli pieni ja käpertyi hetken kierreltyään tulen ääreen lepäämään. Sillä hetkellä Norbit ei viitsinyt vaivata päätään edes kysymyksillä Chyan kehittymisestä tai sen puutteesta.

Katsellessaan Carmenia Norbitia inhotti taas. Tyttö kulki niissä ryysyisissä ja niuksissa vaatteissa, eikä ulkona todellakaan ollut lämmin. Norbit avasi makkarin kaapin ja katsoi mietteissään hyllyjä. Carmen oli jopa pienempi kuin hän, joten täältä kyllä löytyisi jotakin sopivaa. Norbit otti hyllystä lämpimän fleecehupparin ja collegehousut, asun jota oli harvoin käyttänyt, palaten sitten takkahuoneeseen ja laskien hupparin Carmenin laihoille olkapäille ja hymyillen tytölle hyvätahtoisesti.

Ottaessaan leipiä paistoritilältä lautaselle Norbit katsahti huolissaan Beccaan. Häntäkin häiritsi se äskeinen tyttö. Hän ei ollut varma siitä, mitä Neonin ja Beonican välillä oli, mutta tiesi kuitenkin että jotakin. Hän otti leivän ja pisti sitten lautasen kiertoon toivoen, että ruoka herättäisi Beccankin.

Neon huomasi Beonican kumman käytöksen ja asteli tämän luo.
-Beonica, jollet todellakaan pidä minua kuin ystävänä, en muuttaisi kauniiden kasvojesi ilmettä noin synkäksi. Sitä paitsi, lähdin tältä saarelta Susanin takia.
Poika aloitti kertomaan tarinaansa ja katsoi tyttöä pitkään. Mustat hiussuortuvat roikkuivat pojan kasvoille tämän tuijottaessa tyttöä.
-Jätin Susanin jo vuosi sitten, mutta hän eli uskossa, että olisimme yhä pari. Lähdin, koska en jaksanut sitä leikkiä. Jotkut eivät ymmärrä mitä sana ei tarkoittaa. Beonica…
Neon aikoi sanoa jotain, mutta nielaisi sitten ja kääntyi Norbitiin päin…

-Norbit, jos ottelutat Kangaskhania ja Nidoqueenia keskenään, anna toinen siksi aikaa minulle. Niiden on pakko selvittää asiat keskenään.
Neon vaihtoi aihetta nopeasti ja kääntyi taas Beonican puoleen.
-Beonica, haluan sinusta tyttöystävän itselleni.
Pojan ilme ei värähtänyt kun tämän säkenöivät silmät katsoivat yhä tyttöä.

-Minä olen aivan kunnossa.
Kuiskasin hiljaa itselleni, sitä muiden tuskin kuulemattakaan, kun huomasin Neonin astelevan luokseni. Parilla harppauksella Norbitin pienessä kämpässä hän oli mielestäni jo liian lähellä. Näytinkö minä surkealta? Näytinkö että surisin tätä?
Halusin olla vahva. En olisi halunnut että se mitä koin sisälläni näyttäytyisi nyt ulospäin. Ehkä hieman häpesin sitä, että kaikki ei mennytkään kuten elokuvissa. Pojalla, josta tykkäsin, olikin toinen. Ja minä murjotin vaikka tiesin ettei minulla olisikaan häneen mahdollisuuksia. Tunsin silti itseni petetyksi, sillä olihan poika antanut vastakaikua ja osoittanut olevansa kiinnostunut.. mutta nyt tuntui että mikään ei ollut totta mitä olin elänyt.
Mitä Reika ja muutkin täällä olevat ajattelisivat minusta, pienestä tytöstä, joka oli nyt aivan maassa pojan takia? Reika oli vahva ihminen ja minäkin halusin näyttää siltä hänen silmissään.

Olin aukaista suuni ensimmäisenä, mutta Neon oli nopeampi. Hän kehui kauniita kasvojani - se tuntui hyvältä, mutta samassa kuin matto olisi vedetty pois altani: pelleilikö hän kanssani? Tietystihän he aina sanoisivat noin..!

-Ei tämä ole sitä!
Kimahdin nuorelle miehenalulle takaisin ärtyneenä kun hän mainitsi tuon tytön, jonka nimi oli ilmeisesti Susan, ensimmäisen kerran. Vaikka väitin ajatusta vastaan en voinut sille mitään, että todellakin valehtelin itselleni. En kai vain halunnut että poika luulisi minun olevan niin.. en tiedä, kiintynyt, kiinnostunut hänestä, hänellä kun oli toinen.. mutta minun oli hetkeksi hiljennyttävä kuuntelemaan mitä muuta sanottavaa Neonilla oli.
Kun hän aloitti tarinansa, en voinut katsoa poikaa silmiin - enkä edes sinnepäin. Katseeni oli tiukasti kiinni iloisesti palavassa tulessa edessäni vaikka korvillani kuuntelin jokaisen sanan mitä miehenalku sanoi.

Kun Neon lopulta lausui nimeni, käänsin aran katseeni poikaan kysyen silmilläni puhuiko hän totta. Valitettavasti silloin Neon oli nielaissut hermostuksissaan ja kääntynyt kuitenkin Norbitin puoleen siirtyen asiasta aivan toisiin aatoksiin. Katsekontakti jäi kokonaan puuttumaan.
Tässäkö se siis oli?
Poika yritti kyllä kovasti selitellä ja kertoa tarinaansa, mutta mitkä olivat hänen nykyiset tunteensa tuota Susania kohtaan? Ja Susanin tunteet Neonia kohtaan? Jos Neon oli noin vain jättänyt Susanin.. voisiko hän tehdä samoin uudestaan? Jättää minut? Kuten Reikakin.. ei, en kestäisi mitään sellaista.

Käänsin pettyneen katseeni pois.
Samalla kuitenkin Neonilla oli taas asiaa minulle ja hänen sanansa saivat tällä kertaa minut todellakin jähmettymään paikalleni.
Beonica, haluan sinusta tyttöystävän itselleni.
Beonica, haluan sinusta tyttöystävän itselleni.
Beonica, haluan sinusta tyttöystävän itselleni..
Sanat kaikuivat pääkopassani. Tunsin hengitykseni kiihtyvän. Mitä hän tarkoitti? Tyttöystävän? Oliko se.. kuin.. siis.. tarkoittiko se ikuisesti myötä- ja vastoinkäymisissä? Mitä voisin sanoa? Entä jos Neon ei olisikaan se oikea? Voisinko ikinä myöntää itselleni että olin tehnyt virheen, jos se ei onnistuislojsgeolelkkaflk! Voi herraisä!

-M-minä - minä..
Änkytin tietämättä mitä sanoa, samalla kun katseeni kääntyi varovasti Neoniin. Enää ei kasvoiltani paistanut suru ja pettymys. Pieni epäilevä kysymys äskeisestä tarinasta. Mutta jos Neon katsoi syvälle silmiini, pystyi hän näkemään kuitenkin luottamuksen ja intohimoni häneen.
Voi kyllä!

//Ainii unohin kirjottaa Carmenin osuuden XDD

Carmen katsoi epäuskoisesti Norbitia silmät tuikkien ilosta. Tyttö ei saanut sanoja susuta vaan toljotti hämillään ystäväänsä. Lopulta tämä kuitenkin hyökkäsi Norbitin kaulaan kiinni halaten tätä pitkään sanoamtta sanaakaan. Se oli Carmenin tapa osoittaa kiitos.

Beonican ilmeen muuttuessa Neonin kasvoille levisi pienehkö virne. Se ilme näytti myöntyvältä vastaukselta, mutta Neon odotti vielä sanoja. Poika nousi tuolista ylös ja vilkaisi olkansa yli katsoen Reikaan, Deaniin yms.
-Tule, lähdetään kävelylle.
Neon ojensi kätensä Beonicalle. Uskaltaisiko tyttö kävellä jo käsikädessä Cinnabarilla. Paikka oli Neonille tuttu, mutta Beonicalle tuntematon.

Carmen oli aivan onneissaan uudesta asusteestaa. Se ei ollut hääppöinen, mutta se oli Carmenille lottovoitto. Tyttö juoksi ulos ja kutsui Lickitungin pallostaan.
-Tegami, meidän elämämme alkaa näyttää jo valoisammalta!
Tyttö huusi onneissaan ja halasi ystäväänsä.

Norbit halasi Carmenia varovasti takaisin, eikä voinut lopettaa hymyilemistä nähdessään tytön onnen. Norbit heitti rohkaisevan katseen Beccan suuntaan ja viittoi tätä lähtemään Neonin mukaan. Hän seurasi Carmenin onnea ovelta ja puhui sitten tytölle ja tämän pokémonille:
-Te todellaki ansaitsette sen. Jääkää ihmees tänne yöks jos vaan haluutte. Tegamiki pääsee takan ääree lämmittelee.

Norbit katsoi mökkiinsä ja tavoittaessaan Reikan katseen, näytti onnellisemmalta kuin ikinä.
-Täs porukas kukaan ei oo yksin,
Norbit jatkoi kiitollisena kaikesta, mitä viimeaikoina oli tapahtunut, mitä oli saavutettu ja koettu... Tietyllä tavalla liigaan meno pelotti häntä. Mitä jos kaikki päättyisi siihen? Lähtisivätkö kaikki vain sitten kotiinsa tai jatkaisivat omiin suuntiinsa? Mitä jos hän joutuisi vastakkain ystäviensä kanssa ja vain toinen pääsisi jatkamaan? Norbit toivoi, että asiat voisivat liigan jälkeen jatkua siihen mihin jäivät, mutta nyt hän eli täysillä hetkessä.

Neonin kasvoille levisi hänelle ominainen, niin valloittava ja sulava virnistys, jota oli oikeastaan vaikea vastustaa. Luonteeltaan ja perusolemukseltaankin poika oli kuitenkin niin vakavan näköinen että tuntui ihan luonnottomalta nähdä hänen nallekarhumaiset puolensa.

En kuitenkaan saanut sanaakaan suustani, joten päätin sen sulkea ennen kuin matkin liikaakin kuivalla maalla henkeään haukkovaa Magikarppia. Neon nousi pyytäen kävelylle ja ojentaen kättään. Uskaltaisinko tarttua siihen? Lähtisinkö mukaan? Mitä tämä nyt tarkoittaisi.., ja kaikki varmasti katsoivatkin! Mitä he ajattelivat? Että miksi Neon tuollaisen ottaa, kun olisi parempaakin tarjolla? Nopeasti nämä ajatukset kuitenkin kaikkosivat mielestäni ja nousin haparoiville jaloilleni.
Ojentaen tärisevän käteni, tarttuen tiukasti Neoniin kiinni.

Saimme pujotella sohvan takaa ja ihmisten välistä kunnes astuimme ulos Norbitin pienestä mökistä. Merellä sää vaihtui aina nopeasti ja vaikka äsken taivas oli ollut harmaa, alkoi pilvirako nyt kuitenkin repeillä päämme yläpuolella. Auringonsäteet tavoittivat meitä maankamaralla paistaessaan riekaleisten hattaroiden välistä. Ilma ei ollut enää kylmä, tosin hieman kostea mutta raikas.

-En ole ikinä ollut pojan kanssa..
Oli minun pakko saada suuni auki ja ilmaista kuinka epävarma kuitenkin olin.
-e-enkä kyllä tytönkään, en - en minä sitä.. sellaista tarkoittanut!
Voi Beonica, mitä sinä sanoitkaan! Minun oli pakko korjata itseäni, alku oli kuulostanut korviini jotenkin liian tyhmältä. Mutta siksi ehkä olinkin niin varovainen ollut. Olisiko hän se minun prinssi oikeani? Mitä jos ei olisikaan? Hän oli kuitenkin saanut ensisuudelmani.. mutta kuinka monta sammakkoa oli pussattava löytääkseen prinssinsä(tämänkin ovat amerikkalaiset tutkineet)?
Neon ei ollut kaikista romanttisin henkilö, eikä tunteellisin eikä varsinkaan näyttänyt sitä mitä tunsi usein. Siksi häntä oli ehkä hieman vaikea tulkita.. mitä hän ajatteli. Kuitenkin hän oli myös kouluttaja, jolla oli omat päämääränsä ja tavoitteensa, jotka taas syrjäyttivät ehkä ihmissuhteita.. tai ei. Mitä ajattelin? Että Neon ei kuitenkaan olisikaan se oikea? Mutta miksei hän olisi?

Tunsin itseni niin tyhmäksi, niin että häpeän puna nousi poskipäilleni kun hiljennyin.

-Kiitos, Norbit.
Carmen riemuitsi vielä ja asteli tämän perässä taloon. Carmen pokemoneineen jäisi siis ainakin Norbitin luo.

Neon käveli Beonican kanssa Cinnabarilla ja kuunteli tätä. Beonican sanoessa ehkä hieman huvittavan lauseen, Neon ei reagoinut nauraen vaan kääntyi Beonicaan päin.
-En koskaan kysynyt sitä, mutta hieman niin oletin. Olet vielä hieman arka sen asian suhteen.
Poika puhui rauhallisella äänellä eikä reagoinut Beonican punasteluun.

-Mitä tarkoitat?
Kysyin kulmiani rypistäen. Arka minkä kanssa? Mitä miehenalku tarkoitti? Seurustelemisenko.. vai seksin? Mitä olinkaan tullut ajatelleeksi! Oliko miehillä oikeasti se mielessä koko ajan? Mutta eihän Neon sellaisia ajatellut? Hänhän oli puhtoinen Luojan lapsi.. tai, no, vaikkei ehkä kuitenkaan.. siis! Puristin huomaamattani yhä kovempaa nuoren miehen kättä, josta pidin kiinni. Vatsani muljahti ilkeästi hairahtaville ajatuksilleni. Mutta olinko itsekään enää niin puhtoinen? Ensisuudelmani oli mennyt ihmiselle, joka oli ollut silloin vain kaveri.. nyt, paljonkin enemmän.

Vilkaisin hieman arasti vierelläni kulkevaan poikaan. Jo pelkkä katse sai minut varmaksi kaikesta.
Haluan sinut
Sitäpaitsi olin aina leikkinyt vain tyttöjen kanssa. Deaniin tutustuessa tutustuin vasta oikeastaan lähemmin, kaverina toiseen sukupuoleen. Olin kai ollut vielä arempi poikien kanssa. Ja heidän naurettavat ja lapselliset yritykset saada kiinnittämään huomioni heihin, se oli ollut ahdistava ihastuneilta murrosikäisiltä kakaroilta. Äitini oli aina käskenyt suhtautumaan miehiin varauksella, varsinkin kun olin kasvanut nuoreksi naiseksi. Sitä ei tietäisi, kuka seuraavakse olisi halunnut takertua enkelin siipiin.

-Mutta se toinen tyttö, olet häntä rakastanut, ja hän rakastaa sinua.
Samassa sain kylmiä väreitä. Pelasiko Neon minun kanssani siksi, että olisi jotain näytettävää eksälle? Pomppaisiko tuo entinen kohta jostain puskan takaa? Takertuisiko hän kurkkuuni kiinni?